9.10. Muut UT:N tekstit

9.10. Muut UT:N tekstit

Olemme käsitelleet UT:sta jo Paavalin tekstit, ja pseudonyymiset eli Paavalin nimissä kirjoitetut tekstit, sekä 4 evankeliumia. Yhteensä näitä on 17 UT:n kaikkiaan 27 tekstistä. Muihin UT:n teksteihin on siis jäänyt vielä 10. Jälleen on todella laaja aihe käsiteltäväksi, kun kaikki pitää saada yhteen lukuun. Jälleen joudumme tutustumaan näihin teksteihin helikopteriperspektiivistä, ja lähinnä ns. johdanto-oppia. Milloin kirjoitettu ja kuka, millainen asema UT:ssa, pääsisältö, jne.
Nämä 10 tekstiä ovat:

• Johanneksen Ilmestys.
• Apostolien teot
• ns. katoliset kirjeet (4): Jaakobin, 1.Pietarin, 2.Pietarin ja Juudaksen kirjeet
• Heprealaiskirje
• 1., 2., ja 3. Johanneksen kirje

Tässä on laaja ja heterogeeninen joukko tekstejä. Historialliskriittisen tutkimuksen mukaan nämä ovat UT:n teksteistä myöhempiä ajoitukseltaan:

• Joh.kirjeet 120–130 ja 2.Piet. 120–140,
• 1. Piet. 80–95 (jopa 100–110 jaa), Jaakob 80–100, Joh.Ilm. 90–100, Hepr. 90–100,
• Juud. n. 100, Apt n. 100–110,

Kaikki katoliset kirjeet (siis yleiset kirjeet koko kristikunnalle) ovat pseudonyymejä, eli toisen nimissä kirjoitettuja tai pseudepigrafeja (väärällä nimellä kirjoitettuja). Eivät siis ole Jaakobin tai Juudaksen, Jeesuksen veljien kirjoittamia, vaikka näin kirjeiden alussa väitetään. Eikä apostoli Pietarin, kuten väitetään. Vain Joh.ilmestyksessä mainitaan kirjoittajaksi ”vanhin” Johannes, joka ei kuitenkaan ole apostoli Johannes. Apt.teot ja Heprealaiskirje eivät sano mitään kirjoittajastaan, eivätkä Johanneksen kirjeet, ne kolme on nimetty myöhemmin kuten Joh.evankeliumikin.

Useiden näiden tekstien kohdalla oli pitkään kiistelyä siitä, kuuluivatko ne edes UT:n kaanoniin. Kesti vuosisatoja, ennen kuin mm. Ilm.kirja, Hepr.kirje ja 2 Piet.kirje hyväksyttiin, ja vastaavasti kesti vuosisatoja Barnabaan kirjeen ja Hermaan Paimenen ulos jääminen kaanonista (Räisänen, 1989, s.37).

Vielä 1500-luvulla Lutherkin esitti kritiikkiä siirtämällä 4 näistä teksteistä ensimmäisen saksankielisen UT:n loppuun apokryfisiksi, eli kaanonin ulkopuolelle. Hän arvosteli jyrkästi Jaakobin kirjettä ”olkikirjeenä”, joka opettaa väärin uskon ja tekojen suhteesta. Heprealaiskirje ja Juudaksen kirje jäivät myös pois Lutherin Raamatusta, sekä Ilmestyskirja, joka ”tuskin lainkaan on kristillinen kirja”, sanoi Luther (Räisänen, 1984 s.150).

Siis puolet näistä teksteistä ovat olleet niiden ilmestymisestä asti epäilyksen ja kritiikin kohteina. Mutta ne ovat lopulta vakiinnuttaneet paikkansa UT:ssa, joten käsittelemme niitä arvokkaina teksteinä. Ne ovat pyhiä myös, mutta vain niille annetun aseman vuoksi, ei yliluonnollisen syntytavan vuoksi. Tässähän on tutkimuksen edetessä Raamattunäkemys jo vahvistunut sellaiseksi, että Raamattu on ihmisten kirjoittama, inhimillinen kirjakokoelma. Siinä kerrotaan kuinka ihmiset eri aikoina ovat kokeneet Jumalan elämässään. Se on paras kirja kristitylle Jumalasta, kristinuskon pyhä kirja, arvokas ja korvaamaton lähde uskon kysymyksiin.

