8.4. Vanhan testamentin arvo kristityille
Septuaginta – se kreikankielinen juutalaisten pyhä kirjakokoelma – oli varhaisten kristittyjen käytössä laajasti. Olivathan Jeesus ja opetuslapset ja alussa liki kaikki juutalaisia taustaltaan, ja kristillisyyskin oli Nasaretilaisten lahko juutalaisuudessa. Oli siis luonnollista, että Septuaginta oli tärkeä. Tosin sitä käytettiin ja siteerattiin hyvin huolettomasti meidän nykytapaan verrattuna. Paavali saattoi muotoilla tekstin uusiksi jopa 50 % (Nissinen, Vähäkylä, 2018, s.44–45). Allegorinen tulkinta – siis ei-kirjaimellisen merkityksen antaminen tekstille – sekä tekstin irrottaminen täysin asiayhteydestään oli helppoa ja yleistä.
Kristinusko irtaantui hyvin nopeasti juutalaisuudesta, mikä ei tapahtunut kivuttomasti, siitä kertoo sekä Uuden testamentin tekstit, että alkuseurakunnan historia. Paneudumme syvemmin jatkossa UT:n käsittelyssä juutalaisuuden ja uuden kristinuskon välisiin jännitteisiin, jotka ovat nähtävissä UT:n sivuilla. Kyseessä on juutalaiskristillinen ja hellenistikristillinen painotus, niiden kilpailu ja ristiriidat UT:ssa.
Kuitenkin Vanha testamentti pidettiin mukana kristittyjen pyhässä kirjassa Raamatussa. Sille oli ehkä hyvät perustelut alkuseurakunnassa, kun Uusi testamentti oli vasta muotoutumassa. Mutta nykyään tuntuu vaikeammalta perustella VT:n arvoa kristitylle. Tekisi mieli sanoa, että Heprealainen Raamattu on juutalaisten pyhä kirja. Piste. Kristityille se on hyödyllistä ja opettavaista luettavaa, mutta ei pyhän kirjan arvossa.
Mikä on pyhä kirja? Joidenkin mielestä se on syntynyt ihmeellisellä tavalla, Jumalan antamana ja innoittamana. Kirjoittajat ovat kirjoittaneet sen, minkä ovat saaneet Jumalalta. Erehtymätönkin se on, joka sana Jumalan innoittamaa ja siksi pyhä kirja. Aikaisempien lukujen perusteella on pakko sanoa, että VT ei kestä tarkastelua, eikä ole uskottavaa väittää tällaista VT:sta. Sitä ei ole kirjoitettu kerralla, vaan tekstit ovat syntyneet monien kirjurien käsissä, muuttuneet ja kehittyneet. Historiallisia tekstit eivät myöskään ole. Suuri osa on kirjoitettu vuosisatojakin myöhemmin, kuin tapahtumat, joita teksteissä on esillä. Siis ”Yhtä ainoaa alkuperäistä Raamattua (VT) ei ole koskaan ollut olemassa”.
Mutta jos määrittelemme pyhän käsitteen uusiksi, saamme uskottavamman kuvan. Teksti on pyhä sille annetun statuksen vuoksi. Juutalaiset kanonisoivat oman Heprealaisen Raamatun 100-luvulla jaa, ja valitsivat suuresta joukosta tekstejä ne, jotka he halusivat nostaa pyhiksi kirjoiksi.
Jos pyhyys on kirjoille annetun statuksen synnyttämää, ei myöskään ole ongelma, että kristittyjen VT on vaihdellut Septuagintasta Masoreettiseen tekstiin ja viime aikoina taas takaisin lähemmäs Septuagintaa Qumranin tekstien löydyttyä.
Lienee myös jo ilmeistä, että niin Vanha testamentti kuin Heprealainen Raamattu ovat ihmisten tuottamia tekstejä, ei Jumalan. Jo Paavalin tapa muutella tekstejä oman mielensä mukaan todistaa tästä. Näin ollen Jumala ei ole inspiroinut näitä tekstejä, vaan ihmiset ovat kirjoittaneet ne niin kuin ovat Jumalan kokeneet. Voihan vielä ajatella, että Jumala inspiroi ihmisiä, jotka kirjoittivat ja muokkasivat tekstejä. Palaamme tähän inspiraatiokysymykseen vielä uudestaan UT:n kohdalla, ja tarkemmin siellä.
