9.11. Ristiriitaiset tekstit

Tutkimuksemme on törmännyt jatkuvasti ristiriitaisiin teksteihin UT:ssa. Tekstit ovat eri mieltä ja ristiriidassa toisten UT:n tekstien kanssa. Ja jopa sama teksti voi olla itsensä kanssa ristiriidassa, tai saman kirjoittajan eri tekstit keskenään. Konservatiivinen tulkinta ja harmonian vaatimus tietenkin torjuu tällaisen näkemyksen. Itsekin luin jo 1980-luvulla kuuluisia kirjoja ”Evidence that demands verdict” ja ”More evidence that demands verdict”. Ne yrittävät selittää ristiriitoja pois. Ovat hyllyssäni yhä vieläkin.

On tullut selväksi, etteivät ristiriidat ole ongelma, jos näkemys on tässä tutkimuksessa esitetyn mukainen. Voisiko sanoa, että Raamattu on kuin kaukoputki, jolla katsomme Jumalaa. Jotkut ovat vain alkaneet uskoa kaukoputkeen, eikä vain siihen, mitä sieltä näkyy, eli Jumalaan.

Ristiriitojen esitteleminen ei ole itse tarkoitus, eikä Raamatun ainutlaatuisuutta ole tarkoitus murentaa. Rakennamme edelleen Raamattunäkemystä, joka käy järkeen, ottaa vakavasti tutkimuksen ja pyrkii sanoittamaan uskon Jumalaan tähän aikaan sopivaksi.

Käsittelen kolmenlaisia eroja tai ristiriitoja: historiallisia, opillisia ja aikakausien välisiä.

Historiallisia eroja

Tällä tarkoitan UT:n sisällä olevia erilaisia, toisistaan poikkeavia saman tarinan esityksiä. Evankeliumeissa erityisesti 3 synoptisen osalta löytyy runsaasti tällaisia.

Evankeliumeissa olevia eroja:
Mk 2:26 ja Mt 12:3–4: Mk lainaa virheellisesti VT:a, Mt jättää virheet pois (henkilö oli väärä eikä ollut ylipappi).

Mk 3:21–35 ja Mt 12:46–50 ja Lk 8:19–21: Kertomus, jossa Jeesuksen perhe pyrkii väkijoukon läpi hänen luokseen. Tapahtuma sijoittuu kussakin evankeliumissa erilaiseen tekstiyhteyteen. Irrallinen kertomus on siis sijoitettu eri historiallisiin kehyksiin. Mk esittää omaisten kokeneen Jeesuksen esiintyneen häiritsevästi, mutta eivät Mt eikä Lk. Mk:ssa todellinen perhe olivat kaikki Jumalan tahdon tekijät. Mt:ssa taas opetuslapset ovat todellinen perhe. Lk taas kiinnittää huomion Jeesuksen äitiin, kuten muuallakin Lk:ssa.

Mk 5:21–43 ja Mt 9:18–26: Matteus käyttää Mk:n tekstiä pohjana. Lyhentää ja yksinkertaistaa oleellisesti sekä esittää parantumisen eri tavalla, Mk:ssa kosketus, mutta Mt:ssa Jeesuksen sana parantaa.

Mk 10:35–40 ja Mt 20:20–23: Jaakob ja Johannes pyytävät päästä kunniapaikoille, Mt pistää äidin kysyjäksi, jotta oppilaat eivät näyttäisi niin pahalta.

Mk 10:46 ja Lk 18:35 ja Mt 20:29–30: Mk:ssa oli sokea mies ja Jeesus poistumassa Jerikosta. Lk:ssa Jeesus onkin saapumassa Jerikoon. Ja Mt:ssa onkin kaksi sokeaa.

Mk 11:1–10 ja Lk 19:29–38 ja Mt 21:1–11 : Mk ja Lk esittää ratsuna aasin varsan. Mt:ssa olikin aasi ja aasin varsa. Mt hakee VT:n täyttyvää ennustusta.

Mt 27:3–8 ja Apt 1:15–19: 2 erilaista kertomusta Juudas Iskariotin kuolemasta.

