9.7. Evankeliumien vertailua

9.7. Evankeliumien vertailua

Edellinen luku esitteli kattavasti ”evankeliumi”-nimellä kulkeneita tekstejä kristinuskon alkuaikoina. Oli siis kilpailua, mitkä tekstit olivat oikeita, aitoja, ja parhaita Jeesuksen toiminnan kuvaajia. Näitä tutkittiin, arvioitiin ja tuomittiin aikalaisten parhaan kyvyn mukaan. Siitä saimme viitteitä edellisessä luvussa, jossa oli paljon mainintoja alkuaikojen kirkkoisien teksteistä ja arvioista. Jaksossa 11 ”Historialliset todisteet” käsittelen kirkkoisiä tarkemmin. Kaanoniin hyväksytyt tekstit ovat UT:ssa, ja sen ulkopuolelle jääneet näitä apokryfisiä evankeliumeja. Näitä ulkopuolelle jääneitä oli ehkä jopa 40 eri nimistä, joskin suurin osa niistä ei ole säilynyt, joten niistä ei voi mitään sanoa. Säilyneitä ja varteenotettavia, riittävän varhain kirjoitettuja (kahdella ensimmäisellä vuosisadalla) saatiin seulottua esiin kymmenen. Nyt analysoimme ja tutkimme, onko ne jotenkin erilaisia, ristiriitaisia tai uutta tietoa esittäviä. Vertaamme niitä UT:n neljään evankeliumiin.

Viime luvussa asetin seuraavat kysymykset näille ulkopuolisille evankeliumi-teksteille:

1. Ajoitus, milloin kirjoitettu?
2. Kirjoittaja?
3. Milloin löydetty, mistä?
4. Tekstin pääsisältö
5. Poikkeamat UT:n evankeliumeista
6. Arviot teksteistä.

Kolme ensimmäistä kohtaa käsiteltiin edellisessä luvussa. Nyt paneudumme kolmeen muuhun kohtaan. Ja siis nämä seulotut kaanonin ulkopuolelle jääneet olivat:

1. Marian evankeliumi
2. Tuomaan evankeliumi
3. Juudaksen evankeliumi
4. Totuuden evankeliumi
5. Filippuksen evankeliumi,
6. Egyptiläisten evankeliumi
7. Jaakobin protoevankeliumi
8. Tuomaan lapsuusevankeliumi
9. Pietarin evankeliumi
10. Heprealaisten evankeliumi

Kun vielä paneudumme itse teksteihin tarkemmin ja vertaamme UT:n evankeliumeja ulkopuolelle jääneisiin, käsittelyyn tulee vain säilyneet tekstit, luonnollisesti. Toinen rajaus on ajoitus: 300-luvulle ja myöhemmäksi ajoitetut ovat niin myöhään kirjoitettu, että silloin oli jo kaanon vakiintunut, eikä tekstit voineet olla aitoja kilpailijoita ”alkuperäisiin ja arvokkaimpiin” teksteihin verrattuna. Itse asiassa juuri sama joukko nousee esiin, kuin mitä Räisänen oli päätynyt käyttämään (Räisänen (1), 2010). Näistä Pietarin ja Heprealaisten evankeliumit ovat vain osittain säilyneet, jopa vain fragmentteja. Sama koskee Egyptiläisten evankeliumia. Lisäksi lapsuusevankeliumien merkitys on melko rajattu, kun ne yrittävät täydentää Jeesuksen elämää lapsuuden osalta – Tuomaan lapsuusevankeliumi ja Jaakobin protoevankeliumi. Näin seuloutuu tarkemmasta analyysista vielä viisi pois.

Siis tämän seulonnan jälkeen vakavasti otettavat apokryfiset evankeliumit ovat: Marian, Tuomaan, Juudaksen, Totuuden ja Filippuksen evankeliumit. Yhteensä 5. Juuri näihin viiteen viittaa Räisänenkin eniten. Tuomaan evankeliumi saa eniten lainauksia, sitten Totuuden ja Filippuksen evankeliumit. Neljäntenä Marian evankeliumi ja vähiten Juudaksen, vain kaksi. Pietarin evankeliumiin viitataan 6 kertaa, vaikka siitä on vain katkelmia säilynyt.

Tämän tutkimuksen yksi keskeinen tavoite on vertailla näiden tekstien sisältöä UT:n neljän evankeliumin kanssa. Siihen päästään nyt, kun olemme analysoineet ulkopuolelle jääneet evankeliumit ja seuloneet esiin vakavimmin otettavat tekstit.

Vertailu UT:n evankeliumien ja ulkopuolelle jääneiden välillä

1. Ensin vähemmän tärkeät tekstit

Olen saanut kaikkiaan näistä apokryfisistä evankeliumeista 10 suomenkielisinä luettavaksi. Joukossa mainitut 5 tärkeintä ja niiden lisäksi 4 lapsuusevankeliumia ja Nikodeemuksen evankeliumin. Lukeminen on ollut avartavaa, on mukava nähdä omin silmin, mitä on kirjoitettu.

