Edellinen p\u00e4\u00e4luku 4.5. Uskon sis\u00e4ll\u00f6n kritiikki tuotti meille runsaasti pohdittavaa. T\u00e4h\u00e4n olen koonnut muut merkitt\u00e4v\u00e4t kritiikin alueet ja yhdist\u00e4nyt kunkin 4 tiedemiehen kritiikin t\u00e4h\u00e4n.<\/p>\n\n\n\n
N\u00e4iden lis\u00e4ksi on viel\u00e4 muutamat yksitt\u00e4iset aiheet sek\u00e4 viimeisen\u00e4 yksi filosofinenkin ongelma.<\/p>\n\n\n\n
T\u00e4m\u00e4 aihe ei ole todellakaan helppo ja sen k\u00e4sitteleminen lyhyesti tekee siit\u00e4 viel\u00e4 vaikeamman. Jumalan olemusta on kristinuskossa pohdittu ja py\u00f6ritelty jo 2000 vuotta. Muuten viel\u00e4 kauemmin. Valtaoja v\u00e4itt\u00e4\u00e4, ettei Jumalaa ole ja perustelee sen sill\u00e4, ett\u00e4 k\u00e4sitys on kehittynyt polyteismist\u00e4 monoteismiin. T\u00e4m\u00e4 v\u00e4ite on ep\u00e4j\u00e4rjellinen. Eih\u00e4n juuri mik\u00e4\u00e4n muukaan asia, jonka ymm\u00e4rt\u00e4minen on vienyt kauan, ole synnytt\u00e4nyt vastaavaa logiikkaa. Ajattelun kehittyminen on aina positiivista, mutta uskolle Jumalaan siit\u00e4 on tehty rasite.<\/p>\n\n\n\n
Cantell kritisoi, ett\u00e4 vain ns. yliluonnollinen teismi voi olla monoteistisen uskonnon Jumala. On totta, ett\u00e4 t\u00e4m\u00e4 on yleisin k\u00e4sitys Jumalasta, ainakin konservatiivisissa piireiss\u00e4, jossa my\u00f6s Raamatun erehtym\u00e4tt\u00f6myys on suosittua. Mutta t\u00e4m\u00e4n ajattelun sis\u00e4lt\u00e4 l\u00f6ytyy viel\u00e4 kapeampia mielikuvia Jumalasta, kuten vanha, harmaapartainen ukko pilven reunalla jalkojaan heilutellen ja puuttuen siell\u00e4 t\u00e4\u00e4ll\u00e4 ihmisten el\u00e4m\u00e4\u00e4n (Dawkins, 2016, s.317, t\u00e4llaisen kuvan Jumalasta Dawkins on valinnut kirjaansa). Monikaan j\u00e4rkev\u00e4 ihminen ei kai oikeasti usko t\u00e4llaiseen kuvaan.<\/p>\n\n\n\n
Ongelman ydin on, ettei kukaan koskaan ole n\u00e4hnyt Jumalaa. Kuvan muodostaminen j\u00e4\u00e4 siis toisen k\u00e4den tiedon varaan. Keskustelu k\u00e4y tutkijoiden ja teologien keskuudessa vilkkaana, mik\u00e4 malli, deistinen, panteistinen, panenteistinen (pan-en-teistinen) vai persoonallinen (yliluonnollinen) teismi on uskottava kuva Jumalasta. T\u00e4st\u00e4 lis\u00e4\u00e4 kirjan seuraavassa osassa.<\/p>\n\n\n\n
Kuka m\u00e4\u00e4rittelee, mik\u00e4 on hyv\u00e4\u00e4 ja mik\u00e4 pahaa? Ja onko silloin my\u00f6s Jumalassa pahaa? Ainakin, jos hyv\u00e4 tarkoittaa, ettei minulle, ihmiselle tapahdu mit\u00e4\u00e4n pahaa, silloin hyv\u00e4 on m\u00e4\u00e4ritelty melko kapeasti. Ja pahaa on silloin varmasti olemassa, mutta miss\u00e4? Jumalassa? Saatanassa? Vai ihan vain ihmisiss\u00e4? T\u00e4m\u00e4 on hyvin filosofinen kysymys, ja ehdotan vain: yritet\u00e4\u00e4n hahmottaa todellisuus siten, ett\u00e4 Jumala (jos on olemassa) on hyv\u00e4, Saatana on metafora, jolla on yritetty selitt\u00e4\u00e4 pahuutta, ja todellisuudessa paha nousee ihmisist\u00e4. Jos ei muuten, niin vaikka ihmisten edun ja tavoitteiden erilaisuudesta, joka synnytt\u00e4\u00e4 ristiriitoja. Katsotaan mihin asti se riitt\u00e4\u00e4 pahan arvioinnissa.<\/p>\n\n\n\n