Lk 15:1–2 ja Mt 18:12–14: Sama vertaus 100 lampaasta, joista yksi eksyy. Lk:ssa publikaaneja ja syntisiä sekä fariseuksia paikalla, Mt:ssa opetuslapset. Tarina siis eri kehyksissä. (Nämä esimerkit on otettu mukaillen, Räisänen (3), 1984; (4), 1989; (5), 2006).

Nämä esimerkit eivät ole kovin vakavia, eikä niillä ole suurta merkitystä itse evankeliumin ydinsanoman kannalta. Näistä monet voi myös harmonisoida yhteen, kun ottaa rikkaimman selostuksen historialliseksi ja muut vain jättävät vähän yksityiskohtia pois. Kuitenkin evankeliumien ristiriidat ovat helpoimmin ymmärrettäviä siten, etteivät kirjoittajat olleet silminnäkijöitä.

Ylösnousemuskertomusten eroja

Evankeliumien tärkeimmän osan kohdalla, ylösnousemuksen kertomuksissa on jo astetta vaikeampia kohtia. Esittelen tässä vain muutamia, sillä ylösnousemuksesta tulee osassa D laaja käsittely. Muutama esimerkki (esimerkit mukaillen: Aejmelaeus, 1993–1996):
Haudalle saapui Sapatin jälkeisenä sunnuntaiaamuna: 1 nainen (Joh.20:1), 2 naista (Mt.28:1), 3 naista (Mk.16:1) ja yli kolme naista (Lk.24:1,10) evankeliumista riippuen.
Olivatko opetuslapset Galileassa vai Jerusalemissa, kun ylösnousemus oli tapahtunut? Mk ja Mt viittaavat, että Galileassa (Mk.14:28,16:7, Mt:28:7,10), Joh ensin Jerusalemissa (Joh.20) ja sitten Galileassa (Joh.21). Ja Luukas Jerusalemissa (Lk.24, Apt.1:1–12).

Koskettivatko naiset Jeesusta nähdessään hänet haudalla?

Mk:ssa eivät, eivätkä edes nähneet Jeesusta siellä.
Mt:ssa näkivät Jeesuksen haudalla ja syleilivät hänen jalkojaan,
Lk:ssa ei koskettelua vielä haudalla, eikä Jeesusta siellä nähtykään. Mutta myöhemmin koskettelua paljonkin.
Joh puolestaan sijoittaa Jeesuksen haudalle, jossa Maria M. näkee toisella käynnillään hänet. Mutta Jeesus kieltää koskemasta.

Jeesus nousi kuolleista ja sitä seurasi korotus eli taivaaseen astuminen. Mk ja Mt antavat ymmärtää korotuksen tapahtuneen välittömästi. Lk esittää evankeliumissaan korotuksen tapahtuneen saman vuorokauden aikana, mutta sitten Apt:ssa kestikin 40 vuorokautta ennen kuin tämä tapahtui. Joh:ssa on erikoinen venytetty korotuksen tapahtuminen, jossa Jeesus kieltää koskemasta, koska ei ole vielä mennyt Isän luokse (Joh.20:17).

Näistä esimerkeistä voisi luulla, että Aejmelaeus päätyi epäilemään ylösnousemusta, mutta hän kirjoittaa päinvastoin, Hän sanoo kolmannessa osassa, että hänen henkilökohtainen uskon vakaumuksensa vahvistui tämän suuren ylösnousemus-tutkimuksen jälkeen. Tähän palaamme laajasti osassa D.

Erot Apostolien teoissa:
Apostolien teot poikkeavat monessa kohtaa Paavalia koskien. Kerroin jo luvussa 9.10., kuinka kirjoittaja harmonisoi ja silottelee asioita, ja esimerkkinä oli Apt.15 ja ”apostolien kokous”. Monia muitakin poikkeamia löytyy, joissa Paavalin esitys ja Luukkaan ”historia” ovat ristiriidassa (esimerkit otettu mukaillen, Aejmelaeus, 2007, s.170–190):

