13.2. Uskon arkielämän ydin
Luottamussuhde, ei hengellinen punttisali
Miten usko sitten näkyy arkielämässä? Vai näkyykö mitenkään? Luin juuri suuresti arvostamani piispa Mari Leppäsen kolumnin Kotimaa-lehdestä otsikolla ”Hengelliset portaat” tai Hengellisen kasvun kolmekymmentä porrasta (Kotimaa, 12/2025, s.42). Tuli heti ahdistus, että samanlaiset raskaat kuntoportaat kuin fyysisen kunnon ylläpitämiseksi olivat edessä.
Kolumnin taustalla on taidemuseon kuvasarja nimeltään Portaat, ja se viittaa Johannes Siinailaisen 600-luvulla kirjoittamaan teokseen Portaat. Kirja kuvaa ihmisen hengellistä kasvua kohti Jumalaa 30 portaan kautta ja oli tarkoitettu munkkien hengelliseksi ohjeeksi.
Säikähdin, että näitäkö Mari Leppänen alkaa esitellä. No ei! Hän jättää ilmaan, millainen tuo munkkien ohjeistus oli, ja sanoo vain, että kasvussa kyse on sisäisestä muutoksesta ja nöyryyden ja rakkauden tiestä. Hän myös sanoo, kuinka helposti kristittyjen yhteisö muuttuu ”syntisten sairaalasta hengelliseksi punttisaliksi”. Näin ei tulisi käydä. Hän ei väitä munkkien ohjeen olleen sellainen, mutta omien lukukokemusten perusteella uskallan epäillä, että näin oli. Näinkin on siis ajateltu jo kauan sitten, ja edelleen usein ajatellaan. Itsekin olen nuoruudessani ollut yhteisössä, joka oli todella hengellinen punttisali.
Mari jatkaa, kuinka ongelmallista on, jos hengellisestä kasvusta tulee suoritus. Usko ei ole suoritus, eikä projekti, jossa tavoite on parempi versio itsestä. Tämä siksi, että uskon syntyminen ja siinä kasvaminen eivät ole ihmisen itsensä varassa vaan Jumalan työtä. Uskon kasvussa on kyse luottamuksen syvenemisestä, ihmisen itsensä pienenemisestä ja Jumalan suurenemisesta omassa elämässä.
Tarkoittaako tämä, että usko ei sitten näy mitenkään elämässä? Palaan tähän pian, mutta kuvaillaan uskoa vielä vähän laajemmin.
Usko on ensisijaisesti luottamusta, ei joidenkin asioiden totena pitämistä. Tätä ovat monet tahot korostaneet viime aikoina (esim. Borg (3) 2016, s.47–64 ja Kuula 2012, s.65–73). Usko on myös yhteyttä, vastaanottamista ja uskollisuutta suhteessa Jumalaan, sydämen sitoutumista suhteeseen. ”Usko on Jumalan rakastamista” (Borg (3) 2016, s.63). Uskoon kuuluu joidenkin asioiden hyväksyminen tosina. Mutta tämä tiedollinen myöntyminen ei ole lainkaan keskeisintä. Nämäkin tutkimukset – osat A ja B – siis tavallaan keskittyvät uskon sivuseikkoihin. Mutta olen pyrkinyt älykkään uskon olemassaolon esittelyyn, siksi tutkimukset ovat tällaisia. Yksi lähtökohtani on ollut se, että olen pyrkinyt poistamaan ylimääräistä painolastia, joka painaa kristinuskon uskottavuutta.
Usko on ennen muuta elämää, arkielämää. Ei se ole filosofisia pohdintoja, älykkäitä ajatus- ja oppirakennelmia, vaan tavallista elämää. Borg ilmaisee sen näin: ”Näin yksinkertaista ja samalla näin haastavaa on elää kristittynä: Rakastaa Jumalaa ja sitä, mitä Jumala rakastaa” (Borg (3) 2016, s.64). Ja Jumala rakastaa sinua, muita ihmisiä ja koko luontoa. Kuula sanoo asian kolmella virkkeellä: ”Jumalalle annetaan kunnia ja kiitos. Lähimmäiselle osoitetaan palvelevaa rakkautta. Elämästä nautitaan ja yritetään kasvaa hyväksi ihmiseksi.” (Kuula, 2012, s.287) Tätä on kristinusko.
