12.2 Uusi Testamentti

Nyt on yhteenvedon aika. Kokoamme yhteen aikaisemmin kirjoitettua UT:sta ja rakennamme Raamattunäkemystä, joka sopii tähän aikaamme. Jaksot 9., 10., ja 11. kaikki rakentavat tätä pohjaa. Poimin ensin kustakin luvusta keskeisen sisällön lyhyesti:

Kaiken keskiössä on historian Jeesus, jonka elämä ja kuolema synnytti myöhemmin UT:n tekstit. Raamattu ei siis ole kaiken keskus, vaan Jeesus Kristus. (9.1.)
Paavalin 7 aitoa kirjettä ovat UT:n vanhimmat tekstit ja siksi sen keskeisintä sisältöä. Ne ovat myös ainoat tekstit, joiden kirjoittaja tunnetaan. Hän oli silminnäkijä, ainakin tavallaan ja hän myös tunsi suuren joukon silminnäkijöitä. Uskon sisältöä rakennettaessa nämä tekstit ovat olennaisia. (9.2.)
Kaikki UT:n tekstit ovat saaneet arvovaltaisen aseman. Mutta ne ovat keskenään arvoltaan erilaisia. Paavalin nimissä kirjoitetut, pseudonyymiset tekstit tulee arvioida aitojen Paavalin tekstien valossa. UT on arvokasta ja pyhää tekstiä, mutta ei sanasta sanaan erehtymätöntä. (9.3.)
UT:n tekstien ajoitus on ratkaisevan tärkeää tulkinnassa ja tekstien arvottamisessa. Tulkintaa on hyvä tehdä ensisijaisesti vanhimmasta aloittaen. (9.4.)
UT:n 4 evankeliumia ovat paras otos suuresta joukosta evankeliumeja. Markus on varhaisin ja lähde myös Matteukselle ja Luukkaalle, joilla oli myös Q-lähde käytössään. Nämä ns. synoptiset evankeliumit kertovat muistettua ja metaforisoitua historiaa Jeesuksesta omilla painotuksillaan mukaillen. Johannes kertoo ylösnousseesta Kristuksesta Pääsiäisen jälkeisen ymmärryksen mukaisesti, Jumalan Poikana. (9.5.)
Tämän luvun 9.5. valossa näyttää vaikealta uskoa, että Jumala olisi antanut tekstin. Inhimillisyys ja tekstien muokkaus tulevat vahvasti esiin. Eivät evankelistatkaan pitäneet toistensa tekstejä erehtymättöminä, vaan muokkasivat niitä mielensä mukaan. Raamatun teksti on ollut kaiken aikaa muutoksessa, jo syntyvaiheessakin. Kirjoittajat eivät edes pyrkineet historialliseen tarkkuuteen. Niitä ei tulisi arvioida myöskään tältä pohjalta. (9.5.)
Evankeliumeja syntyi runsaasti alkuseurakunnan aikoina. Muita kuin UT:iin hyväksytyt 4 on tunnistettu n. 40 eri nimistä evankeliumia, joista suurin osa on kadonnut. Tekstejä on säilynyt n. 15 ja varteenotettavia ulkopuolelle jääneitä evankeliumeja on n.10. Näitä apokryfisia evankeliumeja voi kuka tahansa lukea, ne eivät ole salaisia tai piiloteltuja. Ne eivät juurikaan haasta UT:n evankeliumeja. (9.6.)
Tärkeimmät 5 ulkopuolelle jäänyttä evankeliumia ovat: Tuomaan, Marian, Totuuden, Filippuksen ja Juudaksen evankeliumit. Tuomaan evankeliumi oli hyvin suosittu ja hyvin lähellä synoptisia evankeliumeja. Monet näistä evankeliumeista olivat gnostilaisia painotuksiltaan. Voi siis sanoa, että jo varhaisessa kristillisyydessä oli moninaisuus läsnä. (9.7.)
