8.1. Vanhan testamentin synty

8.1. Vanhan testamentin synty

Käsitteiden määrittely

Jotta voisin selvittää Raamattuun liittyviä kysymyksiä, pitää ensin avata joitakin käsitteitä. Tässä esitän ne aivan lyhyesti, jatkossa laajemmin. Muinaisen kirjoitustekniikan osalta on pari eri kirjoitustapaa, on papyrukset ja pergamentit. Papyrus on varhaisempi jo paljon ennen ajanlaskun alkua (eaa) käytössä ollut tapa tuottaa materiaalia, silloista paperia, jolle kirjoittaa. Papyruskaisla oli materiaali, ja siitä syntyi rullia, kääröjä, papyruskääröjä. Pergamentit puolestaan tuotettiin eläinten nahoista, ja niistä saatiin ajanlaskun alun jälkeen myös kirjan muotoisia koodekseja. (YLEn kanavilla oli ”Kirjoitustaidon Synty”-niminen dokumentti, joka kuvaa erinomaisesti näitä kirjoitustapoja ja materiaalien valmistusta).

Vanha Testamentti (VT) ja Uusi Testamentti (UT) ovat kristittyjen Raamatun kaksi osaa. Vanhan Testamentin tekstit ovat syntyneet osin jo 900-luvulla eaa ja valtaosin 500-luvulla eaa ja vielä sen jälkeenkin. UT:n kirjoitusaika on noin 50–150 jälkeen ajanlaskun (jaa). Heprealainen Raamattu (HR) on juutalaisten pyhä kirja eli Tanak juutalaisille, joka on pääosin sama kuin VT.

Septuaginta on kreikankielinen käännös, joka käännettiin Aleksandriassa noin 250–100 eaa silloisesta kokoelmasta juutalaisten pyhiksi koetuista kirjoista. Septuaginta oli laajasti kristittyjen käytössä ja sitä siteerattiin myös UT:ssa. Sen sisältö poikkeaa Heprealaisesta Raamatusta (ns. Masoreettinen teksti) sekä siihen sisällytettyjen kirjojen osalta, että muutenkin teksteissä on eroja.

Kanonisointi tarkoittaa valintaprosessia, jossa jotkin kirjoitukset valittiin pyhään kirjaan kuuluviksi. Heprealainen Raamattu, sen lopullinen kaanon, eli pyhiksi valitut kirjoitukset, vakiintui 100-luvulla jaa, eli prosessi oli todella pitkä, lähes 1 000 vuotta. UT:n kirjoitukset olivat jo näihin aikoihin paljolti jo syntyneet. Niiden kaanonin synty kesti myös pitkään, ja sen ajoitus on 367 jaa. Kummankaan kaanonin synty ei ollut yksittäinen tapahtuma, vaan pitkä ja monivaiheinen prosessi.

Tarkennan, perustelen sekä esitän historian ja raamatuntutkimuksen tuloksia myöhemmin, kun nämä käsitteet ovat käsittelyssä tarkemmin ja laajemmin.

Mitä ajatella Vanhasta Testamentista?
Kristittyjen Raamattu sisältää kaksi erillistä osaa: Vanhan Testamentin ja Uuden Testamentin. Vanha on vanha, nimensä mukaisesti. Mutta mitä muuta se on? Se on juutalaisten historiaa ja kertomuksia ajalta ennen ajanlaskun alkua. Heprealainen Raamattu on juutalaisten pyhä kirja. Mutta se ei ole aivan sama kuin Vanha Testamentti, niissä on eroja, ja vuosisatojen aikana on tapahtunut monenlaisia muutoksia, jotka on hyvä ymmärtää.

On heti alkuun pakko myöntää, että Vanha Testamentti on vaikea pala purtavaksi, kun etsii uskottavaa uskoa. Paneudun näihin ongelmiin, mutta katsotaan ensin, mitä hyviä ja arvokkaita asioita löytyy, joita Vanha Testamentti tarjoaa.

