4.5.2. Ihmeet ihmetyttävät
Edellinen pääluku 4.5. Uskon sisällön kritiikki tuotti meille runsaasti pohdittavaa. Yksi suuri kokonaisuus kritiikkiä liittyi ihmeiden ongelmaan Raamatussa. Olen yhdistänyt 4 tiedemiehen kritiikin tähän. Ihmeet ja luonnonlakien rikkominen:
- Evankeliumien luonnonlakien vastaisuus, siis mahdottomalta tuntuvat ihmeet.
- Neitseestä syntymä,
- Jeesuksen ylösnousemus,
- parantamiset, kuten ”sokeiden, mykkien, kuurojen ja rampojen pikaparantaminen sylkemällä”.
- Lasaruksen kuolleista herättäminen, kun ruumis oli jo mätänevä ja haiseva.
- Ruokkimisihmeet ja luonnon ihmeet, kuten myrskyn tyynnyttäminen, veden päällä kävely, kolikko kalan suussa jne.
- Ruumiin ylösnousemus,
- jos kerran Raamatun tapahtumat rikkovat luonnonlakeja, miksi nyt ei sellaista tapahdu? Yksikin vakuuttava ihmeteko riittäisi.
Myönnän heti, että ihmeet ovat minullekin vaikea asia. Jos kerran luonnonlait olivat jatkuvasti kumottavissa Uuden Testamentin aikana, miksi nyt tänään näin ei ole? Lähdenkin kysymään, eikö ihmeet voisi selittää myös luonnonlakeja kunnioittaen. Voisiko kristinuskon sanoittaa ilman kirjaimellista tulkintaa jokaisesta evankeliumien kertomuksesta ja muissakin UT:n kirjeissä? Oliko viestin vakuuttava esitys kirjoittajalle tärkeämpi kuin kaiken tarkka historiallinen kuvaus? Tämä oli ainakin hyvin tyypillistä antiikin ajan mentaliteetissa ja kirjallisuudessa. Tähän suuntaan esittää esim. Rodney Stark kirjassaan (Stark,1997 s.5). Samansuuntaisesti käsittelee Uutta Testamenttia Marcus J. Borg kirjoissaan. Merkitys oli avainasemassa viestin perille saamisessa. Sen sijaan kirjaimellinen, vain historiallinen esitys ei ollut edes tavoitteena (ks. Borg, yhteensä 6 kirjaa koko A-osan lähdeluettelossa). Samalla tavalla kuvaa Lars Aejmelaeus kirjassaan Apostolien Tekoja, merkitys ja asioiden sopivassa valossa esittäminen oli tärkeämpää, kuin eksakti historiallinen totuus (Aejmelaeus 2018). Tätä listaa voisi jatkaa pitkään – Enns (1) ja (2), Räisänen (1) ja (2), Kuula, jne. Jos sitten kuitenkin kirjaimellinen ja historiallinen tarkkuus asetetaan ainoaksi mittariksi, syntyy juuri sellaista kritiikkiä, mitä muiden alojen tiedemiehet ovat tässä analyysissa esittäneet.
Lähden siitä, että kristinusko voidaan sanoittaa pääosin ilman luonnonlakien jatkuvaa rikkomista. Ymmärrän myös kannan, joka sanoo, että ihmeet ovat uskon asia. Jos usko Jumalaan on syntynyt, myös usko ihmeisiin voi seurata luonnollisesti (Junkkaala (1), 2020, 87–92). Tähän liitän myös sen ajatuksen, että voi olla ihmeitä, jotka eivät riko luonnonlakeja, vaikkapa parantumiset, jotka voivat tapahtua psykosomaattisista syistä tai muuten tuntemattomalla tavalla, ilman luonnonlakien vastaisuutta. Eräs hyvä pappisystäväni kerran tokaisi lounaalla, että onhan se melkoinen ihme, että Jeesus sai ihmiset jakamaan eväänsä toisten kanssa, viitaten ruokkimisihmeisiin. Ehkä ne muutamat leivät ja kalat eivät olleet ainoat syötävät, kun pariinkin kertaan suuri ihmisjoukko ruokittiin syrjäisissä kokoontumispaikoissa.
Useimmat ihmeinä esitetyt tarinat voi lukea metaforana evankeliumeissa. Esimerkiksi Markus kehysti tärkeän viestin molemmin puolin kertomuksilla, jotka viittasivat tärkeään opetukseen (Borg & Crossan, 2006, s.32–33). Kehystävä tarina on tarkoitus ymmärtää keskellä olevan ajatuksen kautta. Kirjaimellinen tulkinta johtaa silloin helposti väärille urille, metaforinen siis vertauksellinen tulkinta on parempi. Palaan historiallis-metaforiseen Raamatun tulkintaan myöhemmin.
Borg esittelee kaksi konseptia, joilla hän pyrkii vastaamaan tulkinnan ongelmaan: ”history remembered” ja “history metaphorized”, siis muistettu historia ja metaforinen historia (Borg (2), 2001, s.44–45) Jälkimmäinen tarkoittaa, että vertausta, siis kertomusta, käytetään jonkun asian kuvaamiseen. Kertomus ei muutu vain ”legendaksi”, vaikka se ei ole kirjaimellisesti tapahtunut. Palaan tähän jatkossa tarkemmin. Tässä lyhyesti kuvatulla tulkinnan mallilla tulee Uusi Testamentti järki-ihmisellekin luettavaksi ja uskottavaksi.