Voisiko olla niin, ett\u00e4 on vain yksi Jumala, kutsutaan sit\u00e4 \u201dTukkukaupan Jumalaksi\u201d. H\u00e4nt\u00e4 edustaa useampi \u201dV\u00e4hitt\u00e4iskaupan Jumala\u201d, se on sama Jumala, mutta tarjoaa ihmisille erilaisissa paketeissa uskon sovellettuna heid\u00e4n uskontoonsa ja ajatteluun. Tukkukaupan Jumalassa \u201dl\u00f6yd\u00e4mme filosofisen teologian Jumalan, perimm\u00e4isen todellisuuden\u201d. \u201dV\u00e4hitt\u00e4iskaupan Jumala viittaa kullekin uskonnolle tyypilliseen tapaan nimet\u00e4 pyh\u00e4. Yleens\u00e4 V\u00e4hitt\u00e4iskaupan Jumala personifioidaan\u201d (Borg (3), 2016, s.96).<\/p>\n\n\n\n
Edell\u00e4 esitetty erikoinen ajattelu viittaa my\u00f6s siihen, ettei kristityn tarvitse ajatella pois sulkevasti. Eksklusiivisuus, eli ett\u00e4 vain Jeesuksen kautta voi pelastua, on saanut kritiikki\u00e4 monen teologin suunnasta. Voi siis sanoittaa kristinuskoa my\u00f6s niin, ett\u00e4 katsoo Jumalan toimivan koko maailmassa ja ns. inklusiivinen kristillisyys on my\u00f6s relevantti ja mahdollinen (esim. Borg (2), 2001, s.x johdannossa, ja Kuula, 2012, s.50\u201352). Katolinen kirkko on sanoutunut selkeimmin irti eksklusivismista, mik\u00e4 voi olla yll\u00e4tt\u00e4v\u00e4\u00e4 (Kuula, 2012 s.52\u201359, Vainio & Kemppainen, 2014, s.158\u2013179, jossa Jyri Komulaisen artikkeli juuri n\u00e4ist\u00e4 teemoista). Luettuani paavin puheen Saksassa muslimeille, oli puheen kunnioittavuus ja muslimiyst\u00e4viksi kutsuminen juuri t\u00e4m\u00e4n kannan mukainen (Benediktus XVI, 2019, (1) s.51-58). Ja aivan alkuaikoinakin oli teologeja, kirkkoisi\u00e4, jotka pohtivat kaikkien pelastumisen mahdollisuutta aivan vakavana ajatuksena (Nyssalainen 2006, toisena my\u00f6s Origenes, ks. Halldorf, 2000, s.70). Kuula suositteleekin harjoittamaan t\u00e4t\u00e4 ainakin \u201dtoivouniversalismina\u201d (Kuula, 2012, s.304), siis ett\u00e4 toivotaan n\u00e4in tapahtuvan. Muuten h\u00e4n ei yhdy universalismiin, vaan m\u00e4\u00e4rittelee itsens\u00e4 inklusiiviseksi.<\/p>\n\n\n\n
Iso kysymys, jota on pohdittu jo vuosituhannet, on, kuinka Jeesus saattoi olla yht\u00e4 aikaa tosi Jumala ja tosi ihminen. T\u00e4m\u00e4 oli useamman suuren kirkolliskokouksen teema jo alkuvuosisatoina ja oikeastaan yksimielisyytt\u00e4 ei saavutettu. Efeso vuonna 431 ja Kalkedon 451 jaa, sek\u00e4 Konstantinopoli 553 ja viel\u00e4 Konstantinopoli 680 jaa, kaikki n\u00e4m\u00e4 suuret kokoukset yrittiv\u00e4t ratkaista t\u00e4t\u00e4 ns. kaksi-luonto-oppia. Ei asiaa saakaan j\u00e4rkev\u00e4sti ja yksiselitteisesti ratkaistua (ks. R\u00e4is\u00e4nen (1), 2010 s.192\u2013227). Paradoksi j\u00e4\u00e4 olemaan. Siksi en yrit\u00e4 edes alkaa ratkaista sit\u00e4. Joudun tyytym\u00e4\u00e4n siihen, ett\u00e4 \u201dkomplementaarisessa kvanttimaailmassa vastakohtien ei tarvitse kumota toisiaan (McGrath (1), 2015 s.196\u2013202).\u201d Juurihan siit\u00e4 on kyse, ei arkij\u00e4rjell\u00e4 ajateltuna voi olla yht\u00e4 aikaa Jumala ja ihminen, neh\u00e4n ovat vastakohtia. T\u00e4m\u00e4 suuri kysymys on esill\u00e4 my\u00f6hemmiss\u00e4 osissa tutkimusta.<\/p>\n\n\n\n
T\u00e4m\u00e4 kritiikki ei ole vain yst\u00e4viemme tiedemiesten keksint\u00f6\u00e4, vaan kritiikki\u00e4 on esitetty vuosisatoja, ja monesta suunnasta. Kritiikki on siis perusteltua ja osuvaa.<\/p>\n\n\n\n
