5.2. Avaraa, iloista, älykästä ja suvaitsevaista uskoa
Tässä tutkimuksessa on haettu järkeenkäyvää uskoa. Järjellinen usko johti muutamaan muuhun adjektiiviin, jotka oli pakko päästää mukaan: avaruus, iloisuus ja suvaitsevaisuus, älykkään lisäksi. Suvaitsevaisuus on helposti negatiivinen termi, varsinkin jos ajattelee sen englanninkielistä vastinetta ”tolerance”. Se on sietämistä, ei positiivista toisen kunnioitusta. Tässä tarkoitan ja käytän termiä positiivisesti – toisen mielipiteen ja uskon kunnioitusta tarkoittaen. Avaruutta olen pitänyt jatkuvasti esillä, esimerkiksi vertauksella tikkataulusta. Iloisuus sanoo itsessään jo paljon, mutta vielä sekin pääsee myöhemmin paremmin esille.
Tämän tutkimuksen yksi minua eteenpäin vienyt syntyajatus on, että kristinusko yleisimmin samaistetaan tunkkaiseen, vanhentuneeseen ja ajat sitten relevanssinsa menettäneeseen käsitykseen kristinuskosta. Ja tällaisen uskon vastustaminen ja naurettavaksi osoittaminen on helppoa.
Useita vuosia sitten sanoin, että etsin tapaa olla ”uskottavasti uskossa”. Sillä tarkoitin naurettavista uskon ilmaisuista poikkeavaa tapaa olla kristitty. Tässä ajassa monet uskoon liitetyt käsitykset ovat ulkopuolisten mielestä naurettavia. Eikä syyttä, voisi tämän osan A perusteella sanoa. Mutta täytyyhän kristinuskon olla resilientti ja relevantti myös tässä ajassa, näin haluan ajatella.
Miksi enää tässä iässä pitäisi ajatella kaikki uusiksi, eikö ”good old religion” ole tarpeeksi hyvä minulle? Koen haasteena etsiä relevanttia tapaa olla kristitty, joka palvelisi myös nuorempaa polvea, tässä ajassa. Olen ollut tämän ”uuden paradigman” perässä jo 90-luvun alusta asti, silloin itsekin juuri vasta 30 vuotta täyttäneenä, eli ei tämä mikään vanhuuden kynnyksellä syntynyt höperyys ole ollut. Nyt koen viimeisteleväni tätä jo yli 30 vuotta sitten saamaani haastetta ja visiota.
Tuo uskottavasti uskossa oleminen on kiteytynyt viimeisten vuosien aikana tämän luvun otsikoksi. Millaista on siis ”avara, iloinen, älykäs ja suvaitsevainen” usko? Nämä samat adjektiivit olivat jo nettisivun etusivulla, jos satuit lukemaan niihin liitetyt lyhyet kuvaukset. Tässäkään en esitä joukkoa dogmeja, mutta hiukan laajemmin kuvauksin. Vain ideoita, joiden katson olevan laajan kristillisen uskon kriittisten rajojen sisällä. Uskon, että näillä ajatuksilla voi edelleen sanoa olevansa kristitty, järkevästi ja uskottavasti.
Mitä on avara kristillisyys?
Tutkimuksen tekstit ovat viitanneet tähän jatkuvasti, siksi esitän vain muutamia keskeisiä ajatuksia. Minulle se merkitsee ensinnäkin sitä, että ei ole yhtä totuutta. Kaikki katsovat todellisuutta omien silmälasiensa läpi, siis subjektiivisesti. Minun ei tarvitse torjua ja vastustaa eri tavalla ajattelevia, mutta ei myöskään taipua painostukseen omien perusteltujen ajatusteni kanssa. Diversiteetti ja erilaisuus on rikkaus. Alkukirkon aikana moninaisuus ja erilaisuus kukoisti. Näkemyksiä oli paljon, erilaisia, kilpailevia. Valitettavasti – ja oli ehkä kristikunnan suurin virhe alkuaikoina – yhden ”oikeaoppisen” uskon hakeminen ja toisten torjuminen, jopa väkivalloin, johti ikäviin seurauksiin. Siltikään moninaisuus ei tukahtunut, sen todistaa tämän päivän kristillisten ilmauksien laaja kirjo. Nyt on nousussa moninaisuuden ja avarakatseisuuden kunnioitus ja edistäminen.
Yksi suosikki kielikuvani löytyy tikkataulusta. Tikka osuu tauluun sadoilla eri tavoilla. Tässä tikkataulussa ei ole häränsilmää (”bull’s eye”), johon pitäisi tähdätä. On hyvä keskustella, käydä dialogia, keskinäisessä kunnioituksessa, mutta kun joku väittää, että hän on osunut ainoana keskelle, se tukahduttaa dialogin.
Avaran kristillisyyden voisi lyhyesti tiivistää: erilaisuuden kunnioittaminen, uskon ja elämän moninaisuuden ymmärtäminen ja arvostaminen.
Mitä on iloinen kristillisyys?
Tässä joitakin ajatuksia, kuinka ilon pitäisi kuulua kristillisyyteen: Ilon pitäisi olla iloa tässä ajassa, liiallinen tuonpuoleisuus helposti tukahduttaa ilon. Valitettavasti usein harras kristillisyys on jopa lietsonut elämän synkkyyden korostusta. Tuonpuoleisen ilon hintana on saatettu pitää tämän ajan kurjuutta. On jopa pyritty kurjuuteen ja askeesiin. Tämä oli jo varhaisessa kristillisyydessä yksi voimakas suuntaus. Silloin uskottiin vielä Kristuksen paluun olevan lähellä, eikä näin ollen arkielämässä kannattanut enää tuhlata aikaa, vaan valmistautua tuonpuoleiseen, joka oli aivan käsillä. Eräskin piispa, kirkkoisä Origenes oli kuohinnut itsensä, ettei vain syntinen ilo pääsisi valtaan (Halldorf s.65). Hengen hedelmä, siis uskon vaikutus elämään on parhaimmillaan ”rakkaus, ilo, rauha” jne (Galatalaiskirje 5:22–23).