Apt.9:26–30 ja Gal.1:17: Kääntymisen jälkeen Paavali ei käynyt Jerusalemissa, kuten Apt. väittää, vaan meni Arabiaan.
Apt.15 ja Gal.2 Apostolien kokous, kuvaukset ovat erilaiset:
o Kokouksen päätökset erilaiset: Paavalin mukaan ”ei mitään lisävaatimuksia” vain rahankeräys köyhille (Gal.2:6–10) Mutta Luukas esittää kirjettä (ns. dekreetti) lähetetyksi (Apt.15:28–29).
o Apostolien dekreetti ei ollut Paavalin tiedossa. Tämä käy ilmi siitä, ettei hän noudattanut sitä lähetysmatkoillaan.
Apt. ristiriidassa itsensä kanssa, Vasta Paavalin työn lopulla hänen mentyään Jerusalemiin (Apt.21:25), siellä kerrotaan Paavalille dekreetistä myöhempänä kirjeenä.
Riita Paavalin ja Barnabaksen välillä ei Markuksesta, vaikka Luukas niin silottelee (Apt.15:36–41), vaan Apostolien kokouksen tulkinnasta.
Muitakin kohtia Aejmelaeus esittelee, mutta tässä vain joitakin esimerkkejä.

Opilliset erot

Pelastuuko uskosta vai teoista:
Kautta aikojen tämä on ollut kiistan aiheena. Ja siitä kiisteltiin jo UT:n sisällä. Tässä paljastuu myös yksi keskeisimmistä jännitteistä UT:n sisällä, nimittäin juutalaiskristillinen ja hellenistikristillinen painotus. Räisänen muistuttaa, että jo 1800-luvulla F.Chr.Baur esitti avaimena varhaiskirkon historian ymmärtämiseen juutalais- ja pakanakristillisyyden välien selvittelyä (Räisänen (3), 1984, s.10).

Paavali esittää tiukasti, ettei lain teoilla ole mitään tekemistä pelastuksen kanssa. Gal.kirje pursuaa tätä argumentointia, ”…ettei ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä lain tekoja vaan uskomalla Jeesukseen Kristukseen…” (Gal.2:16). Ja tämä toistuu useasti: Gal.3:11, 24–26, 5:4–5. Koko Gal.kirje on lain kumoamista pelastuksen tienä. Myös sama löytyy Paavalin teologisesta pääteoksesta, Roomalaiskirjeestä. Lain kumoaminen pelastuksen tienä ja ”Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat.” (Room.3:22). Ja toistoa useita kertoa: 3:23, 24, 26, 28, 30. Edelleen 4:24, 5:1 jne.

Heprealaiskirje sitä vastoin esittää, että teoilla pelastuksen voi menettää: Hepr.6:4–6 ja 10:25–27: Ei voi saada anteeksi syntiä, jos tekee sitä ehdoin tahdoin. Tästä syystä Luther hylkäsi koko kirjeen UT:n apokryfikirjaksi (Aejmelaeus, 2007, s.327).

Myös Jaakobin kirje on hyvin kriittinen Paavalin opetusta vastaan. Se on ns. ”halvan armon” kritiikkiä. Väljähtänyt paavalilaisuus on vastustuksen kohteena, onhan teksti jo n. 50 vuotta Paavalin tekstejä myöhäisempi. Jaak.2:8–26 on erityisen kovaa ”vain teot pelastavat”-tyyppistä tekstiä: ”Mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa, mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä?” (Jaak.2:14).

Edelleen voisi jatkaa, kuinka Luukkaan evankeliumi korostaa parannuksen tekoa pelastuksen tienä. Myös Matteuksen ebankeliumi on eri linjoilla Paavalin kanssa.

Matteus vs. Paavali:
Fuller Theological Seminary on tunnettu konservatiivinen teologian oppilaitos. Siellä tehty väitöskirja (Roger Mohrlang) vertailee Matteuksen ja Paavalin eroja (Räisänen (4), 1989, s.74–84). Viisi merkittävää eroa keskeisissä uskon kysymyksissä nousi esiin: 1.Laki, 2. Palkka ja rangaistus, 3. Suhde Kristukseen ja armoon, 4. Rakkaus, 5. Sisäiset voimat.