Kuula esittelee sovitusopillisia malleja jopa seitsem\u00e4n, joita vuosisatojen aikana on hahmoteltu. Joukkoon kuuluu mm. sijaisk\u00e4rsimys, hyvitysmalli, uhrimalli ja syntipukkiajatus. Kaikissa on puutteita ja heikkouksia (Kuula, 2012, s.219\u2013224). Ehk\u00e4 yhden selke\u00e4n mallin puuttuminen johti lukuisien puutteellisten mallien kehittelyyn. Ristin teologian liiallinen korostus on n\u00e4iden mallien taustalla.<\/p>\n\n\n\n
Uhrimallin ajatuksen kehitti Anselmi Canterburylainen vasta vuonna 1097 jaa (Borg (1), 2011, s.98). Ja Fransiskaanit esimerkiksi eiv\u00e4t koskaan hyv\u00e4ksyneet t\u00e4t\u00e4 dogmia, vaan vastustivat sit\u00e4 heti 1200-luvulta alkaen, kun liike muotoutui (Rohr (1), 2016, s.131\u2013132, Rohr on itsekin fransiskaani munkki). Antiikin uskonnoissa jumalten suosio hankittiin uhreilla. Juutalaisten uhrij\u00e4rjestelm\u00e4 oli taustalla, kun Kristuksen kuolema miellettiin kertakaikkiseksi uhriksi Jumalalle. Miksi todellinen Jumala tarvitsisi t\u00e4llaista uhria? Uhrimalli on lis\u00e4ksi sis\u00e4siittoinen, kun uhri, uhrin antaja ja uhrin vastaanottaja ovat kaikki Jumalan sis\u00e4isi\u00e4 toimijoita. My\u00f6s Borg torjuu tulkinnan selke\u00e4sti (Borg (1), 2011 s.97\u2013105).<\/p>\n\n\n\n
Esittelen tutkimuksen seuraavassa osassa kevyemm\u00e4n version ristin teologiasta, joka pyrkii sis\u00e4ist\u00e4m\u00e4\u00e4n t\u00e4m\u00e4n kritiikin.<\/p>\n\n\n\n
K\u00e4rsimyksen ongelma vet\u00e4\u00e4 kenet tahansa hiljaiseksi, kun suuria k\u00e4rsimyksi\u00e4, kokonaisten kansojen kohtaamia julmia kohtaloita nostetaan kritiikiss\u00e4 esiin. Ainoa asia, mik\u00e4 on selv\u00e4\u00e4, on k\u00e4rsimyksen todellisuus.<\/p>\n\n\n\n
Teodikean kolmio on kuuluisa teologinen ongelma, jota ei ole t\u00e4ysin tyydytt\u00e4v\u00e4sti ratkaistu. Siis jos Jumala on kaikkivaltias ja rakastava, miksi sitten maailmassa on niin paljon k\u00e4rsimyst\u00e4? Joko h\u00e4n ei ole rakastava, siksi h\u00e4n sallii k\u00e4rsimyksen. Tai h\u00e4n ei ole kaikkivaltias, siis kykenev\u00e4 kaikkeen, koska ei pysty est\u00e4m\u00e4\u00e4n k\u00e4rsimyst\u00e4.<\/p>\n\n\n\n
Monia ratkaisuyrityksi\u00e4 on olemassa. Yhden esitt\u00e4\u00e4 McGrath. Todellisuudessa ongelmassa on nelj\u00e4skin oletus, \u201dHyv\u00e4, kaikkivaltias Jumala poistaisi maailmasta k\u00e4rsimyksen ja pahuuden\u201d (McGrath (1), 2015 s.155). Se sis\u00e4ltyy aikaisempiin oletuksiin, mutta on j\u00e4\u00e4nyt ilmaisematta. Loogisesti voidaan todeta, ett\u00e4 ei ole \u201driitt\u00e4vi\u00e4 perusteluja sille, ettei Jumalalla olisi riitt\u00e4v\u00e4\u00e4 syyt\u00e4 sallia k\u00e4rsimyst\u00e4, jos Jumala olisi olemassa\u201d (McGrath (1), 2015 s.158). On siis perustelematta, miksi k\u00e4rsimyst\u00e4 ei saa olla.<\/p>\n\n\n\n