No, vaikka näin voin katsoa suurta osaa ”ihmeistä” yrityksenä antaa merkitys, esim. Jeesuksen herruudelle luonnossa, ym. jää jäljelle muutama todella kiperä kysymys. Miten suhtautua neitseestä syntymiseen? Toinen kova pähkinä on ruumiin ylösnousemus? Ja tärkein, suurin kysymys on Jeesuksen ylösnousemus. Voiko senkin sanoittaa rikkomatta luonnonlakeja? Aion yrittää sitä kirjan seuraavassa osassa. Vaikka kyllä voi myös päätyä ”yhden ihmeen kristityksi”, sillä jos Jumala on, on hänelle luonnonlain hetkellinen, poikkeuksellinen ja ainutkertainen taivuttaminen aivan mahdollista. Sen voi katsoa tulevan mukana ”paketissa”, siis kokonaisuudessa, jossa Jumala on lähettänyt Poikansa maailmaan, voidakseen tulla lähelle ihmistä, ja luoda todellisen kommunikaation kahden äärettömän kaukaisen persoonan välillä.
Neitseestä syntyminen on vain kahdessa evankeliumissa mainittu. Esim. Uuden Testamentin ensimmäinen kirjoittaja Paavali, ei mainitse tätä lainkaan. Eikä Markus, ensimmäinen evankelista. Lyhyesti, tähän uskominen ei ole kristinuskon ytimessä sellaisella tavalla, että siihen on pakko uskoa. On totta, että se sanotaan uskontunnustuksessa, mutta siihen voi suhtautua metaforana. Näin ehkä myös tarina on todellisuudessakin syntynyt. Kun uskon sisältöä pohdittiin Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen kokemuksen jälkeen, loogisena seurauksena tuli ajatus, että Jeesuksen syntymänkin on täytynyt olla ihmeellinen. Ja niinpä neitseestä syntymisen teoria oli käsissä. Aihe on toki paljon monimutkaisempi. Tämänkin voi katsoa osaksi ”pakettia”, jos niin haluaa ja pystyy.
Ruumiin ylösnousemus kirjattiin uskontunnustukseen ensimmäisinä vuosisatoina. Silloin ei ollut muuta kuin antiikin maailmankuva tarjolla. Ylösnousemus oli melko normaali uskomus, joku kuollut saattoi siis ihmisten mielestä ilmestyä uudestaan (Esim. Markuksen evank. 8:28, Jeesusta veikattiin mm. Johannes Kastajaksi, joka olisi noussut kuolleista). Räisänen kutsuu kritiikissään tätä ongelmallista kysymystä lihan ylösnousemukseksi (Räisänen (1), 2010, s.124, laajempi käsittely s.114–133). Kirjan seuraavassa osassa pyrin esittämään tähän uudelleen sanoitetun ratkaisun. Säilyttäen sekä luonnonlakien rikkomattomuuden että ylösnousemuksen mahdollisuuden.
Tiedemiehet ovat – useampikin – pyytäneet yhtä ihmetekoa tässä ajassa, silloin todistelu olisi riittävää. Samaa pyysivät juutalaiset johtohenkilöt Jeesukselta. Mahtaisiko usko syntyä yhden ihmeen näkemisellä? Itse epäilen sitä. Aina löytyisi joku pienen pieni asia, joka jättäisi asiaan pienen epäilyksen, ja epävarmuus jäisi kaivelemaan. Usko alkaa siitä, mihin varma tieto loppuu. Näin on myös luonnontieteessä, tieto alkaa hypoteesina ja vain usko sen mahdolliseen paikkansa pitävyyteen saa tiedemiehen paneutumaan sen todistamiseen. Sokea usko ei ole oikea kuvaus kristityn uskosta, ainakaan tämän työn ja tutkimuksen perusteella. Sokeaa se voi olla niille, jotka eivät ole vakavasti perehtyneet asioihin, oman mielensä avoimena pitäen. Vähällä tiedolla uskoon päätyneet, heitä voi onnitella. Monen meistä on pakko kaivaa syvältä, ennen kuin usko aukeaa.
Lähdeluettelo
| Borg Marcus J. (2) | Reading the Bible again for The First Time | HarperCollins, USA 2001 |
| Borg Marcus J. & Crossan John D. | The Last Week – What the Gospels really teach about Jesus’s Final Days in Jerusalem | HarperCollins USA 2006 |
| Enns Peter (1) | The Bible Tells me so | HarperCollins, USA 2014 |
| Enns Peter (2) | The Sin of Certainty | HarperCollins, USA 2016 |
| Kuula Kari | Kotona Kristinuskossa | Kirjapaja, Helsinki 2012 |
| Räisänen Heikki (1) | The Rise of Christian Beliefs | Forest Press, Minneapolis 2010 |
| Räisänen Heikki (2) | Mitä Varhaiset Kristityt Uskoivat | WSOY, Helsinki 2011 |
| Stark Rodney | The Rise of Christianity | HarperCollins, USA 1997 |