Laki on Toora, jossa ovat sekä rituaaliset että moraaliset käskyt. Mt:lla VT:n laki on vielä voimassa ja esim. Vuorisaarna korostaa lain pysyvyyttä. Jeesus ei tullut kumoamaan vaan täyttämään lain (Mt 5:17–19). On paljon kohtia, joissa Mt muuttaa Mk:sta lainattuja kohtia, lain suuntaan. Paavali puolestaan on ristiriitainen suhteessaan lakiin: Toisaalla jyrkän kielteinen lakia vastaan ja jossain taas myönteinen. Ehkä syynä se, että hänen ajattelunsa kehittyi kirjeestä toiseen. Paavalin mukaan ”ihminen ei tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Kristukseen” (Gal.2:19, Room.7:1–6). Paavalilla on runsaasti kriittisiä kannanottoja laista: ”tuli rikkomusten tähden” – ”synnin paljastamiseksi” – jopa ”yllyttää syntiin” – ”laissa on synnin voima” – ”kirjain, joka tappaa”. Paavali vastustaa kiivaasti myös ympärileikkausta. Matteukselle koko laki on voimassa – Paavalin mielestä Kristus on tehnyt laista lopun.
Palkan ja rangaistuksen osalta Matteuksella tuomion pelko ja uhka ovat keskeisellä sijalla etiikan perusteluissa, Paavali sen sijaan motivoi positiivisesti. Voi ”vaeltaa Hengessä”.
Kristus ja armo eivät kytkeydy selkeästi Matteuksella. Jeesus on enemmän arvovaltainen opettaja. Paavali ei tätä noteeraa, vaan Jeesuksen kuolema on tärkeä ja impulssi eettiseen elämään.
Rakkautta Matteus tarkastelee lain näkökulmasta, rakkaus on lain suurin käsky. Paavalille ihmisen rakkaus on heijastusta Jumalan rakkaudesta, Hengen ilmausta ihmisessä. Matteukselle rakkaus on vaatimus ja velvoite.
Sisäisenä voimana on Pyhä Henki, jonka hedelmää eettinen elämä on. Matteus ei tunne tällaista oppia Hengestä.

Jopa siis konservatiivinen teologia on tuottanut kriittistä tutkimusta, ilman pyrkimystä harmonisoida eroja.

Lain (Tooran) kumoaminen kumoaa VT:n Jumalan sanana:
Tämä teksti pohjautuu Räisäsen artikkeliin (Räisänen (3), 1984, s.40–52). Kaikille ensimmäisen vuosisadan juutalaisille, myös Jeesukseen uskoville, Raamattu (siis VT) oli Jumalan sanaa. Ei siis esim. ihmisten todistusta Jumalasta, vaan kirjaimellisesti Jumalan sanaa. Ruokasäännökset olivat keskeinen osa Jumalan ilmoitettua sanaa. Juutalaiset jopa kärsivät ennemmin marttyyrikuoleman kuin söivät sianlihaa. Heille ”lain rikkominen suurissa ja pienissä asioissa oli samanvertaista”. Pieniä tässä olivat nuo ruokasäännökset.

Tätä taustaa vasten Mk 7:14–23 näyttää erikoiselta. Fariseusten kanssa väitellään käsien pesusta ym. Sitten Jeesus sanoo (j.15): ”ei mikään, mikä ihmisen ulkopuolelta menee hänen sisäänsä, voi häntä saastuttaa…” ja perään (j.19b) ”näin hän sanoi kaikki ruoat puhtaiksi.” Tässä Jeesus asettuu itse Tooraa vastaan (tosin, eihän tämä ainoa kerta ole). Matteus onkin jättänyt pois tämän Markuksen radikaalin huomautuksen (j.19b).

Vaikkakin Räisänen myöntää, että jae 19 on redaktorin lisäämä, eikä Jeesuksen sanoma (tästä pitkä ja vakuuttava analyysi s.43–51), silti tältä pohjalta on myönnettävä, ettei Toora ainakaan kokonaan ole Jumalan antama. Räisänen osoitti siis, että Jeesus purki Tooran auktoriteetin Jumalan sanana. Paavali syyllistyy samaan, hänhän kritisoi Tooraa, siis lakia, erittäin rajusti, toki ristiriitaisetkin kommentit muistaen.

