10.1. Uuden Testamentin kaanon

10.1. Uuden Testamentin kaanon

Olemme jo useammassa luvussa maininneet tai muuten sivunneet kaanonia. Se tarkoittaa Raamattuun hyväksyttyjen, ohjeellisiksi ja sitoviksi ymmärrettyjen kirjojen kokoelmaa.

Siis kirjoituksia, joiden auktoriteetti ja pyhyys tunnustettiin. Nämä kirjat hyväksyttiin osaksi kristillistä Raamattua.

Varhaisin tunnettu luettelo UT:n  kirjoista eli varhaisin Uuden testamentin kirjojen kaanon on Wikipedian mukaan ns. Muratorin kaanon noin vuodelta 170 jaa (tieteellisempi lähde sijoittaa tämän n. vuoteen 200, Kiilunen & Huhtala, 2008 s.53). Se ei kuitenkaan ole lopullisen kaanonin kanssa yhtenevä.

Yhtenevää lopullisen kaanonin kanssa olivat:

• 4 evankeliumia, ja Apt.
• 13 Paavalin kirjettä (aiemmassa luvussa 9.3. mainitut Paavalin nimissä kirjoitetut kirjeet (6 kpl) uskottiin silloin Paavalin kirjoittamiksi).
• Juudaksen kirje ja Ilm.kirja

Erilainen lopullisen kaanonin kanssa:

• Ei hyväksynyt Heprealaiskirjettä, eikä Jaakobin kirjettä
• Ei maininnut myöskään 1. & 2. Piet.kirjettä
• Vain 2 Joh.kirjettä, mutta ei tietoa mitkä kaksi
• Viisauden kirja, Pietarin ilmestys ja Hermaan paimen ylimääräisinä (2 jälkimmäistä pienin varauksin).

Uuden testamentin kaanonin, sellaisena kuin se nykyisin tunnetaan, luetteli ensimmäisenä Aleksandrian piispa Pyhä Athanasios kirkolleen osoitetussa kirjeessä vuonna 367 jaa.

Itse kaanonin syntyprosessista ei ole jäänyt dokumentaatiota, joten siitä ei ole oikein hyvää tietoa. Tekstejä oli syntynyt valtavasti, jotkut arvioineet syntyneen jopa yli 800 kirjoitusta alkuseurakunnan, eli kahden ensimmäisen vuosisadan aikana (ks. luku 10.2.). Kuitenkin suurin osa niistä on kadonnut.

Kilpailevien tekstien suuri määrä synnytti tarpeen kirkolle ohjeellisten kirjojen kokoelmaan, eli kaanoniin. Valintaan vaikuttivat seuraavat syyt (Kuula ym., 2008, s.183–184): 1. Tekstin piti liittyä tavalla tai toisella apostoleihin. 2. Mieluiten valittiin sellaisia tekstejä, jotka olivat syntyneet tunnetussa kristillisessä keskuksessa, kuten Efeso tai Rooma. 3. Tekstien tuli olla laajalle levinneitä, siis useiden seurakuntien suosio osoitti tekstin arvon. 4. Valittuja tekstejä arvioitiin myös oikeaoppisuuden valossa.

Nykytiedon valossa ja tieteellisen tutkimuksen myötä jotkut valinnat näyttävät aika kevyiltä. Lukuisat teokset ovat pseudonyymejä, eli toisten nimiin laitettuja kirjoituksia (ks. luvut 9.3. ja 9.10.). Toki niitä myös epäiltiin varhaisessakin kirkossa. Valintaprosessi ja kaanon tuottivat myös käänteistä logiikkaa. Jotta vaatimukset täyttyisivät, annettiin jälkikäteen (n.180-luvulla) kirjoittajien nimiä esim. evankeliumeille, näin Matteus, Johannes (opetuslapsia) ja Markus (Pietarin työtoveri) ja Luukaskin (Paavalin työtoveri). Nykytutkimuksen mukaan kukaan näistä ei ollut se henkilö, jonka  kirjoittajan luultiin olevan, paitsi ehkä Markus.

Valintaprosessissa 20 vakiintunutta tekstiä oli helppo valita pyhiksi kirjoituksiksi. Loput 7 kohtasivat vastustusta ja epäröintiä: 2.Piet., 2.&3.Joh., Jaakob, Juudas, Hepr. ja Joh.ilmestys (ks. luku 9.10. Muut UT:n tekstit). Edes 300-luvulla ei vielä asia ollut ratkennut. Pisimpään vääntö oli Joh.ilm. ja Hepr. kohdalla. Ne hyväksyttiin lopulta kompromissina idän ja lännen kirkon välillä.