Jos ”yritetään kasvaa hyväksi ihmiseksi”, kuinka se tapahtuu edellä mainittu punttisali välttäen. Tässä tulee Lutherin keskeisin oivallus suureen arvoon. Ja tietenkin Paavalin ajatushan se on, jonka myös Luther oivalsi. Uskova on tullut Jumalan omaksi ja hänen yhteyteensä uskolla Kristukseen, ja se riittää kaikkeen. Jumalalle ei tarvitse yrittää kelvata olemalla hyvä ihminen tai kasvattamalla hengellistä kuntoaan punttisalilla.
Mikä sitten motivoisi kasvamaan hyväksi ihmiseksi, jos ei pelko Jumalan tuomiosta ja hylkäämisestä? Vastaus on yksinkertainen, rakkaus Jumalaan. Me voimme rakastaa Jumalaa, koska hän on ensin rakastanut meitä. Kun pääsee kokemaan tämän rakkauden, sen suuruuden, syntyy meissä halu rakastaa Jumalaa, joka johtaa haluun myös rakastaa muita, lähimmäisiä ja kaikkea, mitä Jumalakin rakastaa. Tämä on tietenkin elämän mittainen tie, jota kulkea. Eikä se ole suinkaan helppoa, vaan epäonnistumisia tulee kaiken aikaa. Mutta kompuroinnin jälkeen voi aina nousta ja saada anteeksi ja jatkaa taas uudestaan. Tähän Kristus lupasi meille sydämeen Pyhän Hengen, joka auttaa, puolustaa ja ohjaa meitä oikealle tielle. Emme ole siis oman voiman varassa. Suhde Jumalaan on luottamussuhde, mutta myös rakkaussuhde! Suhde Jumalaan saa meidät haluamaan hyvää myös lähimmäisillemme.
Arkielämän haasteet
Kuitenkin on haastavaa elää kristittynä käytännössä, siitä todistaa vaikkapa kritiikki uskovia kohtaan USA:ssa tehdyssä tutkimuksessa v. 2007, johon jo viittasin (ks. Osa A, luku 5.1., Kinnaman & Lyons, 2007, laajemmin myös Lehtinen, 2021). Tutkimus selvitti markkinatutkimuksen menetelmin, kuinka uskonnon ulkopuolella olevat näkivät kristillisyyden. Eikä tulokset olleet mairittelevia. Esille nousi kristittyjen tekopyhyys, joka näkyy oman paremmuuden esittämisenä, ja jopa epärealistisen kuvan antamisena omasta moraalisesta ylemmyydestä. Toisena ikävänä piirteenä kuuden kärkeen pääsi myös tuomitsevuus. Vaikka synti ei käsitteenä ole ollut kovin suosittu näissä tutkimuksissa, nyt se sopii kuvaan. Kristityt eivät ole mitään pyhimyksiä, vain anteeksi saaneita ”syntisiä” (voit korvata tuon esimerkiksi sanoilla ”huonosti käyttäytyviä inhimillisiä ihmisiä”). Kristityt eivät siis automaattisesti ole yhtään parempia ihmisiä kuin ketkään muutkaan. Haastetta siinä on kaikille, kuten Kuula ilmaisi – yrittää kasvaa hyväksi ihmiseksi.
Uskon ydin arjessa
Uudessa testamentissa on kaksi ajatusta, jotka kiteyttävät uskon ytimen: ”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi, niin kuin itseäsi”. Suomalaisille tätä voisi kutsua rakkauden kolmoiskäskyksi, koska niin helposti olemme ankaria itseämme kohtaan. Toinen, kultaiseksi säännöksi kutsuttu ajatus on: ”Tee lähimmäisellesi, niin kuin haluaisit itsellesi tehtävän”. Tässä uskon ydin on kaikessa yksinkertaisuudessaan. Näiden toteuttaminen arkielämässä saisi valtavan muutoksen aikaan.
Lähdeluettelo
| Borg Marcus J. (3) | Kristinuskon Sydän – Uudelleen löydetty usko | Thomas von Martens, Helsinki 2016 |
| Kinnaman David & Lyons Gabe | Unchristian – What a new generation really thinks about Christianity … and why it matters | Baker Books, USA 2007 |
| Kuula Kari | Kotona Kristinuskossa | Kirjapaja, Helsinki 2012 |
| Lehtinen Jyri | Voiko uskonnoton uskoa | Jyri Lehtinen, Espoo 2021 |