UT:n evankeliumit ovat arvokkaita ja merkityksellisiä tekstejä. Ne ovat kristinuskon ydinsanoman välittäjiä. Jos niitä pitää Jumalan sanasta sanaan antamina, erehtymättöminä ja historiallisesti kokonaan paikkansa pitävinä, tulee niistä älykkäälle lukijalle naurettavia, jopa satua. Tarvitsemme tähän aikaan ja uskottavaan uskoon eri näkökulman, jota tässä on pitkään tavoiteltu. Harmonisointi ja ristiriitojen pois pyyhkiminen johtaa monien detaljien hylkäämiseen. Kutakin tekstiä tulee käsitellä omanaan vanhimmasta tekstistä alkaen. (9.8.)
Raamatun pistäminen inhimillisiin kehyksiinsä ei mitätöi Hyvää Sanomaa. Tärkein viesti on selvä ja löydettävissä: Jeesus Kristus on ylösnoussut ja uskomalla häneen pääsee Jumalan lapseksi. Mitään muuta ei vaadita. (9.9.)
UT:ssa on eri tasoisia tekstejä, myös useita pitkään kiistanalaisia tekstejä on päässyt mukaan. Kaanon ei siis ole tarkkarajainen. 7 tässä luvussa esitellyistä teksteistä olivat ja ovat edelleenkin hyödyllisiä, mutta kriittistä lukemista edellyttäviä. UT:n tekstien erehtymättömyys ja historiallinen tarkkuus ovat myöhemmin päälle liimattuja vahingollisia stigmoja (Aejmelaeus). (9.10.)
UT:n tekstien väliset ym. ristiriidat ovat historiallisia (sama tapahtuma eri tavalla), opillisia ja aikakauteen sidottuja. Historiallinen tarkkuus ei ollut edes kirjoittajien tavoite, joten ei sen puute ole ongelma. Erehtymättömyyskään ei kanna uskottavasti tämän luvun perusteella. Inhimillisyys ja kirjoittajien eri tavoitteet ja näkemykset tulevat ilmi. Raamattu on silti erinomainen kaukoputki Jumalan etsimiseen. (9.11.)
UT:n kaanon ei ole tarkkarajainen, hyviä tekstejä on jäänyt ulkopuolelle ja heikompia tekstejä on päässyt mukaan. UT:n tekstit ovat eri arvoisia. Kaanon kanonisoi erilaisuuden. Yhtä oikeaa oppia on mahdoton löytää. Kristinuskon tulee aina kehittyä, niin kuin se on kehittynyt aivan alusta asti. UT:n kanonisointi säilytti arvokkaat tekstit tähän päivään. (10.1.)
Kilpailevien tekstien suuri määrä synnytti tarpeen kanonisoinnille. Niitä oli jopa 800 tutkijat arvioivat, ja säilyneitäkin pitkälle yli 100 (arviot 119–140). Tekstien suuri määrä ei ole ongelma, sehän kertoo kristinuskon suosiosta jo kahden ensimmäisen vuosisadan aikana. Kaanonin ulkopuolelle jääneissä teksteissä oli erityisesti juutalaiskristillisiä ja gnostilaisia tekstejä. (10.2)
Nag Hammadin löytö oli yksi merkittävimpiä näistä UT:n ulkopuolelle jääneistä teksteistä. Ne on saatu vasta 2000-luvulla laajemmin käyttöön (46 eri tekstiä), ja myös suomeksi. Niistä on sanottu, ”että Nag Hammadin kätketty viisaus rikastuttaa kuvaamme toisen ja kolmannen vuosisadan kristillisyydestä, joka oli paljon monimuotoisempi ilmiö kuin pelkästään Uuden testamentin ja kirkkoisien kirjoituksista voisi päätellä.” Teksteistä suuri osa on gnostilaista kirjallisuutta. Gnostilaisuus tuomittiin harhaopiksi 150-luvulla. Tässä paljastuu, että oikeaoppisuuden synty oli hyvin riitaisa prosessi, jossa valtaa käytettiin tukahduttavasti ja turvauduttiin jopa väkivaltaan. Gnostilaiset painotukset ovat tänä päivänä vahvasti esillä ja isoja teemoja. Mm. piispojen yksinvaltius kirkossa, naisten asema kirkossa jne. (10.3.)