Vertailussa keskityn viiteen tärkeimpään tekstiin, mutta ensin esitän lyhyesti nuo muut. Esittelen aivan lyhyesti myös nuo muutamat suomennetut ylimääräiset ”evankeliumit”, vaikka ne eivät edes olleet karsitun kymmenen joukossa. Nuo neljä lapsuusevankeliumia (kaksi ylimääräistä) eivät juurikaan ole teemoiltaan päällekkäisiä UT:n evankeliumien kanssa. Ne kertovat Jeesuksen lapsuusajoista 12 ikävuoteen asti, mutta myös Marian ja Joosefin elämästä, jopa heidän vanhempiensa elämästä. Vain ne muutamat kohdat, joissa UT:n evankeliumit kertovat Jeesuksen lapsuudesta ovat päällekkäisiä (vain Matt 1–2 ja Luuk.1–2). Myös Jeesuksen syntymä ja pako Egyptiin ovat päällekkäisiä. Mutta ne eivät ole aivan yhteneviä.

Tuomaan lapsuusevankeliumi ja Jaakobin protoevankeliumi ajoitetaan aivan vuoden 150 jaa tienoille. Ne ovat silti vahvasti vain sepitettyä legendaa. Tuomaan teksti varsinkin, jossa Jeesuksella oli jo lapsena yliluonnollisia voimia ja hän teki ihmeitä – eikä suinkaan vain hyvistä motiiveista, vaan lapsellisesti ja vahinkoa aiheuttaen. Jaakobin nimiin laitettu teksti puolestaan keskittyy kertomaan lähinnä Neitsyt Marian syntymästä, lapsuudesta ja nuoruudesta. Se päättyy Jeesuksen syntymään. Teksti pyrkii osoittamaan Marian neitseellisyyden, sekä ennen Jeesuksen syntymää, että myös sen jälkeen, loppuun asti. Myös Jeesuksen syntymä on erikoinen, se ei tapahdu luonnollisesti, vaan ilman fyysisiä merkkejä, kuten kipu tai verenvuoto.

Varhaiskirkossa Jaakobin protoevankeliumi oli hyvin kunnioitettu. Sitä on käytetty varhaiskirkossa kuin se olisi ollut kanoninen kirjoitus. Katolinen ja ortodoksinen kirkko hyväksyvät tekstissä esitetyistä asioista esimerkiksi tiedot Marian vanhemmista Annasta ja Joakimista.

Myös suomennettu Pseudo-Matteuksen evankeliumi on kirjoitettu latinankielisenä Lännen kirkon tarpeisiin 600-luvulla, nykyisen Ranskan alueella. Se myötäilee Jaakobin protoevankeliumia. Marian ikuista neitseyttä koskevat osat on kuitenkin jätetty pois.

Kertomus rakentaja Joosefista on alun perin koptinkielinen, ehkä vasta 600-luvulla kirjoitettu. Siinä Jeesus muistelee isänsä elämää ja kuolinkamppailua opetuslapsilleen Öljymäellä. Lienee turha mainita, että tarina on fiktiivinen. Teksti painottaa Marian neitseellistä syntymää, Joosef oli ollut 2 vuotta työmatkalla tuolloin, eikä mitenkään siis voinut olla lapsen isä. Myös Jeesuksen veljet ja sisaret olivat Joosefin aikaisemmasta avioliitosta, eivät siis Marian lapsia. Kuolinkamppailun kuvaus on pitkä ja värikäs (kuvaukset ks. Marjanen, Tervahauta & Vuolanto, 2020).

Nikodeemuksen evankeliumin jälkimmäinen osa (kirjoitettu 300-luvulla), ”Kristuksen laskeutuminen tuonelaan” on tärkeä teksti ortodoksikirkolle, jotka ovat myös suomentaneet tekstin (Seppälä J. 1979, s.4–5, 20–26). Teksti ei ole päällekkäinen UT:n evankeliumien kanssa, se vain laajentaa Matteuksen lyhyttä mainintaa: ”haudat aukenivat, ja monien poisnukkuneiden pyhien ruumiit nousivat ylös. He lähtivät haudoistaan, ja Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen he tulivat pyhään kaupunkiin ja näyttäytyivät siellä monille.” (Matt.27:52–53).

Teksti kertookin Jeesuksesta, kuinka ristinkuoleman jälkeen hän ”astui alas tuonelaan” (uskontunnustus) ja mitä hän siellä teki. Todistuksen antaa 3 miestä, jotka tarinan mukaan oikeasti nousivat myös kuolleista, kuten Jeesus ja kertoivat, mitä tuonelassa tapahtui. Tarinassa esiintyy niin Aadam, kuin jokunen muukin kuuluisuus VT:n ajalta, mutta myös ristin ryöväri, joka lupauksen mukaan oli pääsevä paratiisiin (Seppälä J., 1979, s.20–26).

Yhteenvetona voidaan todeta, että nämä apokryfiset evankeliumit eivät juurikaan haasta UT:n evankeliumeja. Ennemminkin ne yrittävät täydentää aukkoja. Mutta tarinat ovat sepitettyä legendaa, jo siitäkin syystä, että ne on kirjoitettu selvästi myöhemmin, kuin teksteissä esiintyneet ovat eläneet. Kaikki kyseiset tekstit luettuani, on minulle selvää, ettei näillä tarinoilla ole paikkaa kaanonin tekstien rinnalla. Hauskaa viihdettä kyllä.

