10.5. UT:n tulkinnan haasteita

10.5. UT:n tulkinnan haasteita

Uusi testamentti on ollut koko 9. jakson teemana. Kaikki UT:n 27 kirjaa tai kirjettä ovat olleet esillä. Tästä jatkoimme selvittelemällä kaanonin ja varhaisen kristillisyyden kysymyksiä luvuissa 10.1.–10.4. Nyt pyrimme syventämään näkemyksiä tulkinnan kannalta.

Eksegetiikka ei yksin ratkaise teologiaa, siis sitä, miten päädymme ajattelemaan eri  Raamatun kohtien perusteella. Tulkinta eli hermeneutiikka tulee kuvaan mukaan. Toisin sanoin raamattunäkemys on eri asia kuin historiallinen raamatuntutkimus. Tutkimus kertoo, mitä Raamattu tosiasiallisesti sisältää. Raamattunäkemys on uskon ratkaisu, mitä se merkitsee meille tässä ja nyt. Mutta ratkaisun ei tarvitse olla sokea. Räisänen sanoo asian vielä näinkin: Eksegetiikka ja teologia on pidettävä erillään. Teologia on, mitä Raamatun sanoma merkitsee meille tänään. (Räisänen (3), 1984, s.121-122).

Kun koko Raamattu muodostuu valtavasta tulkinta- ja muutosprosessista, kuten eri luvut tässä tutkimuksessa osoittivat – Räisäsen sanoin – ei ole mitään järkeä, että muutos olisi pysähtynyt joihinkin kirkolliskokouksiin, joissa erimieliset kirkonjohtajat sorvasivat virallisia opinkappaleita.  Raamattu itse vaatii sanomansa aina uusiin ja uusiin tulkintoihin. Raamatulle rakentavat kristitytkin päätyvät aivan eri tuloksiin, kuten esim. suhde sotaan ja asepalvelukseen (Räisänen (3), 1984, s.148–151). Käytännössä aina tulkitsemme Raamattua muiden auktoriteettien avulla, kuten  kirkollinen perinne, kokemus, järki ja omatunto. Näin tekevät myös fundamentalistit. Kaikilla on joku paradigma, jotkut silmälasit joiden läpi tulkinta tehdään.

Jännitteet tulkinnan haasteena

UT:n teksteissä havaitut jännitteet ovat keskeisellä sijalla tulkinnan kannalta. Pyritäänkö jännitteet purkamaan ja ristiriidat harmonisoimaan pois? Vai annetaanko niiden jäädä näkyviin? Millaisia tulkintoja tällöin tulee?

Olemme tutkimusmatkallamme päätyneet esittämään, että UT sisältää juutalaiskristillisiä vs. hellenistikristillisiä painotuksia, jotka synnyttävät ristiriitoja. Myös gnostilaisia painotuksia on sekoittunut UT: n teksteihin, jotka ovat ristiriitaisia ”oikean” opin kanssa. UT ei esitä mitään tiettyä oppia, vaan eri UT:n tekstit esittävät erilaisia näkemyksiä.

• Matteus ja Luukas eivät ole samaa mieltä kaikesta
• Markusta korjailevat ahkerasti niin Matteus kuin Luukaskin
• Johanneksen evankeliumi vasta erilainen onkin, muihin evankeliumeihin verrattuna
• erot Matteuksen ja Paavalin välillä ovat suuret (ks. Luku 9.11.)
• Paavali ja Luukas ovat ristiriidassa monessa kohdassa
• Jaakob ja Paavali varsinkin ovat ristiriidassa, ja vielä aivan keskeisestä asiasta
• ja listaa voisi jatkaa.  

Raamatullista yhtä oppia ei siis ole olemassa. On erilaisia painotuksia ja eri tulkintoja, ja samoista kysymyksistä voi päätyä useaan näkemykseen. 

Konservatiivi-eksegeetti James Dunn, jonka ajatuksia Räisänen esittelee laajasti (Räisänen (4), 1989, s.63–66), sopii tähän (esillä jo luvussa 10.1.). Dunnin päätelmiä ovat: 

• Kirkon ykseys voi perustua vain ”evankeliumiin”, ei kaanoniin.
• Kaanon sen sijaan kanonisoi erilaisuuden.
• ”’Oikeaoppisuus’, joka pyrkii luomaan keinotekoista yhtenäisyyttä, on UT:n valossa ’harhaopeista pahin’”.
• Mikään UT:n dokumentti ei sellaisenaan edusta kristinuskoa, niin kuin se aivan alussa oli.
• Näin ollen kristinuskon tulee aina kehittyä.