Vielä Luku 10.3: Jos aikaisemmin totesimme juutalaiskristillisyyden painotusten sekoittuneen UT:n teksteihin, voimme nyt myös todeta, että näin on myös gnostilaisten painotusten osalta. Niitä on sekoittunut UT:n teksteihin. Erityisesti Johanneksen evankeliumissa. Ja Paavalillakin. Voimme löytää viisaita ajatuksia gnostilaisten teksteistä, vaikka kaikkea ei tarvitse päästää seulan läpi. (10.3.)
Apostolisten Isien tekstit ovat yhtä varhaisia kuin monet UT:n tekstit. Jotkut niistä olivat jopa varhaisten koodeksien osana ja siten ikään kuin osana kaanonia, kuten Barnabaan kirje ja Hermaan Paimen. (10.4.)
UT:n sisäiset jännitteet ovat tulkinnan haasteena. UT:ssa ei ole ristiriidatonta oppia, eri tekstit ovat jännitteisiä. Raamattua on siis pakko tulkita, ja tulkinta-avain ratkaisee mihin näkemykseen päädytään. Silti Raamattu on paras kaukoputki, jolla etsiä Jumalaa. (10.5.)
Löydetyt varhaiset papyrukset kahdelta ensimmäiseltä vuosisadalta vahvistavat UT:n tekstien historiallisen aitouden. (11.1.)
Varhaisimmat säilyneet koodeksit, kokonaiset kirjan muotoon saatetut laitokset 300- ja 400-luvuilta ja sen jälkeen, vahvistavat UT:n ja koko Raamatun syntytarinan kristittyjen käyttöön. Myös koodeksien ja käsikirjoitusten eroavaisuuksien kertoma viesti on sama kuin moni muu tämän tutkimuksen löytö: Raamatun tekstien moninaisuus, rosoisuus ja moniäänisyys tulee esiin. (11.2.)
Kirkkoisät kehittivät kristillisen opin vuosisatojen aikana. Voimme sanoa melko luotettavasti, että tieto tai teoria uskosta ei ole yksiselitteinen, ei ole olemassa yhtä oikeaa tulkintaa uskosta. Usko on liian moniulotteinen, sen tähden sen teorian on oltava moninainen, erilaisuutta ja diversiteettiä sisältävä. Ei siis ”bull’s eye” vaan koko tikkataulu. Keskeisenä teemana on Jumalan mysteeri, suuruus ja tuntemattomuus. Emme pysty saamaan Jumalaa emmekä uskon salaisuutta yhteen oikeaan oppiin, kun tietomme on niin vajavaista. On suostuttava olemaan tietämättä. Ei pidä langeta varmuuden syntiin tai harhaan. (11.3.)
Vielä Luku 11.3: Usko on kehittynyt kaikkina aikoina, joten sen tulee kehittyä nykyäänkin. Uskon sanoittaminen tähän aikaan sopivaksi on suorastaan velvollisuutemme. Moninaisuus on hyvä asia, mutta yksi oikea oppi mahdoton ja jopa vaarallista. (11.3.)
Esimerkit kirkkoisien kirjoittamista kirjoista kertoo samaa: erilaisuus ja diversiteetti kukoistavat, usko kehittyi. Ja sen tulee kehittyä nykyäänkin.