Kristologiasta monia eri malleja:
Kristologiasta on useita malleja UT:ssa. Moninaisuus näkyy jo UT:ssa, joten moninaisuutta tulisi suvaita myös kirkossa, esitti aikoinaan Räisänen. Esim. UT:n vanhimmissa kerrostumissa voi nähdä ns. adoptiaanisen mallin (Room 1:4, Apt 2:36, Apt. 13:32–33), Jumala asetti Jeesuksen Herraksi herättäessään hänet kuolleista.

Aihe oli vuosisatoja alkuseurakunnan kiistojen aihe ja kirkolliskokousten vakioteema pitkän aikaa. Erimielisyys Kristuksen olemuksesta, siis Kristologiasta, jatkui ainakin vuoteen 787, jolloin oli viimeinen virallinen koko kristikuntaa edustanut kirkolliskokous. Tästä tulee lisää osiossa 10.

Lars Aejmelaeus (2007) esittää kaksi- ja kolmivaiheisen kristologisen mallin.
Kaksivaiheisessa on kaksi hiukan eri versiota, Paavalin ja Markuksen malli:

Paavali (Room.1:2–4): …”Hengen puolelta Jumalan Poika…, ylösnousemuksessa tähän asemaan asetettu.”
Markus (Mark.1:10–11): Jeesuksesta tehdään Jumalan Poika kastetapahtuman yhteydessä.

Kolmivaiheinen kristologia Aejmelaeuksen mukaan Paavalin päämalli:

Fil.2:6–11: Vaihe 1 – Kristuksen pre-eksistenssi, vaihe 2 – Jeesus maan päällä, vaihe 3 – korotettu yli kaiken Jumalan rinnalle.

Eri variaatioita on vielä lisää, joihin ei tässä mennä. Kristuksen kaksiluonto-oppi on vaikea pala ihmisen logiikalle, se ei käy järkeen. Voiko Jeesus olla yhtä aikaa tosi Jumala ja tosi ihminen? Kaksivaihemallit antavat kuvan, että Jeesus saavutti vasta ylösnousemuksessa Jumalallisen aseman, oli siis ihminen sitä ennen. Tai Johanneksen kasteessa Messiaan aseman, jota Jeesus piilotteli ristinkuolemaan asti. Tätä kutsutaan myös alakristologiaksi. Pre-eksistenssi taas nostaa Jeesuksen Jumalaksi jo ennen syntymäänsä ihmiseksi (kolmivaihemalli). Tämä on myös ns. ylä- tai korkeakristologiaa.

Tätä käsitellään jatkossa laajemmin, siksi tähän tärkeään ja laajaan aiheeseen ei nyt mennä syvemmin.

Juutalaiskristillinen vs. hellenistikristillinen painotus:
Opillisten erojen taustalla, joita tässä on esitelty, voi hyvin olla jo 1800-luvulla esitetty väite, että varhaiskirkon historian ymmärtämisen avaimena olisi juutalais- ja pakanakristillisyyden välien selvittely (Räisänen (3), 1984, s.10). Tätä UT:n eroja selittävää jännitettä korostaa myös Aejmelaeus (2007).

Karkea jaottelu esim. evankeliumien välillä menee näin: Markus oli hellenistipainotuksen kannalla, mutta Matteus taas juutalaiskristillinen kirjoittaja. Luukas puolestaan pyrki harmonisoimaan ja luomaan synteesin näiden kahden painotuksen väliltä. Siksi Markuksen tekstiä muuteltiin Mt:n ja Lk:n teksteissä.