Opin määrittelyn synkkä historia

Vanha dogmaattinen tutkiminen ylläpiti pitkään kirkon rakentamia opillisia totuuksia. ”Oikeaoppisuus” määriteltiin ensimmäisinä vuosisatoina ja sen mukaan toisia tuomittiin harhaoppisiksi ja erotettiin yhteydestä. Kirkkoisät liittyivät tähän vahvasti, kuten mm. luku 10.4. ja jatkossa 11.4. esittävät. Harmonia oli kaukana ja riidat ja kamppailu vallasta kovaa. Oikeaoppisuus määriteltiin suurten kirkolliskokousten aikana.

Sitä edelsi kehityskulku, jossa ensin määriteltiin arvovaltaiset tekstit, mutta se ei poistanut riitoja. Sitten vedottiin ”uskon sääntöön” eli piti olla oikea tulkinta. Sekään ei riittänyt, ja seuraavaksi  auktoriteetti annettiin arvovaltaisille henkilöille, joiden tuli ratkoa ristiriidat. Ja nämä henkilöt olivat  apostolisen suksession määräämiä, kuten paavi ja piispat, joilla oli opi-isinään apostoleihin jatkuva ketju. Tämäkään ei johtanut yksimielisyyteen. Piispatkin olivat keskenään eri mieltä.

Tulkinnan haasteet ja suuri moninaisuus varhaisten kristittyjen keskuudessa johtivat lukuisiin kirkon jakaantumisiin, joskin niitä kutsuttiin alkuun vain harhaoppisten erottamiseksi. Idän ja Lännen kirkko olivat eri linjoilla jo hyvin varhain, vuosisatoja ennen 1054 jaa. tapahtunutta lopullista kirkon jakaantumista Ortodoksikirkoksi ja Katoliseksi kirkoksi. Reformaation aikoihin Katolisesta kirkosta erosi kokonainen joukko protestanttisia kirkkokuntia, luterilaiset yhtenä niistä.

Luther ja protestanttisuus, hekään eivät päässeet monesta kohdasta yhteisymmärrykseen Hyvän esimerkin antaa kuuluisa Calvinin lista ”5 points of Calvinism” (Seaton, 1970), joka sisältää suuria teologisia kysymyksiä. Niistä ei kaikista ole päästy yksimielisyyteen. Kuka siis on oikeassa, se tuntuu suorastaan typerältä kysymykseltä.  

Näkökulma tulkintaan

Ensin pitää korostaa, että usko ei ole niinkään oikeisiin opinkohtiin uskomista kuin Jumalaan uskomista ja luottamista.

Erilaisten tulkintojen mahdollisuus UT:n sisällä on johtanut moninaisuuteen myös kristillisyydessä. Eikö siis olisi parempi myöntää, ettei ole yhtä oikeaa uskon tulkintaa. Nostetaan moninaisuus kunniaan. Kunnioitetaan toisia, jotka eivät näe asioita samalla tavalla. Kaikilla on jonkinlaiset silmälasit, joiden läpi todellisuus näkyy erilaisena. Kunnioitetaan toisia ja muistetaan nöyrästi, ettei oma näkemys ole muiden yläpuolella.

Kristinuskon historia on ollut jatkuvaa muuttumista ja muuntumista, useimmiten pitkän vastustelun jälkeen. Niin nykyäänkin. Mutta muutoksen suuri motivaattori on se, että ”uusien tulkintojen omaksuminen tekee kristillisen vaihtoehdon mahdolliseksi meidän lastenlapsille.” (Räisänen (3), 1984, s.60).

Historiallisen aikajanan merkitys     

Esitin Uuden testamentin aikajanan jo luvussa 9.4. Siellä keskityin esittelemään konservatiivisen ja historialliskriittisen tutkimuksen ja näkemyksen välisiä eroja ajoituksessa. Totesin, kuinka keskeinen on Paavalin kuoleman ajoitus, koska Paavalin nimissä kirjoitetut tekstit, ns. pseudonyymiset tekstit osuivat juuri tähän ajanjaksoon. Siis siihen, jolloin Paavali oli jo todennäköisesti kuollut.  

Esittelin myös lyhyesti tulkinnan periaatteita, joka lähtevät tekstien ajoituksesta. Varhaisemmat tekstit ohjaavat tulkintaa. Aikajanan merkitys tulee siis esiin siinä, kuinka tärkeä kukin teksti on. Varhaisimmat tekstit ovat tärkeimpiä. Kun tutkimme luvussa 9.10. muita UT:n tekstejä, viimeistä kymmentä niistä, huomasimme niiden ajoituksen olevan myöhempi kuin tärkeimpien tekstien. Samoin niiden asema oli kiistelty jo alkuseurakunnassa. Seitsemän kymmenestä pääsi vain rimaa hipoen osaksi UT:a ja usein hiukan väärin perustein. 