Emme tässä mene enempää kaanonin syntyyn, siihen paneudumme syvemmin myöhemmässä luvussa. Kuitenkin esille tulee ristiriitoja ja eroja, joita juuri nämä käsillä olevat tekstit erityisesti sisältävät muihin UT:n teksteihin verrattuna. Ristiriidoistakin tulee vielä erikseen oma lukunsa.

Apostolien teot

Tämä on näistä 10 tekstistä merkittävin ja kertoo alkuseurakunnan historiaa. Se on Luukkaan evankeliumin kirjoittajan jatko evankeliumilleen. Tarina sisältää vuodet n.30–60 jaa. Alku kertoo uudelleen Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeisiä tapahtumia, tosin aivan eri lailla kuin Luukkaan evankeliumissa. Apt.tekojen kerronta puolestaan päättyy Paavalin saapumiseen vangittuna Roomaan. Kirjoittaja jättää kertomatta sen, että Paavali myös kuoli siellä. Se olisi ollut niin ruma ja masentava lopetus muuten niin evankeliumin voittokulkua kuvaavalle tekstille. Apt.tekoja kuvataankin ”Pyhän Hengen teoiksi”. Tai toinen kuvaava olisi ollut Paavalin teot, niin laaja on Paavalin elämän ja toiminnan osuus tekstistä.

Tekstin huipentumana Aejmelaeus pitää Apt.15 lukua, jossa esitetään ns. ”apostolien kokous” Jerusalemissa (Apt.15:1–29). Tämä oli käännekohta, jossa ratkottiin juutalaiskristillisyyden ja hellenistikristillisyyden konfliktia (Aejmelaeus, 2007, s.289). Tapahtumasta on kaksi kertomusta, rinnakkainen löytyy Paavalin kertomana (Gal.2:1–10). Tässä tulee ilmi se, ettei Apt. ole pelkästään historiallinen teos, vaan kirjoittaja harmonisoi ja silottelee asioita, niin tässäkin kohdassa. Gal. ja Apt. ovat useissa kohdissa ristiriidassa keskenään. Mainitsen tässä vain yhden: Apt. kuvaa, kuinka Antiokiaan lähetettiin kirje, jossa esitettiin kokouksen päätös, mitä pakanakristittyjen tuli tehdä, ”karttaa epäjumalille uhrattua lihaa” ym. (Apt.15:28–29). Paavali sitä vastoin sanoo, ettei mitään vaatimuksia asetettu: ”… nämä arvohenkilöt eivät vaatineet minulta mitään enempää… Heidän köyhiään meidän vain tuli muistaa ja niin minä olen ahkerasti tehnytkin” (Gal.2:6–10). Luukas ei varsinaisesti valehtele, kyllä tällainen kirje myöhemmin lähetettiin. Mutta siihen ja muihin Apt.tekojen historian pyöristelyihin palaamme omassa luvussa.

Tässä paljastuu yksi suuri koko UT:n läpi kulkeva jännite: Juutalaiskristillisyys oli teesi – hellenistikristillisyys antiteesi ja Apt. synteesi. Luukas siis pyrki harmonisoimaan ja tasoittelemaan ristiriitoja ja esittämään yhdistelmän kilpailevista paradigmoista. Tähän palaamme heti seuraavassa luvussa.

Heprealaiskirje

”Mitä juutalaisin kirjoitus UT:ssa”, kirjoittaa Aejmelaeus (2007, s.325). Kuitenkin teksti on hienoa kreikan kieltä. Tämä pääsi UT:iin, koska sitä luultiin Paavalin kirjoittamaksi. Kirjoittajaksi on arvailtu, että ehkä Apollos, ja ehkä Roomassa kirjoitettu.

Kirje sisältää ankarimman linjan luopioita vastaan (Hepr.6:4–6 ja 10:25–27). Ei voi saada anteeksi syntiä, jos tekee sitä ehdoin tahdoin. Tästä syystä Luther hylkäsi tekstin UT:n apokryfikirjaksi (Aejmelaeus, 2007, s.327).