Pahan olemassaolo ja vapaan tahdon kysymys liittyv\u00e4t my\u00f6s visaisen kolmion ratkaisuyrityksiin. Cantell, joka ongelman nosti esille, antaa siihen my\u00f6s yhden yleisen vastauksen. Antaessaan ihmisille vapaan tahdon Jumala joutui rajaamaan kaikkivoipuuttaan. No, Cantell ei kuitenkaan ole tyytyv\u00e4inen n\u00e4ihin selitysyrityksiin (Cantell, 1996 s.129\u2013130). Sis\u00e4iset mahdottomuudet eiv\u00e4t ole mahdollisia Jumalallekaan. Siis, jos logiikka on sis\u00e4isess\u00e4 ristiriidassa, ei se tee Jumalaa kyvytt\u00f6m\u00e4ksi, vaan ihmisen aivot menev\u00e4t solmuun. Kuten, voiko Jumala luoda niin ison kiven, ettei itse pysty sit\u00e4 nostamaan. Tai, ett\u00e4 on suvaitsevainen kaikkea paitsi suvaitsemattomuutta kohtaan. N\u00e4it\u00e4 voisi kutsua vaikka aivopieruiksi. Ajatuksen sis\u00e4inen ristiriita tekee mahdottomaksi ratkaista n\u00e4it\u00e4 v\u00e4itt\u00e4mi\u00e4.<\/p>\n\n\n\n
Vapaa tahto on ollut my\u00f6s v\u00e4ittelyiden aihe ensimm\u00e4isist\u00e4 vuosisadoista alkaen, Augustinus ja Pelagius olivat vastakkain jo 400-luvulla. R\u00e4is\u00e4nen piti Pelagiuksen logiikkaa parempana (R\u00e4is\u00e4nen (1), 2010, s.152\u2013153). Se oli optimistisempi, vaikka h\u00e4visikin kisan. Vapaan tahdon filosofiasta voi my\u00f6s lukea tuoretta ajattelua (Visala 2018).<\/p>\n\n\n\n
Pahan ongelma on monimutkainen kysymys. Mist\u00e4 paha on maailmaan tullut? 1. Mooseksen kirjan ensimm\u00e4iset luvut kuvaavat mystisen kertomuksen kautta, miksi paha on tullut maailmaan. Sit\u00e4 ei pid\u00e4 lukea miten ja milloin, vaan miksi. Selitys ei ole nykyihmiselle kovinkaan \u00e4lyk\u00e4s, mutta miss\u00e4 ovat paremmat selitykset pahan alkuper\u00e4st\u00e4? Kuula k\u00e4sittelee ongelmaa laajasti (Kuula, 2012 s.139\u2013158). Mist\u00e4 paha on tullut ihmisten maailmaan? Evoluutiossa kenties? Vasta kun moraalikoodi kehittyi, tuli pahan ongelma. El\u00e4imet eiv\u00e4t tee pahaa, ne vain toteuttavat luontoaan tappaessaan toisia el\u00e4imi\u00e4 ruuakseen. Ihminen sen sijaan on kehittynyt tasolle, jossa sill\u00e4 on monimutkaisia moraalisia periaatteita, mutta niiden toteuttaminen ei ole helppoa. Ehk\u00e4 jopa mahdotonta, ainakin kaikissa tilanteissa.<\/p>\n\n\n\n
Jotkut kriitikot pist\u00e4v\u00e4t pahan olemassaolon Jumalan syyksi. Joko on paha Jumala vastapuolena, mik\u00e4 on muuallakin esitetty ajatus (vrt. jin ja jang), tai sitten on persoonallinen paha, eli Saatana, joka on pahan alku ja juuri. Raamatussa my\u00f6s ihminen itse on pahan l\u00e4hde. T\u00e4t\u00e4 kriitikoiden logiikkaa en kuitenkaan ymm\u00e4rr\u00e4: Paha on maailmassa, se lienee fakta. Jumala on syyp\u00e4\u00e4 pahaan. Jumalaa ei n\u00e4in ollen ole olemassa. Mutta paha j\u00e4\u00e4 edelleen selitt\u00e4m\u00e4tt\u00e4.<\/p>\n\n\n\n
T\u00e4m\u00e4kin kritiikki on aiheellista ja on muidenkin kuin tutkimieni kriitikoiden usein esitt\u00e4m\u00e4\u00e4. Mist\u00e4 syntikeskeisyys oikein alkoi? Jo 200-luvulla alkoi ns. er\u00e4maaisien opillisen ajattelun kehittyminen, Origenes t\u00e4rkeimp\u00e4n\u00e4 teologinaan (Halldorf, 2000, s.70\u201371). Askeesista tuli uskon harjoituksen muoto. Pian Origeneksen kuoleman j\u00e4lkeen syntyi Egyptin er\u00e4maassa er\u00e4maaisien liike Antonios johtohahmonaan. Antonioksesta tuli legenda jo el\u00e4ess\u00e4\u00e4n, ja h\u00e4nen el\u00e4m\u00e4nkertansa oli 300-luvulla sen ajan bestseller (Halldorf, 2000, s.90). Yksi usein esille nouseva seikka tai selitys t\u00e4lle ruumiin kurittamiselle oli, ett\u00e4 viel\u00e4 tuohon aikaan oli vahvana k\u00e4sitys Jeesuksen pikaisesta paluusta, joten mit\u00e4 j\u00e4rke\u00e4 on keskitty\u00e4 maalliseen el\u00e4m\u00e4\u00e4n. Se loppuisi pian, parempi valmistautua tulevaan el\u00e4m\u00e4\u00e4n. Kuten tied\u00e4mme, tuota pikaista maailmanloppua ei tullut.<\/p>\n\n\n\n