  1. Kristinusko syntyi juutalaisuuden sisällä. Jeesus oli syntyjään juutalainen. Kaikki kaksitoista apostolia olivat myös juutalaisia. Ymmärtääkseen tapahtumien taustoja, pitää ymmärtää juutalaisuutta. Sitä ymmärtää Vanhan Testamentin avulla paremmin, kuin minkään muun yksittäisen tekijän kautta. Myös historian tutkimus on arvokasta, ja se puolestaan auttaa arvioimaan Vanhaa Testamenttia.
  2. Kristinusko esittää, että Jeesus oli juutalaisten odottama ja ennustama Messias. On siis ensiarvoisen tärkeää ymmärtää, mitä juutalaiset odottivat, ja miten se asettuu Jeesuksen elämän kertomukseen. Tässä Vanha Testamentti on tärkeä lähde. Kaikki juutalaiset eivät hyväksyneet tätä väitettä, sitä todistaa sekin, että juutalaisuus on tänäänkin erillinen uskonto. Jeesus oli kuitenkin hyvin erilainen Messias, kuin oli odotettu, ja tämä selviää paremmin, kun myöhemmin tutkitaan Uutta Testamenttia.
  3. Varhaiset kristityt lukivat, tulkitsivat ja siteerasivat Vanhaa Testamenttia laajasti, ja näin ollen myös Uusi Testamentti on pullollaan lainauksia VT:sta. Sellainen yksityiskohta on tärkeä, että he lainasivat pääasiassa kreikankielistä versiota eli Septuagintaa. Myös Jeesus viittasi usein VT:iin ja keskustelut ja väittelyt juuri juutalaisten kanssa liittyivät usein VT:n tulkintaan. Niitä voi ymmärtää, jos ymmärtää VT:n kirjoituksia.
  4. Kun kristityt kirjoittajat, esim. Paavali kehitti uskon ydintä, oli yhtenä suurena teemana suhde juutalaisuuteen, sen käsitykseen Jumalan hyväksymäksi tulemisesta. Siksi VT:n kuva juutalaisuudesta ja suhteesta Jumalaan on tärkeä ymmärtää, jotta voi ymmärtää kristinuskon vastausta Jumalan yhteyteen pääsemisestä.

Kun siis arvioin Vanhan Testamentin ja Heprealaisen Raamatun merkitystä kristityille, en yritä hävittää sitä, enkä kieltää sitä. Mutta sillä on kuitenkin vain rajallinen merkitys. Yleisesti hyväksytty ajatus onkin, että VT:a pitää lukea UT:n läpi, eli UT suodattaa sieltä esiin nostettavat asiat. Siis kaikkea VT:n tekstiä ei voi pitää kristillisenä.

Entä sitten ongelmat. Uskottavan uskon kannalta VT sisältää paljon haasteita, jotka murentavat maata jalkojen alta, varsinkin, jos asettaa VT:n väärälle jalustalle. Tässä muutamia ongelmia, joita ei voi ohittaa.

  1. VT ei ole historiallisesti läheskään aina paikkansa pitävä. Monet tapahtumat ovat kertomuksia, joille arkeologia ei ole löytänyt todisteita, kun sellaisia pitäisi kyllä löytyä. Yksi keskeinen esimerkki on Jerikon kaupunki ja sen hävittäminen (Joosuan kirja). Siitä ei löydy arkeologisia todisteita, vaikka niin suuren kokoluokan tapahtuma jättää jälkensä. Esim. Martti Nissisen mukaan kirjassa Johdatus Raamattuun Jeriko ei ollut lainkaan asuttu noihin aikoihin.1
  2. Kirjat VT:ssa ovat pitkän ajan toimituksen, tekstien yhdistämisen ja uudelleen kirjoituksen tuotteita, eivät suinkaan kerralla tuotettuja. Myös historialliset ajoitukset ovat aivan toisenlaiset kuin kirjoissa esitetään. Tyypillistä on, että kirjan tapahtumat sijoitetaan varhaisempaan historiaan, ja teksti on tuotettu kuitenkin paljon myöhemmin. Nämä asiathan eivät ole ongelmia, jollei pyritä väittämään muuta, kirjoittajien, ajoituksien ym. sellaisen osalta. Sitä kuitenkin on tehty laajasti. Esim. 5 Mooseksen kirjaa, jonka nimen Luther antoi 1500-luvulla juutalaisten laille, eli Tooralle tai Pentateukille, ei suinkaan tarkoita, että Mooses itse olisi ne kirjat kirjoittanut, vaan hän on kirjojen tapahtumien päähenkilö. Mooseksen kuolema on yksi tapahtuma, kuinka hän olisi sen itse kirjoittanut. Kun puhutaan Mooseksen laista, ei pidä tulkita, että Mooses olisi kirjoittanut koko Lain eli Tooran, vaan, että hän sai lain Jumalalta, jotka hän kirjoitti kivitauluihin. Kyseessä ovat ne kuuluisat 10 käskyä.
  3. VT sisältää paljon moraalittomia ja äärimmäisen väkivaltaisia kertomuksia, jotka eivät kestä tämän päivän arvomaailmaa. Useassa kohdassa niille annetaan vielä Jumalan auktorisointi, joka mustaa vielä Jumalankin maineen. Väittää tällaista pyhäksi kirjaksi ja moraalin korkeimmaksi edustajaksi joutuu huonoon valoon. Tässäkin kristittyjen esittämät väitteet tietenkin ratkaisevat, miten ristiriitaiselta kokonaisuus näyttää. Pitää muistaa, että VT on kirjoitettu kauan sitten, jopa lähes 3 000 vuotta sitten, pääosin n.2 500 vuotta sitten. Tekstiä pitää arvioida sen aikakauden kriteerein, ei nykyhetken mittarein.
  4. VT:ssa ja laissa, eli Toorassa on paljon sääntöjä, jotka eivät mitenkään päde nykyaikaan. Niitä on pakko tulkita uudella tavalla. Kuka kivittäisi tyttärensä tottelemattomuuden tähden. Paavali esim. pyrki johdonmukaisesti tekemään selväksi, ettei kristittyjen enää kuulu noudattaa VT:n sääntöjä. Tämä kiista toistuu läpi kaikkien Paavalin 7 kirjeen, jotka löytyvät UT:sta.
  5. UT:n kirjoittajat siteeraavat VT:a hyvin vapaasti ja allegorisesti. Siis, ei ollut väliä, missä kontekstissa joku ajatus oli, se siirrettiin täysin surutta uuteen asiayhteyteen, selittämään kristinuskon periaatteita. Paavalin sanotaan muuttaneen jopa 50 % teksteistä, joita hän lainasi esittää kirja ”Kiveen Hakattu”.2 Tämä ei ole ongelma, jos lähtee laajasti hyväksytystä ajatuksesta, että teksti kuuluukin sovittaa uuteen asiayhteyteen ja aikaan sopivaksi. Sen sijaan kirjaimellinen tulkinta ajautuu suuriin ongelmiin.

