14.5. Paavalin todistus

Pohdintamme ydinkysymys oli, kumpaa pitäisi uskottavampana, Paavalin evankeliumin yksityiskohtia vai UT:n evankelistojen. Tämä rajaus nosti kaksi teemaa keskeisimmiksi: tyhjän haudan ja ylösnousseen Jeesuksen ruumiillisuuden todistelun. Näitä kahta eivät Paavalin tekstit näytä esittävän:

Paavali ei tunne tyhjän haudan traditiota, sitä ei löydy hänen teksteissään.
Paavali esittää ylösnousemusruumiista, ettei se ole lihaa eikä verta.

Edelliset luvut keskittyivät UT:n neljään evankeliumiin ja vähän Apostolien tekoihinkin. Nyt paneudumme Paavalin tekstiin 1.Kor.15:1–58. Se on kirjoitettu n. v. 53 jaa, Efesossa, jossa Paavali on sanellut tekstin. Tämä on siis lähes 20 vuotta varhaisempi kuin ensimmäinenkään evankeliumi. Lisäksi painoarvoa nostaa se, että tämä teksti on autenttinen, tunnetun henkilön kirjoittama tai sanelema, kun evankeliumien kirjoittajat eivät ole tiedossa.

Hänellä 1.Kor.15 on ainoa laaja kuvaus ylösnousemuksesta, mutta lisäksi löytyy lyhyitä viitteitä, esim. Gal.1:12,15–16, 1.Kor.9:1. Tekstin arvoa nostaa vielä se, että Paavali oli alun perin Kristuksen seuraajien vastustaja. Hän ei ollut millään tavalla herkkä uskomaan, vaan raju muutos hänen ajattelussaan on täytynyt syntyä rajun kokemuksen tuloksena. Tästä Apt. kertoo kolmeen kertaan (esim. Apt.9:1–18).

Paavali esittelee ylösnousemuksen ja sen todistajat kohdassa 1.Kor.15:1–11. Hän esittää evankeliumiksi sen, että

”Kristus kuoli… hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista…
ja hän ilmestyi Keefakselle (Pietari)…niille 12…
Sen jälkeen…samalla kertaa yli 500 veljelle, joista useimmat ovat yhä elossa…
ilmestyi Jaakobille ja sitten kaikille apostoleille.
Viimeiseksi kaikista hän ilmestyi minullekin…” (j.3–8).

Paavali vannoo itse kohdanneensa Kristuksen (ilmestyksessä), sitten hän kertoo useista muista, monet vielä hengissä, ja heidän kokemista Kristuksen ilmestymisistä. Jos evankeliumien kirjoittajat eivät olleet tavanneet silminnäkijöitä, Paavali oli varmasti tavannut heitä. Ja hän oli tavallaan itsekin silminnäkijä.

Tästä tekstistä näkee, että Paavali nostaa ilmestykset evankeliumin ytimeen, ei tyhjää hautaa. Paavali oli itse ”nähnyt Jeesuksen” (1.Kor.9:1), joten hän tiesi mitä ilmestys tarkoitti. Hänet se sai muuttamaan 180 astetta elämänsä suuntaa vainoojasta ylösnousemuksen todistajaksi. Millainen tuo ilmestys oli, sitä Paavali ei tarkemmin kerro, Mutta hän näki jotain ja ehkä myös kuuli äänen. Se oli kuitenkin yhtä kuin nähdä ylösnoussut Jeesus, hän itse todistaa.

Paavali pitää kaikkien ilmestyksiä samanlaisina kuin omaansa, mikä viittaa siihen, että kokemukset eivät olleet ruumiillisia, vaan hengellisiä, taivaallisia, ei-ruumiillisia.

Paavalin käsitys kuolleiden ylösnousemuksesta (1.Kor.15:12–58)

Paavalin teksti on jatkossa monimutkaista ja tutkijat ovat erimielisiä monessa kohtaa. Kuitenkin heti alkuun Paavali puolustaa tekstissään, että Jeesuksen ylösnousemus on tapahtunut ja siten myös kuolleiden ylösnousemus tulee tapahtumaan. Sen kieltäjille Paavali toteaa, ettei sitten Kristuskaan ole noussut kuolleista, ja kaikki on turhaa, usko vailla pohjaa ja kaikki syntiensä vallassa. Tässä tulee selväksi, että Kristuksen ylösnousemus ja uskovien ylösnousemus ovat sidoksissa toisiinsa ja samanlaisia.

On kaksi eri tulkintaa, mitä Paavalin vastustajat, siis ylösnousemuksen kiistäjät olivat tarkoittaneet. Toinen on, että he olisivat pelkän sielun ylösnousemuksen kannalla, ja toinen että kaikki ihmispersoonan jatkoelämän kieltäminen olisi ollut vastustajien kantana. Tiedän, että Aejmelaeus kannattaa ensimmäistä, itse kallistun jälkimmäisen puolelle. Siis, että vastustajien kanta oli – ei lainkaan iankaikkista elämää. Tekstin jatko esittää, että jos vastustajat olisivat oikeassa, kaikki poisnukkuneetkin ovat joutuneet perikatoon (j.18). Mielestäni tässä on aika selvästi koko ylösnousemus kiistetty. Näin mahdollisuus, että ylösnousemus olisi sielun ylösnousemus jää edelleen mahdolliseksi, ruumiin ylösnousemuksen vaihtoehdoksi.