2. Tärkeimmät viisi apokryfistä evankeliumia

Mainittakoon ensimmäiseksi, että en ole saanut käsiini Pietarin evankeliumia, josta on vain katkelmia säilynyt. Siksi se ei ole näiden viiden joukossa. Viidestä tärkeästä tekstistä neljä löytyy Nag Hammadin kokoelman suomennoksesta (Dunderberg & Marjanen, 2006) Tosin Marian evankeliumi ei ollut osa löytöä, mutta on silti otettu käännökseen. Se on osa koodeksia ”Berlin Gospel Codex” (Räisänen (1), 2010 s.468). Viides, Juudaksen evankeliumi on osa koodeksia ”Codex Tchacos” niin kuin aiemmin on jo mainittu. Näiden tekstien kuntoa ja laajuutta voi kuvata näin:

• Juudaksen evankeliumi on löytynyt viimeisimpänä. Sen kunto oli päässyt huonoksi, ja teksti on vaikea lukea ja tulkita, koska siitä puuttuu paljon rivejä lähes joka sivulta. Suomenkielinen käännös on 17-sivuinen. Alaviitteet vievät usein sivuista merkittävän osan, ilman niitä teksti olisi vain 10 sivua.
• Samoin Marian evankeliumi on hyvin puutteellinen, siitä puuttuu sivukaupalla tekstiä. Suomenkielinen käännös on vain vajaa 5-sivuinen. Alkuperäisen sivunumeroinnin mukaan se on ollut 18-sivuinen, joista siis 10–11 sivua on kadonnut ja vain 7–8 säilynyt.
• Totuuden evankeliumista puuttuu jonkun verran lauseita, mutta on muuten melko kokonainen tekstiltään. Suomenkielinen käännös on 22-sivuinen, tosin alaviitteet ovat välillä merkittävä osa sivusta.
• Tuomaan evankeliumi on säilynyt kokonaan, mutta se on koptinkielinen ja käännöksen tulkinta aiheuttaa haasteita. Tuomaan tekstistä on myös kolme kreikankielistä katkelmaa. Suomenkielinen käännös on 30-sivuinen.
• Filippuksen evankeliumin on pääosin säilynyt, mutta käsikirjoituksen sivujen viimeiset rivit ovat turmeltuneet ja aiheuttaa tulkintaongelmia. Suomenkielinen käännös on 30-sivuinen.

Näistä viidestä UT:n ulkopuolisesta evankeliumista selvimmin gnostilaisia ovat Totuuden evankeliumi, sekä Filippuksen ja Juudaksen evankeliumit (Gnostilaisuus oli kilpaileva kristinuskon tulkinta erityisesti toisella vuosisadalla jaa. Se tuomittiin myöhemmin harhaopiksi). Sen sijaan Tuomaan ja Marian evankeliumit ovat vain joissain kohdin lähellä gnostilaisuutta. Esimerkiksi Marian evankeliumi ei sisällä tyypillisimpiä gnostilaisen ajattelun piirteitä, kuten Sofia-myytti ja demiurgi eli alempi luojajumala (Dunderberg & Marjanen, 2006 s.437). Muita gnostilaisuuden suuntaan viittavia elementtejä kyllä löytyy, mutta ne eivät olleet pelkästään heidän näkemyksiään. Esittelen seuraavaksi nämä viisi evankeliumia niiden arvostuksen mukaisessa järjestyksessä.

Tuomaan evankeliumi
Kirkkoisät ovat viitanneet usein Tuomaan evankeliumiin, eli se on ollut laajasti käytössä varhaiskristillisyydessä. Tuomaan evankeliumi on samankaltainen kuin Q-evankeliumi, ja sisältää monia yhteisiä lauselmia. Myös lähes puolet aineistosta muistuttaa Jeesuksen opetusta kolmessa synoptisessa evankeliumissa. Ei siis ihme, että tästä on enemmän kirjoitettu, kuin mistään muusta Nag Hammadin kirjaston tekstistä.
Tuomaan evankeliumi ei sisällä kertomusta Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta, kuten ei Q-evankeliumikaan. Myöskään ihmeitä ei ole lainkaan Tuomaan evankeliumissa (Crossan, 1994 s. xv (johdanto)). Se on siis Jeesuksen ja hänen oppilaidensa keskusteluja. Teksti on vahvasti vertauksellista kerrontaa ja metaforaa. Monet Jeesuksen UT:n vertaukset löytyvät Tuomaan evankeliumista. Tutkijat eivät ole päässeet ratkaisuun, mihin lähteisiin tekstit perustuvat, ja myös ajoitus (n. 90–150 jaa) riippuu siitä, ovatko UT:n evankeliumit olleet lähteinä.