Halldorf arvelee, ett\u00e4 Origenes antoi platonilaisuuden vaikuttaa liikaa ajatteluunsa. Ruumiin yll\u00e4 lep\u00e4si surumielisyyden varjo. Se ei ollut koti, \u201dvaan harjoitusvastustaja taisteltaessa pelastuksesta<\/em>\u201d(s.70). Kunnioitan niit\u00e4, jotka l\u00f6yt\u00e4v\u00e4t t\u00e4st\u00e4 itselleen syv\u00e4llist\u00e4 uskon sis\u00e4lt\u00f6\u00e4, mutta itse en kykene sit\u00e4 l\u00f6yt\u00e4m\u00e4\u00e4n. Enemm\u00e4n t\u00e4m\u00e4 n\u00e4ytt\u00e4\u00e4 ihmisen yritykselt\u00e4 luoda omia lihanjalostusharjoituksia kelvatakseen Jumalalle. <\/p>\n\n\n\n Askeesin nykymuotoja esittelee esim. Patrik Hagman (Hagman 2016, ks. s.39\u201356). H\u00e4n kehittelee maailman j\u00e4tt\u00e4misen malleja t\u00e4h\u00e4n p\u00e4iv\u00e4\u00e4n. Min\u00e4 yrit\u00e4n puolustaa maailmassa el\u00e4misen malleja. Kumpikin mahtuu kyll\u00e4 tikkatauluun, n\u00e4in uskon.<\/p>\n\n\n\n Toinen synnin kanssa rajusti kamppaillut kirkkois\u00e4 oli Augustinus. H\u00e4nell\u00e4 oli jalkavaimo 15 vuotta. Hyl\u00e4tty\u00e4\u00e4n h\u00e4net Augustinus otti uutta naisseuraa, eik\u00e4 h\u00e4n pystynyt pit\u00e4m\u00e4\u00e4n halujaan kurissa. Niinp\u00e4 kovan kamppailun j\u00e4lkeen ja er\u00e4maais\u00e4 Antonioksen el\u00e4m\u00e4nkertakirjan vaikutuksesta, h\u00e4n p\u00e4\u00e4si tilaan, jonka h\u00e4n uskoi olevan v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4t\u00f6nt\u00e4 kristityksi tulemiselle. Augustinus mieltyi luostariel\u00e4m\u00e4\u00e4n. Koko kristinuskon sis\u00e4ll\u00f6n kysymyksiin h\u00e4nell\u00e4 oli suuri vaikutus. H\u00e4nen kantansa mm. voitti Pelagiuksen kannan 400-luvun alkupuolella, mutta samalla edusti \u00e4\u00e4rimm\u00e4isi\u00e4 ajatuksiin ihmisen turmeltuneisuudesta. H\u00e4n on perisynti -k\u00e4sitteen keskeinen luoja. H\u00e4n ajautui my\u00f6s tuhoisaan predestinaatio-oppiin. Jopa h\u00e4nt\u00e4 l\u00e4hell\u00e4 olevat kannattajat, kuten luostariliike, piti h\u00e4nen ajatuksiaan liian pitk\u00e4lle menevin\u00e4 (Halldorf, 2000, s.141\u2013160).<\/p>\n\n\n\n Luther, reformaattorimme, otti Augustinuksen opit omikseen, ja niinp\u00e4 ne siirtyiv\u00e4t h\u00e4nen kauttaan protestanttiseen kristillisyyteen. Toki osin paremmassa muodossa, mutta perisynti, syntikeskeisyys ja ihmisen turmeltuneisuus seurasivat reformaatioon (Seaton 1970, The Five Points of Calvinism: Total Depravity, siis \u201cT\u00e4ydellinen Turmeltuneisuus\u201d).<\/p>\n\n\n\n Syntikeskeisyytt\u00e4 kritisoivat monet teologit, joita olen jo siteerannut (mm. Borg ja R\u00e4is\u00e4nen). Kuula kyll\u00e4 pit\u00e4\u00e4 sit\u00e4 yhten\u00e4 kristinuskon todellisimmista opeista, mutta oleellista ei ole lista syntisist\u00e4 teoista. Synti on ohentunut tai katkennut yhteys Jumalaan. Perisynti on ennemminkin perussynti, se siis yritt\u00e4\u00e4 selitt\u00e4\u00e4, miksi ihminen on heikko, vajavainen, ep\u00e4virittynyt ja ristiriitainen (Kuula, 2012, s.139\u2013140, 147\u2013155). Ei sill\u00e4 lapsia tuomita pahoiksi jo syntym\u00e4ss\u00e4\u00e4n, niin kuin jotkut kriitikot haluavat k\u00e4rjist\u00e4\u00e4, vaan yritet\u00e4\u00e4n ymm\u00e4rt\u00e4\u00e4 pahuuden todellisuutta maailmassa.