Jakeesta 35 alkaa sitten Paavalin esitys, millainen ruumis kuolleilla on, kun heidät herätetään? Vertaus on vaikea tulkita, mutta näyttää, että Paavali sanoo, että yhtä vähän kuin siemenellä ja siitä tuleva kasvilla on yhteistä, yhtä vähän on yhtäläisyyttä maallisella ja taivaallisella ruumiilla. Ihmisen siemen, vai uskaltaako sanoa sielu, siirtyy ylösnousemusruumiiseen.

Paavali esittää joukon vertailuja, jotka kuvaavat eroa:

maallinen ruumis	taivaallinen ruumis (j.40)
katoava	katoamaton (j.42)
vähäpätöinen, heikko	kirkas, täynnä voimaa (j.43)
ajallinen ruumis	hengellinen ruumis (j.44)
elävä olento	elävä henki (j.45)
maasta lähtöisin	taivaasta (j.47)
maallinen ihminen	taivaallinen ihminen (j.48)

Sitten hän sanoo: ”ettei liha ja veri voi saada omakseen Jumalan valtakuntaa” (j.50).

Lopuksi Paavali toistaa jo aikaisemminkin kirjoittamansa näkemyksen, että Kristuksen paluu on niin lähellä, ettei hän itsekään ehdi kuolla. ”Me emme kaikki kuole, mutta me kaikki muutumme, yhtäkkiä” (j.51–52) … samaan katoamattomuuteen ja kuolemattomuuteen kuin kuolleetkin ylösnousemuksessa. Tämä oli kuitenkin erehdys ja myöhemmässä kirjeessään Paavali jo uskoo itse kuolevansa ensin. Myöhemmin tämä käsitys kristillisyydessä haihtui, kun tätä uskottua Kristuksen nopeaa paluuta ei tullut.

Paavali ei ole aivan yksiselitteinen kuvauksessaan, joten tutkijat löytävät tästä kolmekin vaihtoehtoa:

Kyse on edelleen ruumiin ylösnousemuksesta, vaikkakin muuttuneena
kyse on jollain tasolla fyysisen ruumiin liittymisestä hengelliseen ruumiiseen
ylösnousemus on sielun tai hengen ylösnousemus kokonaan uuteen taivaalliseen ruumiiseen, joka ei ole fyysinen olemukseltaan.

Toisin sanoin tämän voi ilmaista näin: Ylösnousemusruumis, onko se:

täysin sama ruumis,
osittain eri (maallinen ruumis osana sitä) vai
täysin eri kuin maallinen ruumis?

Siemen ja siitä tuleva kasvi antaa tilaa tulkinnalle. Sen voi nähdä niin, että ruumiista tulee jotain ylösnousemusruumiiseen. Tai sen voi tulkita niinkin, että sielu on tuo siemen, joka on ihmisyyden ydin (Platon) ja nousee hengelliseen ruumiiseen.

Paavali käyttää sanaa ruumis myös ylösnousemuksen jälkeen, mikä on hämmentävää. Joidenkin mielestä hän teki niin tietoisesti ja sanoutui kätevästi irti niin juutalaisesta kuin hellenistisestä näkemyksestä. Näin ovat asiaa kuvanneet niin Lars Aejmelaeus kuin Wille Riekkinenkin.

Miksi itse valitsen tuon sielun ja/tai hengen ylösnousemuksen luontevimpana selityksenä?

Jo luvussa 14.2. totesin, että on alustavasti perusteltua todeta, että varhaisin käsitys oli Kristuksen hengellinen ylösnousemus. Tämäkin kanta on samaa mieltä siitä, että Jeesus herätettiin kuolleista. Mutta ei ruumiillisesti, vaan ”hän muuttui aineettomaksi hengeksi”. Tämä kanta tarjoaa mahdollisuuden sanoittaa ylösnousemus ilman fyysistä ihmettä. Jeesus ilmestyi seuraajilleen, he kokivat hänen läsnäolonsa, saivat ilmestyksiä. Tämä sopii tähän tieteen aikakauteen, jossa luonnonlakien rikkoontuminen on ajatuksena mahdoton.

Tässä ajassa helpommin vastaanotettava ”aineettoman hengen” ylösnousemus sanoittaa ylösnousemuksen ilman fyysistä ihmettä. Tosin tätä voivat ateistikriitikot ja agnostikot syyttää dualismiksi. Totta, näin on. Kysymys palautuu siten maailmankuvaan, onko se uskonnollinen vai materialistinen. Tiede ei tutki muuta kuin materiaalista todellisuutta, joten muusta se ei voi tuottaa todisteita. On pakko tehdä maailmankuvallinen valinta, onko olemassa vain materiaalinen maailma vai myös joku näkymätön tuonpuoleisuus. Tiede viimeisenä lukkona johtaa vääjäämättä agnostikon maailmakuvaan.

Tämän tutkimuksen jälkeenkin avoimia kysymyksiä jää runsaasti:

Voiko väittää: ”Paavali on hyvin voinut uskoa Jeesuksen ylösnousemukseen siitäkin huolimatta, ettei Jeesuksen hauta olisi ollut tyhjä.”? Tai, ettei sitä edes löydettykään?
Voiko esittää: maanpäällinen ihminen häviää ja Jumala luo hänet kokonaan uudelleen, niin että hänestä tulee taivaallinen olento.
No, kysymyksiä riittää, johonkin uuteen tutkimukseen…

paluu