Tekstistä löytyy myös erikoisia lausahduksia, joita ei voi UT:n tekstien perusteella ymmärtää tai ovat ristiriitaisia:

• ”… toisin sanoen teette miehen ja naisen yhdeksi, ettei mies ole mies eikä nainen nainen… silloin pääsette sisälle valtakuntaan.” (j.22)
• ”Jos teillä on rahaa, älkää lainatko sitä korkoa vastaan.” (j.95) ”Aarre paljastui …osti pellon, alkoi kyntää sitä. Hän ryhtyi lainaamaan rahaa korkoa vastaan, kenelle vain halusi.” (j.109)
• ”Voi ruumista, joka turvautuu sieluun! Voi sielua, joka turvautuu ruumiiseen!” (j.112)

Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Jumaluudesta löytyy seuraavia lauseita:
”…Valtakunta on sekä teidän sisällänne että teidän ulkopuolellanne” (j.3)
”Minä olen syntynyt hänestä, joka on yksi ja muuttumaton. Minulle uskottiin asioita, jotka kuuluvat Isälleni” (j.61)
”Minä olen kaikki. Minusta kaikki on lähtenyt, ja minun luokseni kaikki on palannut. Halkaiskaa halko, ja minä olen siellä…” (j.77)
”Isän valtakunta on levinnyt kaikkialle maailmaan, mutta ihmiset eivät sitä näe.” (j.113)

Teksti antaa myös kuvan, että Tuomas sai tietää jotain, mitä muille ei kerrottu (j.13). Myös Maria Magdalena sai naisena pitää asemansa Jeesuksen seuraajana, tosin hyvin erikoisella tavalla (j.114), muuttumalla miesten kaltaiseksi.

Marian evankeliumi
Naisen seurakunnallinen asema on tekstin keskeinen aihe. Kirjoittaja haluaa puolustaa naismyönteistä tulkintaa. Pietari ja Andreas edustavat naiskielteistä kristillistä valtauomaa, ja Magdalan Maria naismyönteistä. Tätä keskustelua käytiin toisella vuosisadalla ja osin tähän ajoituskin perustuu. Eivät siis oikeasti nämä henkilöt, vaan tekstit on laitettu heidän suuhunsa.

Pietari pyytää Mariaa kertomaan Vapahtajan sanoja, joita miehet eivät olleet kuulleet. Hän myöntää, että Vapahtaja rakasti Mariaa enemmän kuin muita naisia (s.10). Maria lupaa kertoa. Kuitenkin tekstin lopussa Andreas sanoo, ettei usko Vapahtajan puhuneen näin, ja pitää sitä outona opetuksena (s.17). Pietari yhtyy tähän, ja epäili, ettei Vapahtaja salaa voinut puhua naisen kanssa ja pitää häntä miehiä parempana.
Leevi puuttuu keskusteluun ja toruu Pietaria. (s.18) Hän puolustaa Mariaa, ja vahvistaa, että Vapahtaja rakasti häntä enemmän kuin heitä (miesoppilaita). Käsky oli saarnata evankeliumia ja sitä he lähtivät tekemään. Teksti on ajoitettu toiselle vuosisadalle jaa.

Totuuden evankeliumi
Tämä valentinolaisen (valentinolaisuus ja setiläisyys olivat kaksi keskeisintä gnostilaisuuden suuntausta) gnostilaisuuden kukoistusaikaan toisen vuosisadan puolivälin jälkeen ajoitettu teksti on arveltu olevan jopa Valentinuksen kirjoittama. Yksimielisyyttä tästä ei kuitenkaan ole. Teksti on vaikeaselkoista ja metaforaa, vertauskuvallista tekstiä on paljon.

Totuuden evankeliumi puhuu ennen muuta Isästä. Hänestä Kristus paljastaa tiedon, ja opastaa tuntemaan hänet, Isän. Myös Äiti on olemassa. Kaikkeus, joka on erehdyksen luoma, palautetaan Isän, Äidin ja Jeesuksen luokse (s.24). Pyhä Henki toimii myös, ja paljastaa mikä Isässä on salattua. ”Henki antoi ihmisten ymmärtää tiedon Isästä ja ilmoituksen tämän Pojasta” (s.30).

Sanat tieto, totuus, ymmärrys ovat esillä, samoin niiden vastakohtia: erehdys, unohdus, vajavaisuus ja tietämättömyys.

Poika ilmoittaa Isän, Isän voi nähdä vain Poika, ja Isän paljastaa Poika. (s.38–39). Täyteys voidaan löytää, sitä on kääntymys (s.35). Autuaat saavuttavat eheyden hänessä, lepopaikan, jossa voi keskittyä kaikkeuden Isään ja todellisiin sisaruksiin (s.42).

Filippuksen evankeliumi
Tekstin kirjoittaja ei esittele itseään. Kerran kirjoittaja siteeraa apostoli Filippusta. Siitä on tullut nimi tekstille, ja se on kirjattu tyypillisesti tekstin loppuun. Sanomalla – ”Apostolit, jotka olivat ennen meitä” – kirjoittaja ilmaisee tekstin olevan myöhempi. Tämäkin teksti sisältää valentinolaisia korostuksia, kuten että ”maailma syntyi hairahduksesta” (j.99).

Teksti torjuu Marian neitseestä synnyn (j.17). Edelleen teksti torjuu ruumiin ylösnousemuksen (j.23). Samassa jakeessa kuitenkin torjutaan myös vääränä se, että lihallinen ruumis ei nouse ylös. Epäselväksi jää, mikä on kirjoittajan kanta. Sitten Jeesus, siis Herra, nousi ylös ennen kuolemaansa, siis irtosi ruumiista ennen kuolemaa (j.21).
Parikin kertaa kirjoittaja sanoo: ”Sanassa sanotaan”, ja sitten siteeraa UT:n evankeliumia (j.123). Teksti esittelee Isän, Pojan ja Pyhän Hengen. Maria Magdala mainitaan pariin otteeseen, myös se, että häntä Jeesus rakasti enemmän kuin muita opetuslapsia (j.55–56). Sakramentteja (viisi) ja niiden oikeaa käyttöä ja vaikutusta esitellään laajasti. ”Herra teki kaiken salassa: kasteen, voitelun, ehtoollisen, lunastuksen ja morsiushuoneen” (j.68).