Historiallinen aikajana siis arvottaa tekstit tärkeydessä. Toki tiedän, että konservatiivinen tulkinta pitää kaikki tekstit samanarvoisina, ja pyrkii harmonisoimaan kaikki näkemykset yhteen. Vääjäämättä silloinkin ristiriidat jäävät tarkalle tutkijalle näkyviin. Harmonisointi ei onnistu pyyhkimättä osaa tekstien yksityiskohdista pois. Priorisointia on siis silloinkin pakko tehdä, eikä siis ”raamatullinen näkemys” ole sitä oikeasti, vaan sekin on vain yksi tulkinta. 

Tietomme on vajavaista, eikä tarkkaa varmasti oikeaa aikajanaa meillä ole. Tämäkin haastaa tulkintojen tekoa ja tuo lisää variaatiota tulkintoihin. On pakko suostua olemaan tietämättä kaikkea. Totuus on monisärmäistä ja epätäydellistä. 

Esimerkkejä opillisista eroista – tulkintaeroista

Nämä erittäin keskeiset uskon teemat ovat tulleet esiin:

• Pelastuuko uskosta vai teoista? Kautta aikojen tämä on ollut kiistan aiheena. Ja siitä kiisteltiin jo UT:n sisällä. Paavali esittää tiukasti, ettei lain teoilla ole mitään tekemistä pelastuksen kanssa; ettei ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä lain tekoja vaan uskomalla Jeesukseen Kristukseen. ”Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat.” (Room.3:22). Heprealaiskirje sitä vastoin esittää, että teoilla pelastuksen voi menettää (Hepr.6:4–6 ja 10:25–27): Ei voi saada anteeksi syntiä, jos tekee sitä ehdoin tahdoin. Myös Jaakobin kirje on hyvin kriittinen Paavalin opetusta vastaan. Se on ns. ”halvan armon” kritiikkiä. Jaak.2:8–26 on erityisen kovaa ”vain teot pelastavat”-tyyppistä tekstiä: ”Mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa, mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä?” (Jaak.2:14). Edelleen voisi jatkaa, kuinka Luukk.evank. korostaa parannuksen tekoa pelastuksen tienä. Myös Matt.evank. on eri linjoilla Paavalin kanssa.
• Oliko Jeesuksen ylösnousemus ruumiillinen vai hengellinen? Tästä Paavali antaa 1.Kor:15:ssä sen käsityksen, että Jeesuksen ylösnousemus oli hengellinen ei ruumiillinen. Hän pitää omaa kokemustaan Jeesuksen kohtaamisesta ”näkemisenä” ja samanlaisena kuin aikaisemmin ylösnousseen nähneet. Luukas taas on Paavalin näkemystä vastaan, ja siksi hän kirjoittaa Apt. alkuun 40 päivän ajan, jolloin Jeesus ilmestyi ja ruumiillisena. Näin Luukas sulki pois Paavalin näyn erilaisena. Luukas meni myös evankeliumissaan pitkälle esitellen koskettelua ja syömistä pyrkien todistelemaan, että Jeesus oli ruumiillisesti noussut kuolleista. Mutta samalla hän loi teksteihinsä joukon ristiriitoja, jotka tarkalle lukijalle pistävät silmään. Tämä oli yksi keskeisiä riitoja jo ensimmäisellä ja toisella vuosisadalla ja on sitä yhä (ks. Luku 10.3.).
• Onko VT:n laki voimassa kristityille? Tämä keskustelu oli käynnissä jo UT:n syntyaikoina. Lyhyesti, esim. Matteus pitää lain voimassa ja Vuorisaarna korostaa lain pysyvyyttä. Jeesus ei tullut kumoamaan vaan täyttämään lain (Mt 5:17–19). On paljon kohtia, joissa Matteus muuttaa Markuksesta lainattuja kohtia, lain suuntaan. Paavali puolestaan vastustaa kiivaasti lakia ja myös ympärileikkausta. Matteukselle koko laki on voimassa  – Paavalin mielestä Kristus on tehnyt laista lopun (Laajemmin, ks. 9.11.).
• Ovatko hyvät teot Hengen hedelmää vai rangaistuksen uhalla toteutettuja? Matteuksella tuomion pelko ja uhka ovat keskeisellä sijalla etiikan perusteluissa ja kristityn elämässä. Paavali sen sijaan motivoi positiivisesti. Hyvät teot syntyvät kun ”vaeltaa Hengessä”. Rakkaudesta voisi kysyä samalla tavalla. Matteukselle rakkaus on käskyistä suurin. Paavali taas korostaa, että rakkaus on Hengen hedelmä ja heijastusta Jumalan rakkaudesta.
• UT:n kristologisia malleja on useita. Moninaisuus näkyy siis jo UT:ssa, joten moninaisuutta tulisi suvaita myös kirkossa, esitti aikoinaan Räisänen. Esim. UT:n vanhimmissa kerrostumissa voi nähdä ns. adoptiaanisen mallin (Room 1:4, Apt 2:36, Apt. 13:32–33), Jumala asetti Jeesuksen Herraksi herättäessään hänet kuolleista. Kaksivaiheisessa mallissa on kaksi hiukan eri versiota, Paavalin ja Markuksen malli:
• Paavali (Room.1:2–4): …”Hengen puolelta Jumalan Poika…, ylösnousemuksessa tähän asemaan asetettu.”
• Markus (Mark.1:10–11): Jeesuksesta tehdään Jumalan Poika kastetapahtuman yhteydessä.

