3.4. Kiista ei ratkea
Nyt on todettu, että keskeiset kysymykset tieteen ja uskon välisessä keskustelussa liittyvät tietoteoriaan, maailman syntyyn ja evoluutioon. Tieteen kentällä nämä ovat keskeisiä kysymyksiä. Mutta entä uskon kannalta? Onko uskon näkökulmasta muita keskeisiä asioita, jotka kannattaa nostaa esille? Tähän palaan tämän tutkimuksen edetessä.
Olen käsitellyt näitä luonnontieteen suuria kysymyksiä, ja todennut, ettei tiede ole löytänyt vastauksia moniin keskeisimpiin kysymyksiin. Asiat ovat vasta hypoteeseja ja teorioita. Kokeellinen varmistus ja todentaminen ei ole onnistunut.
En tietenkään ehdota, että nämä aukot selitetään Jumalalla. Vain tiede voi näihin aukkokohtiin löytää tieteellisiä selityksiä. Voi myös olla, että jotkut kohdat eivät vain voi tulla luonnontieteen sisällä selitetyiksi. Senkin kanssa pitää voida elää. Jo aikaisemminkin lainattu teksti piispa Juha Pihkalalta sopii tähän: ”Kristilliseen uskoon sisältyy vakaumus, että koko kosmos on Jumalan luoma, millaisena prosessina se sitten onkin syntynyt. Kaiken muun on jäätävä inhimillisen tiedonhankinnan varaan.”
Väittelyn ytimessä olevat konservatiiviset tai fundamentalistiset kristityt ovat vain osa kristikuntaa. Kristillisiä ajattelijoita ei voi laittaa yhteen koriin. Kaikissa tieteissä on koulukuntia, koulukuntia on myös kristillisyydessä. Ja on myös näytetty toteen, että tieteen parissa on tieteen tekemisestä syvästi erilaisia näkemyksiä. Vaikka positivistit pyrkivätkin yhteen ainoaan totuuteen, on kilpailevia totuuksia jatkuvasti pöydällä uusien hypoteesien ja teorioiden muodossa. Luonnontieteeseen sopii ehkä parhaiten pyrkimys kohti yhtä totuutta, se on eksaktien tieteiden luonne. Sen sijaan moniin muihin tieteisiin yksi totuus ei sovi, jää aina useampia kilpailemaan parhaan tiedon tittelistä. Näkökulmat jopa täydentävät toisiaan. Humanistisiin tieteisiin sopii paremmin postmoderni tutkimusote. Tästä varmaan väitellään maailman tappiin, saavatko useammat tieteellisen tiedon lajit pitää ”tiedon” käsitteen.
Urheilutermein, tilanne on 1-1! Luonnontiede ei pysty tutkimaan eikä siksi vastaamaan Jumalan olemassaoloon. Usko taas ei pysty ujuttamaan yliluonnollisia selityksiä luonnontieteeseen, ja näin ollen Jumalan todistaminen luonnontieteellisesti on mahdotonta. Kysymyksen ratkaisu palautuu kysymykseen maailmankuvasta. Kuten Borg asian oivallisesti ilmaisee: ”Arkisesti sanottuna: maailmankatsomus on ”suuri kuva” tai kokonaiskuva siitä, miten asiat ovat. Filosofisesti: se on meidän metafysiikkamme tai ontologiamme… Hyvin perustavalla tasolla on kuitenkin vain kaksi vaihtoehtoa, uskonnollinen maailmankatsomus ja ei-uskonnollinen maailmankatsomus” (Borg (3),2016, s.86–87). Hän jatkaa, että uskonnollinen uskoo, että on jotakin enemmän. Uskonnoton tai materialistinen maailmankuva uskoo, ettei ole mitään enemmän, on vain materiaa. Jälkimmäinen ei ole ainoa tieteellinen maailmakuva, niin kuin monet uskovat ja väittävät. Onhan tässä jo varsin tyhjentävästi osoitettu, ettei luonnontiede tutki yliluonnollisia asioita. Näin ollen tiede ei vastaa lainkaan, onko Jumala olemassa. Paitsi, jos Jumalasta yrittää tehdä materiaalisen, mikä sekin väite on jo esitetty (Dawkins: ”Väite Jumalan olemassaolosta on puhtaasti luonnontiedettä” Ks.Stenmark, 2016, s.163). Mutta jos Jumala on transsendentti ja immanentti, kuten jumaluutta kuvataan, ei Jumala löydy materiasta eikä ole siksi luonnontieteen hypoteesilla selvitettävissä. Jumala on jotain enemmän. Joudunkin jatkossa pohtimaan, millaista Jumalaa eri puolet ajattelevat, kun puolustavat tai vastustavat sitä.
Yhtenä silmiin pistävänä ongelmana on se, että uskolle ja teologialle ei sallita kehittymisen mahdollisuutta. Kun vastapuoli etsii niistä vikaa, kelpaa moni vanhentunut ja epä-älykäs ajatus miltä tahansa uskon äärilaidalta osoittamaan usko ja teologia vääräksi. Ja kaikille tieteille sallittu, jopa välttämättömänä pidetty kehitys, hypoteesien ja väittelyn ja tutkimuksen eteenpäin vievä ajattelu, kielletään teologialta. Kun luonnontieteessä uusi tutkimuslöytö kumoaa vanhan teorian, on se tieteen kehitystä. Uskon saralla se on uskottavuuden murentumista.
Edelleen teologiassa ja uskossa esiintyvien erilaisten teorioiden ja näkemyksien argumentaatiota pidetäänkin sen osoituksena, että siellä ei tiedetä, mikä on totta. Tähän päätyy positivistisesta tutkimusasetelmasta katsottuna, kun aina pitäisi olla yksi totuus. Tämä on epä-älykästä ja tarkoitushakuista, jopa kuuluisaa ”olkiukko”-argumentaatiota. Tietenkään kaikki eivät sorru tähän tai ainakaan jatkuvasti.
Samanlaista asiatonta kirjoittelua löytyy toiseltakin puolelta. Tieteen tekeminen on aitoa ja tarkkaan metodisesti ohjattua, eikä siellä tuoteta skientismiä, kuten usein kuulee väitteen. Luonnontiede on luonnontiedettä, ja ihmiskunnalle suureksi hyödyksi. Ei vähiten nyt kun ilmastonmuutosta pyritään torjumaan. Tai kun koronavirusta vastaan taistellaan.
Sopii kysyä, onko tämän saman kehän kiertäminen enää hyödyllistä? No, keskustelu jatkunee tästä eteenkin päin.