Ylösnousemuksen tulee tapahtua tässä maailmassa: ”Meidän tulee saavuttaa ylösnousemus ollessamme maailmassa, jotta pääsisimme lepoon riisuttuamme lihallisen ruumiimme emmekä joutuisi vaeltamaan välipaikassa” (j.63). Tätä ennen kirjoittaja sanoi: ”Sitä kutsutaan ”välipaikaksi”; se on kuolema”. Tämä teksti viittaa mahdollisesti kiirastulen kaltaiseen tilaan. Kuten tiedämme, gnostilaisuuteen kuuluu tiedon korostus ja ruumiillisuuden vähättely, ehkä tätä taustaa vasten edellä olevakin on tulkittavissa.

Erikoisuuksistaan ja monista vaikeaselkoisista metaforista huolimatta, teksti ei ole järkyttävän erilaista, kuin UT:n tekstit. Selvästi siellä on erilaisia käsityksiä ja joitakin asioita pyritään haastamaan vahvastikin. Tämä oli esitellyistä viidestä tärkeimmästä UT:n evankeliumien ulkopuolelle jääneistä teksteistä toinen Totuuden evankeliumin lisäksi, joka ei ollut pseudonyyminen, eli ei yritetty sijoittaa eri aikaan, kuin se on kirjoitettu eikä tärkeiden ihmisten suuhun, jotka eivät oikeasti ole voineet asioita sanoa. Virkistävää.

Juudaksen evankeliumi
Tämä teksti nousi parrasvaloihin vasta 2006. Julkistus oli näyttävä, ja väitteet poskettomia, joista jo edellä kirjoitin. ”Paljon melua tyhjästä” oli eräänkin kommentaattorin otsikko, kun sisältö tuli julki (Rasimus, 2006). Ehkä juuri National Geographic -tiedelehden asialle saama julkisuus tuotti myös laadukkaita vastineita. Näistä yksi on Antti Marjasen ja Ismo Dunderbergin julkaisema ”Juudaksen evankeliumi” heti samana vuonna 2006. Kirja paitsi tarjoaa käännöksen, se käy myös laajasti läpi sisällön ja sen painoarvon. Suositeltavaa luettavaa.

Se iso olevinaan uutinen oli, että Juudas olikin Jeesuksen läheisin opetuslapsi ja siksi väärin kohdeltu sankari. Marjanen & Dunderberg käykin ansiokkaasti läpi, kuinka tosiaankin UT:n tekstien antama kuva Juudaksesta pahenee kirjoitusten syntyessä toinen toisensa jälkeen. Ensin Markus antaa vielä kuvan, josta kavaltajaa ei vielä voi päätellä. Paavalikaan ei tuntunut tietävän perimätiedosta, että Juudas olisi ollut kavaltaja. Sitten kuitenkin myöhemmät evankeliumit, Matteus Luukas ja Johannes pitävät Juudasta jo kavaltajana. Kuitenkin näiden kertomukset poikkeavat toisistaan merkittävästi (Marjanen & Dunderberg, 2006, s. 61–68). Voiko siis Juudasta pitää kavaltajana, on hyvä kysymys.

Se väite, että Juudas olisi ollut suosituin oppilas ja saanut erikoiskohtelua, on epäuskottava ja näissä UT:n evankeliumien ulkopuolisissa teksteissä yleinen tehokeino saada huomiota tekstille. Näin oli myös mm. Tuomaksen sekä Marian evankeliumeissa (ks. laajemmin, Marjanen & Dunderberg, 2006 s.73–79).

Juudaksen evankeliumin teksti on arvioitu selkeästi setiläisen gnostilaisuuden edustajaksi. Marjanen ja Dunderberg kirjoittavatkin hyvin: ”Juudaksen evankeliumi on tärkeä kirjoitus siksi, että se antaa äänen historian kuluessa vaiennetuille ja vainotuille gnostilaisille kristityille. Yritys markkinoida sitä uutena lähteenä historiallisen Jeesuksen elämästä ei tee oikeutta tälle tekstille. Se ansaitsee tulla kuulluksi sellaisena kuin se on, gnostilaisena evankeliumina.” (Marjanen & Dunderberg, 2006 s. 15).

Juudaksen evankeliumi hyökkää rajusti apostolien arvovaltaa kohtaan. Kristilliset näkemykset sekä maailman luomisesta että apostoleista käännetään ylösalaisin. Tämä teksti sisältää kritiikkiä myös monia muita kristillisyyden opetuksia vastaan: kaste ja ehtoollinen, sakramentit saavat kritiikkiä, Jeesuksen ylösnousemukselle ei laiteta mitään painoa, apostolit palvovat väärää jumalaa jne (ks. laajemmin, Marjanen & Dunderberg, 2006 s.71–110). Tämä lyhyt esitys kaipaa tuekseen lähteenä käytettyyn kirjaan tutustumista.