<\/p>\n\n\n\n Borg my\u00f6nt\u00e4\u00e4 synnin todellisuuden my\u00f6s, mutta ei pid\u00e4 sit\u00e4 yksin\u00e4\u00e4n keskeisen\u00e4 teemana. H\u00e4n kuvaa, kuinka synti on ihmisen ongelman kuvaus: \u201dvieraantumista, ylpeytt\u00e4, uskottomuutta ja luottamuksen puutetta\u201d (Borg (3), 2016, s.192\u2013193). H\u00e4n kuitenkin ajattelee, ett\u00e4 synti on huono nimi ihmisen ongelmalle. Parempi olisi useampi kielikuva asialle, kuten Raamatun pohjalta nousee useita: \u201dolemme sokeita, pakkosiirtolaisuudessa, vankeudessa, olemme sulkeneet syd\u00e4memme, meill\u00e4 on n\u00e4lk\u00e4 ja jano, olemme eksyneet.\u201d (Borg (3), 2016, s.194) Siis, olemme sokeita. My\u00f6sk\u00e4\u00e4n anteeksiantamus ei nyt sovellu vastaukseksi n\u00e4ihin. Se on hyv\u00e4 asia, edelleen, mutta ei kohdistu ongelmaan itseens\u00e4, esim. sokeuteen. Tarvittaisiin kyky n\u00e4hd\u00e4. H\u00e4n ehdottaakin synnin hylk\u00e4\u00e4mist\u00e4 ihmisen ongelman sateenvarjonimikkeen\u00e4. N\u00e4in k\u00e4sitys kristillisen el\u00e4m\u00e4n syd\u00e4mest\u00e4, ytimest\u00e4 kirkastuisi valtavasti. Nyky\u00e4\u00e4n ihmiselle tuntu omasta syntisyydest\u00e4 ei ole keskeinen eksistentiaalinen el\u00e4m\u00e4nhaaste. Mutta muut esitetyt kielikuvat tarjoavat paremman kosketuspinnan (Borg (3), 2016, s.194\u2013198).<\/p>\n\n\n\n R\u00e4is\u00e4nen puolestaan toteaa suoraviivaiseen tyyliins\u00e4, ett\u00e4 Paavalilla oli ongelma: h\u00e4nell\u00e4 oli ratkaisu, eli ristinkuolema ja yl\u00f6snousemus, mutta ongelma puuttui. Niinp\u00e4 h\u00e4n \u201dmeni per\u00e4 edell\u00e4 puuhun\u201d ja kehitti ongelman. T\u00e4llaiseksi h\u00e4n nosti synnin ongelman. Olihan Jeesuksen ristinkuolema niin dramaattinen tapahtuma, ett\u00e4 sille piti l\u00f6yty\u00e4 \u201dpelastustapahtuman\u201d kokonaan kattava selitys. H\u00e4n my\u00f6s toteaa, ett\u00e4 vasta Augustinus poimi Paavalin synk\u00e4n kuvauksen synnist\u00e4 ihmisen kahleena ja kehitti sit\u00e4 edelleen synkemm\u00e4ksi (R\u00e4is\u00e4nen (1), 2010, s.144\u2013149). Ketju on siis t\u00e4ydentynyt, mist\u00e4 syntikeskeisyys on kehittynyt.<\/p>\n\n\n\n Synti on todellisuutta, se on ihmisen ongelma. Mutta sana kuvaa t\u00e4ss\u00e4 ajassa huonosti ongelman ydint\u00e4. Kielikuvia on useita, joita tulisi k\u00e4ytt\u00e4\u00e4, jotta todellisuus olisi helpommin ymm\u00e4rrett\u00e4viss\u00e4. Synti ja tuomio eiv\u00e4t puhuttele ihmisi\u00e4. Vapaus, kyky n\u00e4hd\u00e4 ja kuulla, tulla ravituksi, ne ovat positiivisia kielikuvia siit\u00e4, mit\u00e4 Jumala haluaa ihmiselle. Jostain syyst\u00e4 historia on tuottanut pitki\u00e4 syntilistoja ja niit\u00e4 vertaillaan niin kuin paras olisi se, jolla on kekseli\u00e4in ja pisin lista. Vaikkapa pyykinpesukoneen oven lasi, sellaista ei saa olla, ettei alusvaatteet vain n\u00e4y.