Kirjeessä on erittäin paljon VT:n viittauksia, esimerkkejä ja tarinoita. Kristityt ovat uusi erämaavaelluksella oleva Jumalan kansa (uusi liitto).

Aejmelaeus esittää, että toivon painopiste oli muuttunut: oli siis siirrytty tämänpuoleisesta tuonpuoleiseen, eli ajatuksesta Kristuksen paluusta maan päälle oli siirrytty odotukseen pääsystä Kristuksen luokse iankaikkisuuteen. Liittynee siitä odotuksesta luopumiseen, että Kristus palaa pikaisesti maan päälle. (Aejmelaeus, 2007, s.332).

Jaakobin kirje

Tämä oli vielä maltillinen pseudepigrafi, kirjoitettu n. 100 jaa. Kirjoittaja ei siis ollut Jaakob, Jeesuksen veli, joka kivitettiin v. 62 (Aejmelaeus, 2007, s.335–336). Lutherin nimitys ”olkikirje” viittasi heikkoon laatuun, ja kirje oli epäilyksen kohteena jo alkukirkossa (Eusebius 300-luvulla). Tämänkin kirjeen Luther hyllytti apokryfien osastoon.

Selvää on, että Jaakob on hyvin kriittinen Paavalin opetusta vastaan. Se on ns. ”halvan armon” kritiikkiä. Väljähtänyt paavalilaisuus on vastustuksen kohteena, onhan teksti jo n. 50 vuotta Paavalin tekstejä myöhäisempi. Jaak.2:8–26 on erityisen kovaa ”vain teot pelastavat”-tyyppistä tekstiä.

1 Pietarin kirje

Tämäkin on pseudepigrafi (väärällä nimellä kirjoitettu), hyvää kreikkaa, jonka Aejmelaeus ajoittaa selvästi myöhemmäksi (n. 100–110), kuin luvun alussa esitetty ajoitus. Kirje on kirjoitettu Roomassa. Teologinen perintö oli paavalilaista, ei Pietarin ajattelua. Mutta hyvän tekeminen on tullut myös tässä kirjeessä tärkeäksi.

Kirje on lohdutukseksi ja rohkaisuksi vainoja kärsiville kristityille. Erityinen kiinnostus alistumaan joutuvia osapuolia kohtaan, joita olivat kristityt vainoissa, orjat nurjien isäntien alla, ja ei-kristityn miehen vaimot.

2 Pietarin kirje

Tämä on UT:n nuorin teksti, ajoitus jopa n. 130–150 jaa. Se on myös voimakkaan pseudepigrafinen ja paha sellainen. Jo alkukirkko epäili tätä kirjettä (Origenes 200-luvun alussa, Aejmelaeus, 2007, s.350). Teksti hyödyntää Juudaksen kirjettä tai päinvastoin, ne ovat siis lähellä toisiaan sisällöltään.

2 Piet. puolustaa lopun ajan viivästymistä hyvällä vastauksella: Jumalan aikakäsitys on ”yksi päivä kuin tuhat vuotta…” Ja Jumala ”tahtoo että kaikki kääntyisivät”. Jo siis UT:n sisällä on yritetty selittää sitä, miksi odotettu loppu ”tämän sukupolven aikana” (Lk 21:31–32 ym.) ei toteutunutkaan.

UT oli jo syntymässä, ja siksi pyhät kirjoitukset, inspiraatio ja tulkinta olivat aiheina. Puolustaa Paavalin tekstejä ja varoittaa niiden väärästä tulkinnasta (gnostilaiset). Paavalin kirjeiden kokoelma oli jo olemassa ja tunnettu (Aejmelaeus, 2007, s.352).

Juudaksen kirje

Juudas, kirjoittaja, väittää olevansa Jeesuksen veli Juudas. Teksti puolustaa enkelien palvontaa, ja on vastaan Kolossalaiskirjettä. Painotukseltaan se on juutalaiskristillinen. Tiedossa ei ole kirjoitusaikaa eikä paikkaa. Tämänkin kirjeen Luther hyllytti apokryfeihin.

Johanneksen kirjeet

Aejmelaeus esittää näiden syntyneen pian Joh.evank. jälkeen, ehkä siis noin 110 jaa tienoilla.

