4.1. Aiheellista kritiikkiä – järki käteen
Uskonnottomat tiedemiehet, uusateistit ja agnostikot – kuinka he itsensä määrittelevätkin – ovat paneutuneet myös uskon kysymyksiin ja ongelmiin. Haluan tässä tutkia heidän kritiikkiään, ja ottaa sen vakavasti, täytyyhän uskon käydä järkeen. Olen jo johdannossa, luvussa 1 pyrkinyt pitämään uskonnon ja uskon erillään, mutta tässä niitä on vaikea erotella, sillä kritiikin esittäjät eivät juuri tee tällaista eroa. En myöskään voi välttää tieteen teemojen uudelleen esille tuloa, joskus asiat ovat niin sidoksissa toisiinsa. Suhtaudun äärimmäisen vakavasti näiden älykkäiden, oppineiden tiedemiesten näkemyksiin, ja totean jo otsikossa, että suuri osa kritiikistä on aiheellista.
Täytyykö uskon käydä järkeen? Vai pitääkö vain uskoa sokeasti? Monesti heitetään se ajatus, että risti on hullutus, ja siitä vedetään johtopäätös, että vain hullut ja tyhmät voivat uskoa. Tai, että pitää suostua hylkäämään järki, jos haluaa uskoa. Paavali kyllä kirjoitti Uudessa Testamentissa rististä hullutuksena (1. Korinttilaiskirje 1:18), mutta tuskin hän aivan tätä tarkoitti. Ja vaikka tarkoittikin, ajatus on ollut hänen tilanteeseensa liittynyt ajatus, tuskin ajaton totuus.
Jotta päästään aiheessa eteenpäin, on alkuun pakko ottaa esiin taas sitä epistemologiaa. Valitsen asioiden tarkasteluun postmodernin totuuskäsityksen, ja se vaikuttaa paljon lopputulokseen, ajatuksiin, joihin päädytään.
Postmoderniin käsitykseen liittyy keskeisesti ajatus, ettei ole yhtä totuutta, vaan myös uskon maailma on moniulotteinen, ja tämä diversiteetti on – ei vain hyväksyttävää, vaan jopa toivottavaa. Toistan vielä, ettei tämä ole relativismia.
Olen kuvannut tällaista totuuskäsitystä tikkataululla – ei häränsilmää (bull’s eye), sitä napakymppiä, eikä muuten numeroitakaan, vain tyhjä tikkataulu. Siis kuten Saarikivi sanoi, on vain erilaista tietoa, toinen ei ole toista perustavampaa tai parempaa. Toki kokonaan ohikin voi heittää, silloin taitaa olla syytä koettaa uudelleen.
Tämä vertaus tarkoittaa, ettei tässä nyt esitetä totuuksia, mutta ei myöskään jähmetytä auktoriteettien alle. Tässä pohditaan uskalluksella, mikä on järkevää, mikä ei, pyrkien pysymään uskon tikkataulussa. Asioita pitää asettaa kyseenalaiseksi, sitähän uusien ajatusten synnyttäminen vaatii.
Minulla ei siis ole universaaleja, ajattomia ja objektiivisia totuuksia, korkeintaan paikallisia, ajallisia ja subjektiivisia (Brueggeman, 1993, esim. s.6), joskus vain ajatuksia, ilman yritystä määrittää mitään totuusarvoa. Siis keskustelua ja pohdintaa.
En pyri osoittamaan toisten näkemyksiä vääriksi, hyväksyn mielipiteet ja toisten uskon näkemykset. Mutta pidän luvallisena esittää rinnalle toisia näkemyksiä, vaikka ne ehkä haastavat vanhempia ja laajemmin hyväksyttyjä. Ja uskon vakaasti, että rinnakkain voi elää, vaikka kaikesta ei olla samaa mieltä.
En lähesty asioita positivistisesti, yhteen totuuteen pyrkien. En myöskään pidä positivistisia tai ylidogmaattisia, ainoan totuuden väitteitä haastamattomina totuuksina.
Seuraan Borgin ajatusta, että ”kristinuskon täytyy olla järkeenkäypää” (Borg (3), 2016, s.17), muutenhan tässä ei ole mitään järkeä. Mikä sen sopivampi haaste, kuin katsoa suurten tieteen ajattelijoiden kritiikkiä siitä, mikä uskossa ei käy heidän järkeensä.
Otan vielä esiin sen, kuinka Raamattua tulisi ymmärtää, ja mikä teologisessa ajattelussa on keskeistä. Lähtökohtia on viisi: kokemus, Raamattu, traditio, dokumentit uskosta ja järki (esim. Kuula, 2012, s.23–35). Näin voi siis epäröimättä sanoa, että järki on aina ollut keskeisellä sijalla uskon sisällön määrittelyssä. Tietenkin on myönnettävä, että eri aikoina se on ollut eri tavalla ja eri painotuksin käytössä.
Valitsin neljä tunnettua ja vaikuttavaa ateistia tai uskonnotonta tiedemiestä, jotka ovat kirjoissaan esittäneet kritiikkiä myös suoraan uskoa ja uskontoa kohtaan (ks. lähdeluettelo: Cantell 1996, Dawkins 2016, Enqvist 2012 ja Valtaoja 2012):
- Kari Cantell kirjallaan ”Tiedemiehen mietteitä uskosta”
- Richard Dawkins ja kirja: “The God Delusion” (Jumalharha)
- Kari Enqvist ja “Uskomaton matka uskovien maailmaan”
- Esko Valtaoja kirjallaan ”Kaiken käsikirja”.
Kritiikkiä on paljon, joten yritän ryhmitellä sitä, jotta pysytään kartalla kokonaisuudesta. Luokittelua ei saa yksiselitteiseksi, jotkut asiat voi ymmärtää useampaan kuuluviksi, mutta kuitenkin saadaan samantyyppinen kritiikki yhteen eri kirjoittajilta. Näin syntyi 5 aihealuetta, jotka seuraavissa luvuissa käsitellään: historiallinen, uskonnollinen, ja yksittäisiä ihmisiä tai yhteisöjä koskeva kritiikki sekä etiikan ja viidentenä uskon sisällön kritiikki. Jätän näistä kritiikin yksittäisiä ihmisiä ja yhteisöjä kohtaan pois, se on luonteeltaan merkityksetöntä, vähän jopa leimaavaa (teksti löytyy kirjastani, Lehtinen 2021).
Näin ollen 7 seuraavaa lukua käsittelee ateistien kritiikkiä, älykästä kritiikkiä eri näkökulmista. Yritän käsitellä niitä myös älykkäästi, kunnioittaen ja antaen aiheelliselle kritiikille sen ansaitseman huomion.
Lähdeluettelo
| Borg Marcus J. (3) | Kristinuskon Sydän -Uudelleen löydetty usko | Thomas von Martens, Helsinki 2016 |
| Brueggeman Walter | Texts under Negotiation – The Bible and postmodern imagination | Augsburg Fortress, Minneapolis 1993 |
| Cantell Kari | Tiedemiehen mietteitä uskosta | WSOY Juva 1996 |
| Dawkins Richard | The God Delusion | Penquin Random House, UK 2016 |
| Enqvist Kari (2) | Uskomaton matka uskovien maailmaan | WSOY, Helsinki 2012 |
| Kuula Kari | Kotona Kristinuskossa | Kirjapaja, Helsinki 2012 |
| Lehtinen Jyri | Voiko uskonnoton uskoa | Jyri Lehtinen, Espoo 2021 |
| Valtaoja Esko | Kaiken käsikirja | URSA, Keuruu 2012 |