Kolmivaiheinen kristologia on myös UT:ssa:

• Fil.2:6–11: Vaihe 1 – Kristuksen pre-eksistenssi, vaihe 2 – Jeesus maan päällä, vaihe 3 – korotettu yli kaiken Jumalan rinnalle.

Juutalaiskristillinen vs. hellenistikristillinen painotus tulevat esiin:

• Jo edellä luetelluissa kohdissa tämä kahden kilpailevan ajattelun vaikutus oli keskeistä. Varsin pian varhaiset kristityt palauttivat juutalaisia käytäntöjä kristillisyyteen ilman UT:n tukea. Tai asiat nostettiin esiin myöhäisissä UT:n teksteissä, niissä ristiriitoja aiheuttaneissa, joita ei mukisematta päästetty UT:n kaanoniin. Jumalanpalvelus, pappien asema, kirkon hierarkia ja monet muut asiat palautuivat kristillisyyteen juutalaisen mallin mukaan (ks. tarkemmin 10.4. Apostolisten isien tekstit).

Tulkinnan suuntaviivoja

Tätä on käsitelty luvussa 9.8., kun olimme evankeliumien keskellä. Esittelin siellä historialliskriittisen kolmen vaiheen metodin:                                  

1. Lähteet laitetaan aikajärjestykseen, mikä ensin kirjoitettu, mikä myöhemmin.
2. Hypoteesit muotoillaan varhaisemmista teksteistä.
3. Käytössä on vain yksi teksti kerrallaan, joka on johdonmukainen hypoteesin kanssa.

Ensinnäkin pyrimme saamaan tekstit aikajärjestykseen. Toiseksi – varhaisimmat tekstit, siis esim. Paavalin aidot kirjeet nostetaan etusijalle ja tärkeimmiksi, kun hypoteeseja siis väittämiä jostain asetetaan. Jos on ristiriitoja, ensisijaisesti pidetään varhaisinta tekstiä pätevänä. Eri tekstejä ei tule sekoittaa keskenään, eikä luoda synteesiä poimimalla eri teksteistä palasia, vaan pysytään yhdessä tekstissä kerrallaan. Toisin sanoen ei harmonisoida. Annetaan ristiriitojen näkyä eri tekstien välillä.   

Historialliskriittinen tutkimus tekee Raamatun maailman eläväksi ja kiinnostavaksi. UT:n tekstien historiallinen tarkkuus vaihtelee, se ei ole ongelma. Erehtymättömyyttäkään ei voi vaatia. Inhimillisyys ja kirjoittajien eri tavoitteet ja näkemykset tulevat ilmi. Raamattu on silti erinomainen kaukoputki, jolla Jumalaa voi etsiä. 

Lähdeluettelo

Aejmelaeus Lars	Kristinuskon Synty – Johdatus Uuden testamentin taustaan ja sanomaan	Kirjapaja, Helsinki 2007
Kuula Kari, Nissinen Martti & Riekkinen Wille	Johdatus Raamattuun	Kirjapaja, Helsinki 2008
Riekkinen Wille	Kirjain vai Henki	Teos, Helsinki 2023
Räisänen Heikki (3)	Raamattunäkemystä etsimässä	Gaudeamus, Helsinki 1984
Räisänen Heikki (4)	Tuhat ja yksi tulkintaa – Luova näkökulma Raamattuun	Yliopistopaino, Helsinki 1989
Räisänen Heikki (5)	Rosoinen Raamattu	WSOY, Helsinki 2006
Seaton W J	The Five Points of calvinism	The Banner of Truth Trust, GB 1970