Jos kristillisyys vielä uudelleen alkaisi kiinnostaa tämän ajan ihmisiä, mielestäni ilo on siinä avainasemassa. Iloinen kristillisyys on elämästä nauttimista, ””älä tartu, älä maista, älä kosketa” ovat vain arvottomia käskyjä, ja tyydyttävät ihmisen ylpeyttä” (Kolossalaiskirje 2:21–23). Tietenkin elämästä nauttimisen tulee olla vastuullista eikä pidä vahingoittaa toisia. Käskyjen ja sääntöjen sijaan voisi korostaa ”elämästä nousevia arvoja”, siis että elämä opettaa mikä on hyvää ja mikä vahingollista. Niistä ei pidä tehdä käskykokoelmaa ja uskonnon perusteella vaatia niiden sokeaa noudattamista.
Sitä ei voi luvata kenellekään, että elämä menee aina kuin Strömsössä. Vaikeuksien keskellä iloinen kristillisyys voisi ilmetä keskinäisenä huolenpitona ja kiitollisuutena siitä, mikä on hyvin.
Seksuaalivastaisuus on paljon esillä ja kristillisyys kovan kritiikin kohteena. Valitettavasti joitakin UT:n kohtia on yliviljelty, ja myös antiikin ajan filosofiat vaikuttivat negatiivisesti. Kaikki keskeiset filosofiat: platonilaisuus, epikurolaisuus, stoalaisuus ym. olivat kaikki hyvin seksuaalivastaisia. Sellaiseksi muotoutui myös alkukirkon polku, ja monet kirkkoisät lisäsivät väärää taakkaa. Pahin heistä oli ehkä Augustinus. Liekö hänen omat tuskansa siirtyneet opetukseen? Hänellä oli näet ennen kääntymistään kristityksi jalkavaimo ja lapsi tämän kanssa. Jalkavaimot olivat yleisiä siihen aikaan. Kääntymyksensä ja piispuutensa ehtona hän joutui luopumaan rakastamastaan naisesta ja lähettämään hänet Afrikkaan. Hänellä taisi olla nuoren miehen vahva seksuaalivietti, ja yhtälö oli hänelle mahdoton. Ei siis ihme, jos jutut menevät silloin vähän kieroon.
Seksi on yksi elämän eliksiireistä, ja on vahinko, että kristillisyys on ajautunut ikävän moraalinvartijan asemaan. En tietenkään tarkoita vapaata seksiä, mutta jälleen ”elämästä nousevia arvoja” voisi pitää esillä, ja vähemmän sormen heristelyä. Tästä voisi jatkaa aiheeseen seksuaalivähemmistöistä, mihin on aikaisemmin lyhyesti viitattukin.
Entä, kuinka kuvailla älykästä kristillisyyttä?
Tämä on näistä aiheista laajin käsiteltäväksi. Siitä koko tämä tutkimukseni A-osa suurimmalta osaltaan puhuukin. Lähtökohtana on tieteen arvostus tunnistaen kuitenkin sen rajoitukset. Tiede tutkii materiaalista maailmaa.
Olen valinnut erittäin älykkäiden tieteen ammattilaisten kritiikin, jotta voisi nähdä, löytyykö niihin älykkäitä, perusteltuja vastauksia ja kestääkö kristillisyys tässä rumputulessa. Tämän kirjan perusteella itse uskallan sanoa, että kyllä kestää. Mutta uudelleen sanoitettuna. Tätä kriittisyyttä ja uudelleen arviointia on tehty jo pari sataa vuotta – myös kristityt itse. Ehkä voi jopa sanoa, että sitä on tehty aina. Se on hyvä asia. Usko pitää sanoittaa uudelleen kuhunkin aikaan sopivaksi.
Tämän kirjan keskeiset teemat, joiden on nähty tarvitsevan uudelleen sanoitusta ovat mm: Raamattunäkemys, joka ottaa akateemisen teologian, arkeologian ja muun uuden tiedon huomioon. Toiseksi kokonaisuudeksi voisi niputtaa kaikki ne uskon sisällön kohdat, joita on kritisoitu laajasti, ja joita tässä kirjassa on pyritty sanoittamaan väljemmin ja uudella tavalla.
Uskon täytyy käydä järkeen, ja se voi olla järkeen käyvää. Tässä esitetyn ei tarvitse olla ainoa kristillisyyden muoto, eikä järkeä tarvitse ainoana nostaa jalustalle. Monille on ollut ongelma, että järki ei ole ollut mukana uskon sisällön muutoksissa.
Suvaitsevainen kristillisyys lyhyesti
Toisen uskon kunnioitus on positiivista suvaitsevaisuutta. Lisäksi siihen liittyy inklusiivisuus, siis ajatus, että erilainenkin usko voi viedä toivottuun lopputulokseen – vapauteen tässä elämässä ja mahdolliseen iankaikkiseen elämään, mitä se onkin. Muutkin uskonnot ovat aitoa Jumalan etsintää.
Tekstit pohjautuvat kirjaan ”Voiko uskonnoton uskoa” (Lehtinen, 2021).
Lähdeluettelo
| Halldorf Peter | 21 Kirkkoisää | Barents Publishers-Fin, Kokkola 2000 |
| Lehtinen Jyri | Voiko uskonnoton uskoa | Jyri Lehtinen, Espoo 2021 |