2. Piet.kirjeen syntyaikoina 130–150 jaa, UT oli vähitellen syntymässä, ja siksi pyhät kirjoitukset, inspiraatio ja tulkinta olivat aiheina. Kirjoittaja puolustaa Paavalin tekstejä ja varoittaa niiden väärästä tulkinnasta (gnostilaiset). Silloin Paavalin kirjeiden kokoelma oli jo olemassa ja tunnettu (Aejmelaeus, 2007, s.352). Kuula  tarkentaa, että jo ensimmäisen vuosisadan lopulla Paavalin kirjeiden kokoelma olisi ollut olemassa (Kuula ym., 2008, s.182).

Räisänenkin toteaa, että kesti vuosisatoja, ennen kuin mm. Ilm.kirja, Hepr.kirje ja 2 Piet.kirje hyväksyttiin, ja vastaavasti kesti vuosisatoja Barnabaan kirjeen ja Hermaan Paimenen ulos jääminen kaanonista (Räisänen (4), 1989, s.37). 

Kuten olen jo maininnut, vielä 1500-luvulla Lutherkin esitti kritiikkiä siirtämällä 4 näistä teksteistä ensimmäisen saksankielisen UT:n loppuun apokryfisiksi, eli kaanonin ulkopuolelle. Hän arvosteli jyrkästi Jaakobin kirjettä ”olkikirjeenä”, joka opettaa väärin uskon ja tekojen suhteesta. Heprealaiskirje ja Juudaksen kirje jäivät myös pois Lutherin Raamatusta, sekä Ilmestyskirja, joka ”tuskin lainkaan on kristillinen kirja”, sanoi Luther (Räisänen (3), 1984, s.150). Tämän kahden kaanonin jännitteen ja samat Lutherin hylkimät tekstit esittää yksityiskohtaisesti myös kaksi muuta tutkijaa melko tuoreessa teoksessa (Kiilunen & Huhtala, 2008, s.58–59 ja 78–79).

Mitä siis sanoa kaanonista? On pakko todeta, että se ei ollut tarkkarajainen, ei vuosisatoihin. Mutta tämäkään ei ole järkyttävä ajatus, mikäli Raamatun näkee inhimilliseksi kirjakokoelmaksi. Ja niinhän tämä tutkimus on päätynyt ehdottamaan. Se on kuin kaukoputki, jolla voi katsoa Jumalaa.

Räisänen siteeraa Ernst Käsemannin teesiä: ”UT:n kaanon ei luo pohjaa kirkon yhtenäisyydelle vaan tunnustuskuntien moninaisuudelle” (Räisänen (4), 1989, s.63, 65).  Tämän perusteluna on jo useissa aikaisemmissa luvuissa esiin tuotu UT:n tekstien erilaisuus ja ristiriitaisuus (ks. 9.11 Ristiriitaiset tekstit). Tämän allekirjoittaa myös konservatiivi teologi, James Dunn, jonka ajatuksia Räisänen esittelee laajasti (Räisänen (4), 1989, s.63–66). Dunnin päätelmiä ovat: 

• Kirkon ykseys voi perustua vain ”evankeliumiin”, ei kaanoniin.
• Kaanon sen sijaan kanonisoi erilaisuuden.
• ”’Oikeaoppisuus’, joka pyrkii luomaan keinotekoista yhtenäisyyttä, on UT:n valossa ’harhaopeista pahin’”.
• Mikään UT:n dokumentti ei sellaisenaan edusta kristinuskoa, niin kuin se aivan alussa oli. 
• Näin ollen kristinuskon tulee aina kehittyä.

On tietenkin hienoa, että ensimmäisinä vuosisatoina kristityt tekivät tärkeitä päätöksiä ja antoivat erikoisaseman UT:n sisältämille teksteille. Muutenhan olisimme ilman näitä ainutlaatuisia ja arvokkaita tekstejä. Tämän osan B lopussa määrittelemme Raamattunäkemyksen ja näkemyksen Uuteen testamenttiin tämänkin luvun pohjalta.

Lähdeluettelo

Aejmelaeus Lars	Kristinuskon Synty – Johdatus Uuden testamentin taustaan ja sanomaan	Kirjapaja, Helsinki 2007
Kiilunen Jarmo, Huhtala Aarne (toim.)	Urhea Judit, Viisas Sirak	Kirjapaja, Helsinki 2008
Kuula Kari, Nissinen Martti & Riekkinen Wille	Johdatus Raamattuun	Kirjapaja, Helsinki 2008
Riekkinen Wille	Kirjain vai Henki	Teos, Helsinki 2023
Räisänen Heikki (3)	Raamattunäkemystä etsimässä	Gaudeamus, Helsinki 1984
Räisänen Heikki (4)	Tuhat ja yksi tulkintaa – Luova näkökulma Raamattuun	Yliopistopaino, Helsinki 1989
Räisänen Heikki (5)	Rosoinen Raamattu	WSOY, Helsinki 2006
Wikipedia	Hakusana: ”Muratorin kaanon”