3. Evankeliumien vertailu – kanoniset ja ulkopuolelle jääneet

Keskitymme vertaamaan viittä keskeisintä UT:n ulkopuolista evankeliumia kanonisiin.

Marian evankeliumi on lyhyt ja sisältää yhden keskeisen väittämän, naisen asemaan seurakunnissa. On totta, että alkuseurakunnan jälkeen, mm. Paavalin naismyönteisen asenteen jälkeen (ks. Lehtinen, 2021 s.133–134) sen ajan patriarkaalinen asenneilmasto sai vahvan sijan seurakunnissakin. Tänä päivänä voi siis yhtyä Marian evankeliumin viestiin naisen yhtäläisestä arvosta. Sen sijaan esim. Da Vinci-koodin kaltaiset villit historiaan täysin perustumattomat teoriat Jeesuksen ja Marian avioliitosta ja yhteisestä jälkeläisestä voi jättää huoletta sivuun (Dunderberg & Marjanen, 2006 käsittelee Da Vinci-koodin fiktion perusteellisesti, ks. s. 469–476).

Tuomaan evankeliumi puolestaan on hyvin lähellä UT:n evankeliumien sisältöä, jopa puolet samoja tekstejä. John D. Crossan jopa käyttää Tuomaan evankeliumia yhtenä riippumattomana tekstinä UT:n evankeliumien rinnalla (Crossan, 1994, s.119–121, vertailussa Tuomaan evank., Q-evank. ja Markus, jotka eivät keskenään riippuvaisia). Tutkimuksen laajuus ei salli laajempaa käsittelyä, kuin todeta, ettei merkittävää ristiriitaa ole kanonisten ja Tuomaan evankeliumin välillä.

Totuuden evankeliumi ja Filippuksen evankeliumi ovat selkeästi gnostilaisia korostuksiltaan. Niissä on paljon samaa, kuin UT:n evankeliumeissa, mutta myös selkeästi vastakkaisia, kriittisiä väittämiä. Yleisimmät koskevat alempaa luojajumalaa (demiurgi) ja luomista erehdyksestä, Jeesuksen merkitystä tiedon (gnosis) tuojana Jumalasta, ruumiin ylösnousemuksen kritiikkiä ym. Tällä tavoin gnostilaiset tekstit tarjosivat kilpailevaa tulkintaa kristinuskosta.

Juudaksen evankeliumi oli tästäkin vielä kriittisempi, toistaen samoja teemoja kuin edellä, mutta myös muita teemoja. Sakramenttien väärä tulkinta, apostolien väärän jumalan palvonta, Jeesuksen ylösnousemuksen merkityksettömyys nousivat esille. Myös lisäksi on mainittava se, että pelastus ei kytkeydy Jeesuksen tekoihin, vaan näyttää liittyvän siihen, että sielu on jo alusta alkaen kuulunut ”pyhään sukukuntaan” (Marjanen & Dunderberg, 2006, s. 95).

Tarkempi selvitys edellyttäisi gnostilaisuuteen paneutumista (ks. luku 10.3.). Se on kuitenkin tullut selväksi, että yksi keskeinen osa UT:n ulkopuolisia evankeliumeja olivat juuri gnostilaiset tekstit, ja niiden oma tulkinta kristinuskon sisällöstä.

Mitään ”salaista”, piiloteltua ja yllättävää UT:n sisällön kyseenalaiseksi asettavaa en löydä näistä teksteistä. Löydän samanlaisia kilpailevia käsityksiä joistakin uskon sisällön kohdista, mitä alkuseurakunnan aika oli pullollaan. Ensimmäiset vuosisadat kuluivat sen selvittämiseen, miten Kristuksen elämää, kuolemaa ja ylösnousemusta tuli ymmärtää ja tulkita. Tähän osallistui selvästi suuri joukko erilaisia suuntauksia. Palaamme näihin teemoihin seuraavissa luvuissa.

Pohdintaa UT:n ulkopuolisten evankeliumien merkityksestä

Alkuseurakunta on pitkän prosessin seurauksena valikoinut parhaat tekstit ja antanut niille statuksen, osana UT:a, ja niin ne kanonisoitiin. Muiden kirjoitusten runsaus ei ole ongelma, eikä se vähennä UT:n arvoa. Mutta se kertoo, että Jeesuksesta kirjoitettiin paljon. Tekstejä vertaamalla voi itse todeta, miksi kaanonin tekstit on sinne valittu. Näin olen tässä omalta kohdaltani nyt tehnyt.

Kaikkiaan tekstien runsaus kertoo asian suosiosta. Papyrus-tekstien kirjoittaminen oli työlästä, hidasta ja myös kallista (esim. Roomalaiskirjeen pelkkä tekninen suoritus on arvioitu 99 tunnin mittaiseksi kirjurilta. ks. Aejmelaeus, 2018 s.97–98). Silti niitä kirjoitettiin satoja kahden ensimmäisen vuosisadan aikana. Ja kopioitiin vielä enemmän. Se tarkoittaa, että aihe oli tärkeä, siihen satsattiin aikaa ja rahaa.