<\/p>\n\n\n\n Helvetill\u00e4 pelottelu oli ennen muinoin yleist\u00e4. Mutta siit\u00e4 on aikaa. Ilman pelotteluakin on uhkaavaa, jos edes v\u00e4itt\u00e4\u00e4 helvetin olevan olemassa. En palaa en\u00e4\u00e4 historian sotkuihin, joita on k\u00e4sitelty aiemmin. Onko helvetti ikuinen tuli, jossa Jumalan hyl\u00e4nneit\u00e4 ihmisi\u00e4 kidutetaan ikuisesti? T\u00e4t\u00e4 on vaikea uskoa. Juuri kuten kritiikki kuului: Ajatukset rakastavasta Jumalasta ja helvetist\u00e4 eiv\u00e4t sovi yhteen.<\/p>\n\n\n\n Yll\u00e4tyin suuresti 80-luvun lopulla, kun t\u00f6rm\u00e4sin yhden kuuluisimman konservatiiviteologin, John Stottin keskustelukirjaan, jossa h\u00e4n v\u00e4itteli liberaalin teologin kanssa. Yll\u00e4tys oli siin\u00e4, ett\u00e4 jopa t\u00e4m\u00e4 evankelikaalien johtohahmo my\u00f6nsi, ett\u00e4 annihilaatio on hyvin mahdollisesti Raamatun tekstien perusteella oikea tulkinta kadotuksesta (Edwards & Stott s.315\u2013320). T\u00e4m\u00e4 oli h\u00e4nen hyvin vaikea my\u00f6nt\u00e4\u00e4, mutta silti h\u00e4n sen esitti.<\/p>\n\n\n\n Jollain tavalla t\u00e4m\u00e4 kadotus – hepreaksi ja kreikaksi \u201dsheol\u201d ja \u201dhades\u201d – oli olemassa jo juutalaisten uskonnossa, ennen kristinuskoa. Miten sit\u00e4 muunnettiin ja sovitettiin kristinuskoon, ei ole aivan yksiselitteist\u00e4. Paavali ei aidoissa kirjeiss\u00e4\u00e4n mainitse helvetti\u00e4 kertaakaan (Aejmelaeus, 2018, esim. s.305\u2013306). H\u00e4n ei puhu muusta, kuin uskomattomien kadotuksesta, siis olemisen lakkaamisesta eli annihilaatiosta. Lis\u00e4ksi Aejmelaeus esitt\u00e4\u00e4 Paavaliin tukeutuen, ett\u00e4 jako kahteen ja viimeinen tuomio koskee vain kristittyj\u00e4.<\/p>\n\n\n\n My\u00f6s R\u00e4is\u00e4nen n\u00e4kee ongelmia helvetti -aiheessa: ristiriita Jumalan rakkauden ja koston tuomarin v\u00e4lill\u00e4 on ollut kaiken aikaa vaikea. J\u00e4lleen Augustinus on yksi p\u00e4\u00e4tekij\u00f6ist\u00e4, ja vastassa oli Origenes, varhaisempi kirkkois\u00e4 ja teologi. Pitk\u00e4\u00e4n, jopa l\u00e4hes puolitoista vuosituhatta Augustinuksen kanta ja helvetti on ollut voitolla n\u00e4kemyksist\u00e4. Mutta nyky\u00e4\u00e4n suurin osa p\u00e4\u00e4uoman teologeista pit\u00e4\u00e4 helvetti\u00e4 metaforana (R\u00e4is\u00e4nen (1), 2010 s.120\u2013124).<\/p>\n\n\n\n Jos hetki ajatellaan, ett\u00e4 uskomattomien kohtalo on annihilaatio, jonka he jo valmiiksi tiet\u00e4v\u00e4t olevan heid\u00e4n kohtalonsa, ei aihe voi juurikaan ket\u00e4\u00e4n pelottaa. Ainoa ero on se, ett\u00e4 jotkut (kristityt) luulevat jotain olevan kuoleman j\u00e4lkeen, johon uskomattomat eiv\u00e4t usko. N\u00e4in pelotteluun ei ole en\u00e4\u00e4 mit\u00e4\u00e4n mahdollisuutta. T\u00e4m\u00e4 on hyv\u00e4 n\u00e4in, ei pid\u00e4k\u00e4\u00e4n olla.<\/p>\n\n\n\n Sit\u00e4 en pysty keksim\u00e4\u00e4n, mit\u00e4 kristinuskossa romahtaa, jos helvetti kirjaimellisena kidutuspaikkana poistuu, niin kuin Cantell v\u00e4itti. Ehk\u00e4 h\u00e4n vain ajatteli, ett\u00e4 tarjous ei en\u00e4\u00e4 ole tarpeeksi hyv\u00e4, jos Danten hurjat kuvaukset kidutuksesta yhdeks\u00e4ss\u00e4 eri kerroksessa eiv\u00e4t olekaan muuta kuin n\u00e4ytelm\u00e4\u00e4.