Vanha testamentti on siis hyvää taustatietoa kristitylle, mutta ei kritiikittä nieltävää. Se on juutalaisten pyhä kirja. Varhaiset kristityt pitivät sitä tärkeänä, kun muutakaan ei ollut ja olihan alussa kyseessä nasaretilainen lahko juutalaisuuden sisällä. Kuitenkin ero juutalaisuudesta tuli väistämättä ja kristinusko eriytyi niin yhteisönä kuin uskon sisällöltään juutalaisuudesta. Monet UT:n kirjoitukset ovatkin täynnä kovaa kritiikkiä juutalaisuutta kohtaan. Erityisen kovaa kritiikkiä esitti Paavali, jota kutsutaan ”kristinuskon ensimmäiseksi teologiksi”3. Voidaan jo tässä sanoa, että VT ei ole uskon sisällön ensisijainen lähde. Palaamme myöhemmin tarkentamaan tätä, kun tutkimme mm. tätä Paavalin kritiikkiä.

Aivan tuoreen näkökulman erityisesti VT:n teksteihin tuo kirja nimeltä ”Sensuroitu – Raamatun muutosten vaiettu historia”4 . Kirja on raflaavasta nimestään huolimatta vahvasti tieteellisen tutkimuksen perusteella kirjoitettu. Sen pääviesti on, että VT:a on vuosisatojen kuluessa muokattu valtavasti. Ns. redaktorit eli kirjurit muokkasivat tekstiä kulloiseenkin aikaan ja käsityksiin sopivaksi. Tämä tapahtui samalla, kun tekstejä kopioitiin niiden säilyttämiseksi, nehän olivat papyruskääröjä. ”Useimmat … tekstit on toimitettu kokoon erillisistä lähteistä useassa vaiheessa, jolloin ne ovat kasvaneet lumipallon lailla eri kirjoittajien käsissä sukupolvi toisensa jälkeen.”5

Meille, jotka katsovat Vanhaa testamenttia postmodernein silmälasein, ei nämä asiat ole järkyttäviä. VT sisältää kaunista metaforaa monelta elämän alueelta. Historiallisuus ei ole kynnyskysymys, tarina voi olla merkitykseltään arvokas, vaikka se ei olisi juuri esitetyn kaltaisena historiallisesti tapahtunutkaan. VT kertoo juutalaisen kansan kokemuksen Jumalasta ja elämästä. Mutta siellä on myös kauheuksia, jotka näyttävät täysin moraalittomilta. Tosin monet niistäkin osoittautuvat ei historiallisiksi, eli eivät todellisuudessa ole muuta kuin mielikuvituksessa tapahtuneita.

Tarkennamme kuvaa VT:n arvosta kristitylle lisää myöhemmissä teksteissä.

1Kuula, Nissinen, Riekkinen, 2008 s. 81, ks. myös Junkkaala, Enns
2Nissinen, Vähäkylä, 2018, s.44–45
3Kuula, 2002
4Mäkipelto, Huotari, 2023
5Mäkipelto, Huotari, 2023, s.19

paluu
seuraava