Nyt ei sekään ole ongelma, että eri kirkkokuntien VT:n kirjakokoelma poikkeaa toisistaan. Katolisen ja Ortodoksisen kirkon kaanon ovat olleet hiukan erilaiset jo pitkään, mutta protestanttien kaanon poikkesi sitten vielä uudella, eri tavalla. VT:sta otettiin erilleen ns. apokryfiset kirjat. Apokryfikirjat tai deuterokanoniset (katoliset kutsuvat näin) kirjat sisältävät 15–17 tekstiä, riippuen siitä, minkä kirkkokunnan kantaa kysytään. Nimitys apokryfikirjat tuli Lutherilta, koska ne eivät olleet samanarvoisia kuin muut VT:n tekstit. Näiden ajoitus on VT:n ja UT:n välinen aika. Apokryfinen tarkoitti alun perin ”salaista” (Kiilunen, Huhtala, 2008, s.12–13).
Esitän vielä varhaisia eroja, jotka ovat vaikea selittää, jos Jumala on VT:n kirjoittaja. Aiemmin mainitut kolme kirjan muotoista koodeksia, Codex Sinaiticus, Codex Vaticanus, ja Codex Alexandrius (kaksi ensimmäistä 300-luvulta ja viimeinen 400-luvulta jaa) ovat varhaisimpia säilyneitä kokonaisuuksia. Näiden koodeksien välillä on eroja, sillä 8 eri apokryfisen kirjan esiintyminen vaihtelee. Yhdessä on 9, toisessa 10 ja kolmannessa 15 apokryfikirjaa. Eikä erot tähän lopu, myös muita tekstejä on eri tavoin mukana. Tästä antaa hyvän selostuksen Raija Sollamo kirjassa ”Urhea Judit, Viisas Sirak” (Kiilunen, Huhtala, 2008, s.21–25).
Määritellessämme VT:n arvoa, ei meilläkään ole totuutta muille jakaa. Jotkut pitävät VT:a pyhänä eri perustein, kuin mihin me tässä päädyimme. Heillä on oikeus siihen, eikä tässä kohtaa eri tavoilla ajattelu aiheuta suurta älämölöä – ei ainakaan pitäisi aiheuttaa.
Vanha testamentti on siis hyödyllistä ja opettavaista luettavaa. Toistan vielä arvokkaita asioita, joita VT tarjoaa, luvusta 8.1.
Ensin uudelleen tärkeä Martti Nissisen toteamus, että ”tekstin pyhyys ei edellytä ehdotonta muuttumattomuutta”. Tekstit muuttuivat koska maailma muuttui. Tätä on pidettävä hyvänä asiana, ja jopa pohdittava, pitäisikö sitä periaatetta edelleenkin soveltaa – tulkinnan muuttumisena. ”Vaikka pyhä teksti on muuttunut, se ei vähennä sen uskonnollista merkitystä.” (Nissinen, Vähäkylä 2018, s.15)
Kristinusko syntyi juutalaisuuden sisällä. Jeesus oli syntyjään juutalainen. Kaikki apostolit olivat myös juutalaisia. Ymmärtääkseen tapahtumien taustoja, pitää ymmärtää juutalaisuutta.
Kristinusko esittää, että Jeesus oli juutalaisten odottama ja ennustama Messias. Jeesus oli kuitenkin hyvin erilainen Messias, kuin oli odotettu, ja tämä selviää paremmin, kun myöhemmin tutkitaan Uutta Testamenttia.
Varhaiset kristityt lukivat, tulkitsivat ja siteerasivat Vanhaa Testamenttia laajasti, ja näin ollen myös Uusi Testamentti on pullollaan lainauksia VT:sta. Niitä voi ymmärtää, jos ymmärtää VT:n kirjoituksia.
Kun kristityt kirjoittajat, esim. Paavali kehitti uskon ydintä, oli yhtenä suurena teemana suhde juutalaisuuteen, sen käsitykseen Jumalan hyväksymäksi tulemisesta. Siksi VT:n kuva juutalaisuudesta ja suhteesta Jumalaan on tärkeä ymmärtää, jotta voi ymmärtää kristinuskon vastausta Jumalan yhteyteen pääsemisestä.
| Kiilunen Jarmo, Huhtala Aarre (toim.) | Urhea Juudit, Viisas Siirak – Johdatus Vanhan testamentin apokryfikirjoihin. | Kirjapaja, Helsinki 2008 |
| Nissinen Martti, Vähäkylä Leena (toim.) | Kiveen Hakattu? Pyhät tekstit ja perinteet muutoksessa | Gaudeamus, Tallinna 2018 |