Kirjeillä oli yksi ja sama kirjoittaja, mutta joka on eri kuin Joh.evank. sekä Joh.ilmestyksellä. Kullakin kolmella kokonaisuudella siis eri kirjoittajat. 2. ja 3. Joh.kirjeen kirjoittajaa on epäilty samaksi kuin Patmoksen Johannes (Ilm.kirja), mutta teologia ja kieli ovat aivan erilaista.

1.Joh. sisällössä Gnostilaisvastaisuuden kärki on terävöitynyt. Nyt korostetaan Jeesuksen ihmisyyttä (1.Joh.4:2), Joh.evank. tueksi, jossa oli Jeesuksen Jumaluuden korostus. Kirje on myös riitakirje, srk:sta oli eronnut ryhmä, ehkä juuri gnostilaisia. Veljesrakkautta korostetaan, samoin tekoja.

Toinen ja 3. Johanneksen kirje eivät kaanoniin ehkä muuten olisi päässeet, kuin 1. Joh:n vanavedessä. Varoituksia harhaopeista on 2.Joh:ssa ja 3.Joh on riitakirje, kun srk:n johtaja ei kuunnellut eikä totellut kirjoittajaa, joten hän yritti saada Gaiuksen hoitamaan asian.

Johanneksen Ilmestys

Tätä tekstiä vierastettiin alusta alkaen. Vasta 300-luvulla se alkoi päästä kaanoniin. Esim. kirkkoisä Kyrillos Jerusalemilaisen kirja (n. 350 jaa) ei sisältänyt ainuttakaan lainausta Ilm.kirjasta, vaikka sisälsi liki 2 000 viittausta muihin teksteihin (Kyrillos, 2013).

Ainoastaan Ilm.kirja mainitsee tuhatvuotisen valtakunnan käsitteen. Se viittaa tämänpuoleiseen paluuodotukseen, joka sammui jo UT:n kirjoitusten aikana ja muuttui tuonpuoleiseksi odotukseksi.

Ilmestyskirjan peto ja pedon luku 666 ovat tunnettuja juuri Ilm.kirjasta. Peto oli Rooman keisari Domitianus, jonka uskottiin olevan jälleensyntynyt Nero. Teksti on värikästä tarujen, legendojen, myyttisten perintöjen ja mystiikan toistoa – babylonialaista, egyptiläistä, kreikkalaista, eikä vain vanhatestamentillista ja juutalaista (Aejmelaeus, 2007, s.391).

Tässä olivat loputkin UT:n tekstit. Millaista on uskottava usko? Pitääkö sen käydä järkeen? Vai pitäisikö se ottaa vastaan kuin lapsi, eikä kysellä turhia? On niitä, jotka sanovat, että ei tarvitse ymmärtää, eikä edes voi ymmärtää, koska kyseessä ovat Jumalan salaisuudet. Kaipa tätä kaikkea voi niinkin lähestyä, ja ehkä vähän kadehdin niitä, jotka tähän pystyvät. Uskomaan, vaikka ei käy järkeen.

Erehtymättömyys kuitenkin murenee käsissä, jos UT:n tekstejä tutkii tarkasti, niin kuin historiallinen tutkimus on 200 vuoden ajan tehnyt. Mutta historiallinen tarkkuus ja erehtymättömyys eivät ole vaatimuksina ja silti sanoman merkitys voi olla tärkeä.

Lähdeluettelo

Aejmelaeus Lars	Kristinuskon Synty – Johdatus Uuden testamentin taustaan ja sanomaan	Kirjapaja, Helsinki 2007
Kuula Kari, Nissinen Martti & Riekkinen Wille	Johdatus Raamattuun	Kirjapaja, Helsinki 2008
Kyrillos	Jerusalemin uskontunnustus	Perussanoma Oy, EU 2013
Räisänen Heikki (3)	Raamattunäkemystä etsimässä	Gaudeamus, Helsinki 1984
Räisänen Heikki (4)	Tuhat ja yksi tulkintaa – Luova näkökulma Raamattuun	Yliopistopaino, Helsinki 1989
Räisänen Heikki (5)	Rosoinen Raamattu	WSOY, Helsinki 2006