12.1. Heprealainen Raamattu

12.1. Hebrealainen Raamattu

Tämä luku vetää yhteen näkemystä Vanhaan testamenttiin. Jakso 8 keskittyi Vanhaan testamenttiin tai Heprealaiseen Raamattuun, joka on tutkijoiden ennemmin käyttämä nimitys. Esittelimme luvussa 8.2. kolme eri lähdettä alkuperäisiä tekstejä ja niiden syntyhistoriaa. Nämä ovat: Septuaginta, joka on kreikankielinen käännös VT:sta, ja oli varhaisten kristittyjen käytössä. Toisena on Masoreettinen teksti, joka on nykyinen Heprealainen Raamattu ja kolmantena vielä Qumranin tekstit, jotka ovat vasta 2000-luvulla saatu kenen tahansa ulottuville (Jokiranta, 2009, s.9). Kristittyjen Vanha testamentti on vaihdellut Septuagintasta Masoreettiseen tekstiin ja viime aikoina taas takaisin lähemmäs Septuagintaa Qumranin tekstien löydyttyä.

Juuri useat käsikirjoitukset samoista teksteistä varmistivat sen, ”että Heprealaisen Raamatun kirjat ovat syntyneet pitkän toimitusprosessin tuloksena” (Jokiranta 2009 s.331). Tämän pitkän toimitusprosessin voi toisin ilmaista myös näin: ”Yhtä ainoaa alkuperäistä (Hepr.) Raamattua ei ole ollut koskaan olemassa.” (Nissinen & Vähäkylä 2018, s.20. Myös Kuula, Nissinen, Riekkinen, 2008, s.28 ja Mäkipelto & Huotari, 2023 s.28–29).

Pohdinta Vanhan testamentin merkityksestä tämän päivän kristitylle kiteytyy yhteen kysymykseen: Kristinusko irtaantui hyvin nopeasti juutalaisuudesta, jo ensimmäisen vuosisadan lopulla, ja Uuden testamentin kirjoittajista jotkut olivat hyvin kriittisiä juutalaisuutta kohtaan. Miksi VT silti pidettiin kristillisen Raamatun osana?  Seuraavia perusteluja voisi esittää:

1. Jumala on yhteinen kristillisyydessä ja juutalaisuudessa. VT kertoo samasta Jumalasta. Vai kertooko? Vuosituhannet on keskusteltu siitä, onko VT:n Jumala enemmän vihan ja koston Jumala, kun taas UT:n Jumala rakkauden ja armon Jumala.
2. Kristinusko syntyi juutalaisuuden sisällä ja kaikki keskeiset henkilöt olivat alkuun juutalaisia. Mutta silti juutalaisuudesta irtaannuttiin hyvin nopeasti.
3. Juutalaisuuden suojissa kristityt saivat Rooman valtakunnassa etuja ja luvan olla palvomatta keisaria. Irtaantumisen myötä vainot alkoivat. Tämä ei kuitenkaan puolla VT:a osana kristittyjen Raamattua.
4. Varhaiset kristityt löysivät VT:sta runsaasti ennustuksia Messiaasta, ja siis Jeesuksesta. Tämä kylläkin edellytti allegorista tulkintaa – siis ei-kirjaimellisen merkityksen antamista tekstille – sekä tekstin irrottamista täysin asiayhteydestään. Näiden ennustusten puolustajat edellyttävät kirjaimellista tulkintaa UT:n puolella, mutta allegorista VT:n puolella, joka on ristiriitaista. Monet nykytutkijat ovat sitä mieltä, ettei VT:ssa ole viittauksia Jeesukseen. Esim Räisänen: ”Jos VT:a luetaan sen omilla ehdoilla, se ei millään tavoilla ”viittaa” Kristukseen”. Toki Jeesukseen liitettiin juutalainen Messias-odotus, hänen seuraajansa olettivat näin, vaikka lopulta se ei täyttynyt juutalaisuudessa odotetun mukaisesti.
5. Kristinuskon syntyessä ei ollut muita pyhiä kirjoituksia kuin VT, siis Septuaginta, josta ammennettiin tärkeitä periaatteita niin eettisiä kuin muitakin. Mutta yhtä aikaa iso osa Tanakin eli lain (viisi Mooseksen kirjaa) käskyistä torjuttiin, niin Jeesuksen sanomana kuin Paavalinkin. 

Kuitenkin – olivatpa esitetyt perustelut heikkoja tai eivät – Vanha testamentti pidettiin mukana kristittyjen pyhässä kirjassa Raamatussa. Sille oli ehkä hyvät perustelut alkuseurakunnassa, kun Uusi testamentti oli vasta muotoutumassa. Mutta nykyään tuntuu vaikeammalta perustella VT:n arvoa kristitylle. Tekisi mieli sanoa, että Heprealainen Raamattu on juutalaisten pyhä kirja. Piste. Kristityille se on hyödyllistä ja opettavaista luettavaa, mutta ei pyhän kirjan arvossa.

Voisi ajatella myös niin, että Uuden testamentin kirjoittajat ovat lainatessaan Vanahaa testamenttia jo seuloneet hyvät periaatteet VT:sta ja muokanneet ne UT:n sisälle kristillisyyteen sopiviksi ajatuksiksi.