Joidenkin tekstien harvinaisuus – se että niitä ei ole juurikaan säilynyt – kertoo puolestaan suosion puutteesta. Oli näet niin, että suosittuja tekstejä kopioitiin ahkerasti. Vähemmän suosittuja taas ei. Voi kuitenkin olla, että myös tekstien tuomion myötä tapahtunut hävittäminen on vaikuttanut asiaan. Harhaoppiset tekstit hävisivät. On onni, että useita on löytynyt, vaikka ainoina säilyneinä, jotta tekstien sisältöön on voitu perehtyä. Jos vääräksi tuomitun tekstin kannattajia olisi ollut runsaasti, olisi tekstikin säilynyt paremmin.

Kaksi keskeistä ”kilpailevaa” tulkintaa nousee esiin: yksi on juutalais-kristilliset evankeliumit, joita on nimetty kolmekin, mutta yksikään ei ole säilynyt, paitsi pieniä katkelmia. Ne vaipuivat unholaan liikkeen mukana, kuten kävi ebioniiteille. Jatkossa kuitenkin palaamme siihen, että myös UT:ssa on juutalaiskristillisen painotuksen sisältäviä tekstejä. Toinen merkittävä kokonaisuus on gnostilaiset tekstit, joita onkin onneksi säilynyt useita. Nämä tekstit ovat kuitenkin löytyneet vasta viimeisten reilun sadan vuoden aikana 1800–1900-lukujen vaihteessa (Maria, Tuomas) sekä sitten vuonna 1945 (Totuus ja Filippus) ja 1970-luvulla (Juudas). Näistä eivät Marian ja Tuomaan evankeliumit ole puhtaasti gnostilaisia. Näidenkin tekstien harvinaisuuteen on voinut vaikuttaa pyrkimys hävittää ne. Tosin esim. Tuomaan evankeliumi oli suosittu alkuseurakunnassa.

Se, että apokryfiset evankeliumit olisivat salaisia, on selvästi perusteeton väite. Ei niitä ole salailtu, ainakaan tänä päivänä ei niin voi enää sanoa. Se lienee totta, että alkuseurakunnan aikana niitä pyrittiin tuhoamaan, koska niitä pidettiin vääristelevinä ja vahingollisina. Mutta nyt, kun tekstejä on löydetty, voi kuka tahansa perehtyä niihin, ja todeta, että niissä ei ole mitään mullistavaa, joka asettaisi UT:n tekstit huonoon valoon ja epäuskottaviksi. Toki pitää myöntää, että tämä on subjektiivinen arvio, mutta ainakin itselleni aika selvä.

Tarkempi analyysi esim. gnostilaisesta kristillisyyden tulkinnasta vaatisi siihen laajempaa perehtymistä. Tässä luetut tekstit kuitenkin ovat selvästi kilpailevia ja pyrkivät haastamaan joitakin kristillisyyden keskeisiä käsityksiä. Voi olla, että haaste sai myös kristillisen pääuoman määrittelemään omia oppejaan tiukemmin juuri gnostilaisuuden vastaisiksi, kuin olisi ollut tarve. Esim. ”ruumiin ylösnousemus” on tällainen. Se naulattiin uskontunnustukseen tiukasti, ehkä juuri siksi, että gnostilaisuus kritisoi sitä voimakkaasti. Pohdinta jatkuu seuraavissa luvuissa.

On hyvä huomata, että nämä haasteita esittävät tekstit, myös monet kokonaan kadonneet, ovat selvästi kirjoitettu haastamaan jo silloin olemassa olevia kristillisiä käsityksiä. Tekstit ajoittuvat lähes täysin kaanoniin hyväksyttyjen tekstien jälkeen, ja hyvin usein niihin viitattiin, osin hyväksyvästi ja osin haastaen. Oma käsitys pyrittiin saamaan esiin.

Tekstien runsauden voi tulkita haastavan UT:n tiukan inspiraation käsitteen, siis sen, että tekstit ovat Jumalan sanasta sanaan innoittamia ja siten erehtymättömiä. Noina aikoina tekstejä oli runsaasti, ja olisi aika vaikea perustella, että vain tietyt Jumala inspiroi, ja muut olivat vain sattumalta syntyneitä tekstejä. Esim. Paavalin tekstejä on tunnetusti kateissa. Ja kaikki UT:n tekstit Paavalin nimissä eivät ole Paavalin sanelemia. Inspiraation on täytynyt vaikuttaa myös niihin henkilöihin, jotka valikoivat suuresta tekstijoukosta juuri UT:iin päätyneet. Tämä joukko on ollut todella suuri ja prosessi vei vuosisatoja. Mutta sen prosessin vahvuutena onkin juuri pitkä aika ja suuri joukko ihmisiä.