Paavali oli hellenistikristillisyyden tärkein teologi. Hänellä oli siihen sopiva tausta, hän oli syntynyt Tarsoksessa, roomalaisessa kreikankielisessä suurkaupungissa. Hän päätyi kääntymisensä jälkeen Antiokiaan, jonne kreikkaa puhuvat kristityt olivat paenneet Jerusalemista (Apt.8:1 ja 11:19). Yksi heidän johtohahmoistaan Stefanus kivitettiin Jerusalemissa (Apt.7:54–60), ja juutalaiset alkoivat vainota heitä, siksi he pakenivat. Antiokiassa kehittyi oma teologia, vapaampana juutalaisuudesta, ja he levittivät hyvää sanomaa ei-juutalaisillekin. Ja varsinkin pian alkavilla lähetysmatkoilla Paavali kehitti omaa teologiaansa. Hän sanoi saaneensa sen suoraan Jeesukselta Kristukselta (Gal.1:11–12, 16–17, 2:2–6), eikä varsinkaan Jerusalemin apostoleilta ja kertoo, kuinka joutuikin riitoihin juutalaispainotusta esittävien kanssa. Paavalin kirjeissä onkin sitten nähtävissä jatkuvaa kamppailua kahden kilpailevan painotuksen välillä. Paavali taisteli oman hellenistikristillisyytensä puolesta, väillä kovinkin sanankääntein: ”Saisivat kuohita itsensä, nuo teidän yllyttäjänne”(Gal.5:12). Hän viittasi juutalaiskristittyihin, jotka kiersivät vaatimassa ympärileikkausta ja muutenkin juutalaisen lain noudattamista kristityksi kääntyneiltä.

Lukemalla Paavalin kirjeitä, erityisesti Gal., 2.Kor., ja Room. kirjeitä huomaa kyllä tämän kiistan keskeisen aseman. Alkuseurakunnan historia kertoo sitten myöhemmin, kuinka juutalaiskristittyjä tuomittiin harhaoppisiksi, ns. ebioniitit. UT:n tekstit olivat jo silloin kirjoitettu, ja sen sisällä näkyy jännite edelleen.

Aikakausien väliset erot

Vaikka Raamatun kanta olisi yhtenäinen, on se nykyaikana vaikea käsittää joissakin asioissa. Tällaisia ovat mm. pikainen lopun odotus, veren nauttimiskielto, naisen asema, orjuus jne. Myös ihmeet voi lisätä tähän listaan. UT on kirjoitettu antiikin aikana, jolloin maailmankuva ja tiedon määrä olivat totaalisen erilaiset. Sen ajan käsitykset luonnollisesti päätyivät myös UT:n teksteihin vaihtelevasti.

Emeritus piispa Wille Riekkinen esittää hienosti nykyaikamme näkökulman tuoman ongelman: Jos on vaatimus historiallisesta totuudesta, johtaa ihme tekstin epäuskotta-vuuteen ja usko Jeesukseen murenee. Jos taas ihmekertomus on metaforaa, jonka merkitys on oleellinen, siitä seuraa, että Jeesus on Jumalan lähettiläs (Riekkinen, 2023, s.72–77).

Eroja on nyt käsitelty laajasti, vaikka ei tyhjentävästi. Voisi sanoa, että Eksegetiikka tekee Raamatun maailman eläväksi ja kiinnostavaksi. Historiallinen tarkkuus ei ollut edes kirjoittajien tavoite, joten ei sen puute ole ongelma. Erehtymättömyyskään ei kanna uskottavasti tämän luvun perusteella. Inhimillisyys ja kirjoittajien eri tavoitteet ja näkemykset tulevat ilmi. Raamattu on silti erinomainen kaukoputki.

Lähdeluettelo

Aejmelaeus Lars	Jeesuksen ylösnousemus osat 1–3	Suomen Eksegeettinen Seura, Helsinki, 1993–1996
Aejmelaeus Lars	Kristinuskon Synty – Johdatus Uuden testamentin taustaan ja sanomaan	Kirjapaja, Helsinki 2007
Kuula Kari, Nissinen Martti & Riekkinen Wille	Johdatus Raamattuun	Kirjapaja, Helsinki 2008
Riekkinen Wille	Kirjain vai Henki	Teos, Helsinki 2023
Räisänen Heikki (3)	Raamattunäkemystä etsimässä	Gaudeamus, Helsinki 1984
Räisänen Heikki (4)	Tuhat ja yksi tulkintaa – Luova näkökulma Raamattuun	Yliopistopaino, Helsinki 1989
Räisänen Heikki (5)	Rosoinen Raamattu	WSOY, Helsinki 2006

paluu

seuraava