Mitä hyötyä on uudesta Raamattunäkemyksestä?

Miten käytännön kristillisyys avautuu, kun katsoo UT:n tekstejä historiallis-kriittisestä näkökulmasta? Osa C pyrkii tuomaan käytännön uskon kysymykset esille. Tässä vielä kokoamme ajatuksia yhteen Raamattunäkemyksestä. Raamattunäkemys on kuin jäävuori, joka antaa näkyvälle osalle, eli käytännön elämälle muodon ja värin. Siis iso tekijä taustalla, vaikka ei niin näkyvästi esillä arjessa ja elämässä. Esitän tässä vielä tiivistettynä keskeiset asiat:

Raamattu on ihmisten kirjoittama ja siis inhimillinen kirja. Ei Jumalan kirjoittama, eikä sanasta sanaan inspiroima. Silti se on Pyhä kirja, valintaprosessin ja sille annetun arvovallan myötä.
UT ei ole harmoninen kokonaisuus. Sieltä löytyy muutamia koulukuntia, jotka kilpailevat sanomallaan. Erityisesti hellenistikristillinen painotus ja juutalaiskristillinen kilpaileva painotus.
UT:n kirjeet ovat painoarvoltaan erilaisia, mutta kaikki voivat olla arvostettuja. Koska niissä on painotuseroja ja ristiriitoja, valintaa on pakko tehdä. Ei voi väittää edustavansa koko UT:n opetusta, koska eri kirjeet (niiden paradigmat) ovat eri mieltä keskeisistäkin asioista.
Harmonisointi johtaa UT:n vääristymiseen. Yhden totuuden hakeminen johtaa hakijan ennakkokäsityksen toteutumiseen (sama, josta kriittistä lukijaa aina syytetään). Vrt. rikostutkimus ja sopimattomien todisteiden pöydältä pyyhkiminen (ks. Luku 9.8.).
UT on rikas ja erilaisuutta kannustava pyhä kirja, siksi myös kristillisyys sisältää erilaisuutta ja monimuotoisuutta! Ei ole yhtä oikeaa (oikeaoppista) tapaa olla kristitty. Erilaisuus on rikkaus ja sitä pitää kunnioittaa ja varjella.
Ei ole ”häränsilmää” UT:n opillisessa tulkinnassa, vaan koko tikkataulu!
On hyödytöntä etsiä yhtä oikeaa kirkkokuntaa tai teologiaa. Teologian tulee kehittyä, mutta ei kohti yhtä ainoaa oikeaa paradigmaa, vaan kohti tässä ajassa relevanteinta paradigmaa! Siihenkin on toki monta vastausta.
On tärkeää etsiä tässä ajassa relevanttia uskon tulkintaa! Tässä diversiteetti, erilaisuuden kunnioitus, jne ovat tärkeimpiä arvoja, jotta kristinusko puhuttelee tämän postmodernin ajan ihmisiä. ”Yhden totuuden ajaminen on kuin venäläistä totalitarismia” (ks. Dokumentti: Suomi on eurooppalainen).

Kaanon Gaussin käyrällä

UT:n kirjeiden painoarvojen erilaisuutta kuvaa hyvin Gaussin käyrä. Kaikki eivät ole saman arvoisia, vaikka kaikki ovat arvostettuja. Myöskään raja kaanoniin valittujen ja ulkopuolelle jääneiden välillä ei ole suuri.

Tekstejä oli valintaprosessin aikana valtavasti, ja kaanon nosti tietyt tekstit arvostettuun asemaan. Kiistaa kuitenkin kesti 300-luvun lopulle asti, mitkä kuuluvat ”pyhiin” kirjoituksiin ja mitkä eivät, ja jopa paljon pidempäänkin.

Paavalin aidot kirjeet 7 kpl olivat heti kiistatta mukana. Samoin 4 evankeliumia. Myös pseudonyymiset 6 kirjettä, joita pidettiin Paavalin kirjoittamina. Yhteensä 20 tekstiä saivat kiistattomimman tunnustuksen ”pyhinä”, myös Apt, 1.Joh.kirje ja 1.Piet.kirje.

7 tekstiä oli pitkään kiistanalaisia, jotka vasta hyvin myöhään, kompromissienkin tuloksena hyväksyttiin kaanoniin. Näitä olivat: 2. Pietarin kirje, 2. & 3. Johanneksen kirje, Heprealaiskirje, Jaakobin kirje, Juudaksen kirje sekä Johanneksen Ilmestys.

Apostolisten isien kirjoitukset taas ovat monet syntyneet samoihin aikoihin ja olivat hyvinkin arvostettuja, mutta eivät päätyneet kaanoniin. Näitä on yht. 15–17 kirjoitusta, arvostetuimpia 1.Clemensin kirje (myös Kleemens), Ignatioksen 7 kirjettä ja Didakhe. Näitä voi pitää hyvinkin yhtä arvokkaina kuin kiistanalaisimmat kaanoniin päätyneet tekstit. Varhaisimmat koodeksit sisälsivät myös Barnabaan kirjeen sekä Hermaan Paimen-tekstin, joten nekin olivat arvostettuja.

Niinpä alla oleva kuva pyrkii esittämään eri tekstien arvostuserot Gaussin käyrän avulla:

Gaussin käyrä kuvaa, kuinka kaanon ei siis ole tarkkarajainen. Sekä UT:iin päässeiden, että ulkopuolelle jääneiden kohdalla on kysymysmerkkejä. Kaikki tekstit eivät ole samanarvoisia, jotkut ovat painoarvoltaan merkittävämpiä.

paluu

seuraava