Pohtiessani näitä UT:n ulkopuolelle jääneitä tekstejä, ajattelen Gaussin käyrää. Ikään kuin parhaat tekstit ovat käyrän huipulla, ja sitten jossain kohtaa tekstit sisältöineen eivät enää riitä parhaaseen A-luokkaan, ja ne sijoittuvat käyrän jompaankumpaan pitkään häntään. Niinpä ne ovat pudonneet pois. Valintaprosessi on ollut aikaan sidottua – vain tietyn aikakauden kirjoitukset olivat ehdolla – sekä myös sisällön merkitys on ollut suuri. Viime kädessä toisen ja kolmannen vuosisadan kristityt toimivat suodattimina teksteille, ja parhaat saavuttivat arvostuksen ja statuksen. Niitä tietenkin kopioitiin myös ahkerasti. Kuten Wikipediastakin löytyy, Uuden testamentin kaanonin määritteli ensimmäisenä Athanasius vuonna 367 jaa. Hän siis luetteli kaikki nykyiset UT:n 27 tekstiä osaksi pyhiä kirjoituksia. Tämä kaanon sai yhä suuremman ja suuremman suosion, kunnes se hyväksyttiin lopulta Karthagon kolmannessa kirkolliskokouksessa vuonna 397 jaa. Toki kaanon on ollut pitkään myös kiistanalainen, kuten tutkimuksessa kaanonin synnystä tulemme huomaamaan. Esim. Luther ei hyväksynyt tätä. Ensimmäiseen saksankieliseen Raamattuun, jonka hän itse oli kääntänyt, hän sijoitti UT:n loppuun erikseen Apokryfisiksi teksteiksi heprealaiskirjeen, Jaakobin ja Juudaksen kirjeen sekä Ilmestyskirjan, joita hän ei pitänyt kaanoniin kuuluvina (Kiilunen & Huhtala,2008 s.78–79).

UT:n kaanonin tekstien alkuperä voi herättää kysymyksiä. Onko todella alkuperäinen teksti säilynyt? No, tähän huoleen liittyy se kapea käsitys, että itse teksti on inspiroitu, eikä vain kirjoittajat. Jos siis teksti onkin muuttunut, eihän se enää ole inspiroitu. Selkeästi uskottavampi ajatus on, että Jumala inspiroi kirjoittajia. Tekstien säilymisestä voidaan vielä sen verran todeta, että ne ovat säilyneet aivan ylivoimaisesti paremmin, kuin mikään muu sen ajan historiallinen tieto. Esim. Caesar (100–44 eaa), tiedot hallitsijasta, sen vanhin kopio on peräisin vuodelta n. 800 jaa. Ja niitä löytyy vain 12 kpl. Sen sijaan UT:n teksteistä (kirjoitettu n. 50–140 jaa) löytyy ensimmäinen papyrus jo n. 120 jaa. Ja vuoteen 350 mennessä on jo satoja käsin kirjoitettuja kopioita säilynyt (Junkkaala, 2020 s. 99). Voidaan siis sanoa, että muutokset, joita kiistatta löytyy UT:n eri käsin kirjoitetuista kopioista, eivät aiheuta ongelmia, paitsi niille, jotka yrittävät pitää kiinni liian tiukasta inspiraatiosta, kuten sanainspiraatiosta. Tästä lisää seuraavissa luvuissa.

Lähdeluettelo

Aejmelaeus Lars	Paavali Elämä ja kirjeet	Suomen Eksegeettinen Seura, Helsinki 2018
Crossan John D.	Jesus – A revolutionary biography	HarperCollins, USA 1994
Dunderberg Ismo & Marjanen Antti	Nag Hammadin Kätketty Viisaus	WSOY, Helsinki 2006
Dunderberg Ismo	Juudaksen evankeliumi Studia Gnostica -luento 15.3.2011	Nettijulkaisu 2011
Huttunen Niko, Salminen Joona & Tervahauta Ulla	Apostoliset Isät – Kokoelma varhaiskristillisiä kirjoituksia	Suomen Teologinen Kirj.seura, Vaasa 2020
Junkkaala Eero	Onko mitään järkeä uskoa Jumalaan?	Perussanoma, EU 2020
Kiilunen Jarmo, Huhtala Aarre (toim.)	Urhea Juudit, Viisas Siirak – Johdatus Vanhan testamentin apokryfikirjoihin	Kirjapaja, Helsinki 2008
Lehtinen Jyri	Voiko uskonnoton uskoa	Jyri Lehtinen, Espoo 2021
Leikola Markus	Teidän edestänne annettu	WSOY, EU 2020
Marjanen Antti & Dunderberg Ismo	Juudaksen evankeliumi	WSOY, 2006
Marjanen Antti, Tervahauta Ulla & Vuolanto Ville	Varhaiskristilliset lapsuusevankeliumit	Suomen Eksegeettinen Seura, Helsinki 2020
Molari Juha	Q-evankeliumi	Nettijulkaisu 2005
Rasimus Tuomas	Juudaksen evankeliumi: Paljon melua tyhjästä	Vartija 119, 2006, s.43–49
Räisänen Heikki (1)	The Rise of Christian Beliefs	Forest Press, Minneapolis 2010
Räisänen Heikki (2)	Mitä Varhaiset Kristityt Uskoivat	WSOY, Helsinki 2011
Räisänen Heikki (3)	Taistelua ja Tulkintaa	Kirjapaja, Helsinki 2014
Seppälä Johannes	Jaakobin, Nikodemuksen ja Tuomaan Apokryfiset evankeliumit	Suomen Ortodoksisen pappisseminaarin oppilasyhdistys, Joensuu 1979
Seppälä Serafim	Tuomaan teot	Suomen Eksegeettinen Seura, Helsinki 2006