Määritellessämme Vanhan testamentin arvoa, ei tässäkään ole totuutta muille jakaa. Jotkut pitävät VT:a pyhänä eri perustein, kuin mihin me tässä päädyimme. Heillä on oikeus siihen, eikä tässä kohtaa eri tavoilla ajattelu aiheuta suurta älämölöä – ei ainakaan pitäisi aiheuttaa. Vanha testamentti on siis joka tapauksessa hyödyllistä ja opettavaista luettavaa.

Vanhan testamentin pyhän kirjan aseman vastustajia

VT:n merkitystä on vastustanut kautta historian useat teologit. Ensimmäisiä kriitikkoja oli jo 100-luvulla, esimerkiksi Markion. Hän pyrki jopa puhdistamaan UT:n tekstit juutalaisuudesta. Hänet tuomittiin harhaoppiseksi, joten hän perusti toisella vuosisadalla kirkon, joka oli vahva 300-luvulle saakka. Hän kritisoi voimakkaasti VT:a ja sen Jumala ei voinut olla sama kuin Jeesuksen Isä (Räisänen (5), 2006, s. 125–130).

Markion hylkäsi VT:n ja hyväksyi muunnellun Luukkaan evankeliumin (poisti viitteet VT:iin ”juutalaisina lisäyksinä”) sekä 10 Paavalin kirjettä (ei pastoraalikirjeitä)  arvovaltaisiksi teksteiksi (sama, s.133–135).

Räisänen sanoo, että ”Markion toi armotta päivänvaloon kristinuskon perusteissa piilevän ongelman: uusi uskonto oli perinyt vanhan kirjan, jonka sisältö monin paikoin soti uskonnon omia opetuksia vastaan (sama, s.130). ”Vaikka Markionin vastaukset voidaan hylätä, hänen kysymyksiään ei voi kiertää” (sama, s.139).

1900-luvun alun kuuluisa saksalais-teologi Adolf von Harnack oli viehättynyt Markionista. Hän piti Markionin radikaalia askelta pienempänä kuin Paavali oli jo ottanut. Harnackin mukaan VT:n poistaminen 100-luvulla olisi ollut virhe, mutta sen säilyttäminen yhä edelleen kaanonissa oli hengellisen laman merkki. Hän ei kuitenkaan vaatinut VT:n hylkäämistä, vaan sen kriittistä seulontaa. Olisi epärealistista ajatella, että kirkot voisivat enää muuttaa kaanoninsa kokoonpanoa (sama s.131,137–139).   

Syyrian Antiokian piispa Ignatius ei myöskään pitänyt VT:n tuomisesta kristilliseen oppiin, vaan vastusti sitä (Aejmelaeus, 2007, s. 416–417). Ja hänet muistamme luvusta 10.4. Apostolisten isien tekstit, joiden joukossa Ignatioksen (kuoli n. 107 jaa) tekstit olivat hyvin arvostettuja. Tekstit ovat esillä myös hahmottelemamme Gaussin käyrän (ks. Luku 12.2.) vaikutusvaltaisimpina kaanonin ulkopuolelle jääneistä teksteistä. Esitin vain muutamia esimerkkejä tätä yhtä kiteytynyttä kysymystä pohtineista teologeista.

Törmäämme jälleen uudestaan monesti esillä olleeseen jännitteeseen juutalaiskristillisyyden ja hellenistikristillisyyden välillä. Ei varmaan ole liian rohkeaa väittää, että juuri juutalaiskristillinen painotus, sen kannattajat pitivät VT:n osana kristittyjen pyhää kirjaa. Oliko se hyvä asia, vai sittenkin huono, siitä voi olla perustellusti kumpaakin mieltä. Aikaisemmin on todettu, kuinka kristillisyys valui monessa suhteessa takaisin juutalaisiin painotuksiin, ja tätä edisti varmasti VT:n asema osana pyhiä kirjoituksia. Tässä itse yhdyn Harnackin näkemykseen, että ei pidä vaatia VT:n hylkäämistä, vaan sen kriittistä seulontaa. VT on inhimillinen kirjakokoelma, kuten UT:kin. VT:a tulee aina tulkita UT:sta käsin.

Lähdeluettelo

Aejmelaeus Lars	Kristinuskon Synty – Johdatus Uuden testamentin taustaan ja sanomaan	Kirjapaja, Helsinki 2007
Jokiranta Jutta (toim.)	Aarre Saviastioissa, Qumranin tekstit avautuvat	Kirjapaja, Helsinki 2009
Kuula Kari, Nissinen Martti & Riekkinen Wille	Johdatus Raamattuun	Kirjapaja, Helsinki 2008
Mäkipelto Ville, Huotari Paavo	Sensuroitu – Raamatun muutosten vaiettu historia	Otava, Keuruu 2023
Nissinen Martti & Vähäkylä Leena (toim.)	Kiveen Hakattu? – Pyhät tekstit ja perinteet muutoksessa	Gaudeamus, Tallinna 2018
Räisänen Heikki (5)	Rosoinen Raamattu	WSOY, Helsinki 2006