<\/p>\n\n\n\n Kritiikki\u00e4 sai my\u00f6s se, ett\u00e4 t\u00e4m\u00e4 aihe ei ole yksiselitteinen. Ne teologit, jotka pit\u00e4v\u00e4t helvetti\u00e4 metaforana, saivat suorastaan pettyneen reaktion Enqvistilt\u00e4. Ehk\u00e4 ajatus helvetist\u00e4 on niin luotaanty\u00f6nt\u00e4v\u00e4, ett\u00e4 h\u00e4n toivoo sit\u00e4 julistettavan, se kun tekee kristinuskosta ep\u00e4uskottavan. Ajatus annihilaatiosta ei yht\u00e4\u00e4n helpottanut Enqvisti\u00e4, koska seh\u00e4n on vain akateemista norsunluutornissa n\u00e4pertely\u00e4, kun eiv\u00e4t \u201dtavalliset\u201d uskovaiset sit\u00e4 usko. N\u00e4pertely\u00e4 h\u00e4nen omakin ty\u00f6skentelyns\u00e4 on ollut, jos otetaan sama mittari, eli kuinka laajasti tavalliset ihmiset tiet\u00e4v\u00e4t ja ymm\u00e4rt\u00e4v\u00e4t h\u00e4nen tutkimuksiaan. Ei pelkk\u00e4 suosio mittaa ajatuksen hyvyytt\u00e4.<\/p>\n\n\n\n Ajankohtaiset teemat, kuten naisten asema ja homoseksuaalien kohtelu ovat pakollisia aiheita. Orjatkin ovat laiminly\u00f6ty ihmisryhm\u00e4, jonka oikeudet korjattiin vasta hyvin my\u00f6h\u00e4\u00e4n. N\u00e4ist\u00e4 ihmisryhmist\u00e4 puhutaan Uudessa Testamentissa, joten niist\u00e4 on tullut uskon sis\u00e4ll\u00f6n kysymyksi\u00e4.<\/p>\n\n\n\n Yksi kristinuskon keskeisi\u00e4 periaatteita on, ettei ole orjaa eik\u00e4 vapaata, ei miest\u00e4 eik\u00e4 naista, ei juutalaista eik\u00e4 kreikkalaista, vaan kaikki ovat saman arvoisia (Galatalaiskirje 3:28 ja 1. Korinttilaiskirje 12:13). Kuitenkaan t\u00e4m\u00e4n k\u00e4yt\u00e4nn\u00f6n toteutus ei ole ollut useinkaan hyv\u00e4n periaatteen tasalla. Stark esitt\u00e4\u00e4 kirjassaan, kuinka naisilla oli poikkeuksellisen vapaa ja arvostettu asema alkuseurakunnassa. Yhteiskunnassa n\u00e4in ei ollut, ei kreikkalaisessa, persialaisessa eik\u00e4 juutalaisessakaan kulttuurissa. T\u00e4m\u00e4 oli yksi kristinuskon menestyksen syy (Stark, 1997, s.95\u2013128). Paavalilla oli naisia ty\u00f6tovereinaan, mik\u00e4 oli poikkeuksellista (Stark, 1997, s.108\u2013110, Aejmelaeus, 2018, s.167\u2013177). Aejmelaeus sanoo, ett\u00e4 \u201dPaavali edustaa vallankumouksellisen avaraa suhtautumista naisten rooliin uskonnonharjoittajina<\/em>\u201d (s.175). Kulttuuri oli tuolloin kuitenkin hyvin patriarkaalinen, ja my\u00f6s kristillisyys alkoi my\u00f6hemmin omaksua samoja arvoja, mik\u00e4 oli suuri h\u00e4vi\u00f6. Niinp\u00e4 naisen asemasta kirkossa on k\u00e4yty kovaa taistelua, viel\u00e4 joitakin vuosikymmeni\u00e4 sitten, ja viel\u00e4kin on joitakin tahoja, jotka vastustavat naisten pappeutta, vaikka se on laajasti hyv\u00e4ksytty.<\/p>\n\n\n\n Valitettavasti Katolinen kirkko ei n\u00e4iss\u00e4 asioissa ole liikahtanut. Papeilta vaaditaan selibaatti, siis naimattomuus, joka tuli k\u00e4yt\u00e4nn\u00f6ksi vasta 1100-luvulla (Paavi Pyh\u00e4 Gregorius VII kielsi pappien avioliitot vuonna 1075 jaa). Uudessa Testamentissa Paavali mainitsee Pietarin matkustaneen uskonsisarensa kanssa, h\u00e4nkin oli siis naimisissa, ja paavia pidet\u00e4\u00e4n Pietarin seuraajana kirkossa. Eik\u00e4 naisia voida edelleenk\u00e4\u00e4n hyv\u00e4ksy\u00e4 papeiksi. Paavien erehtym\u00e4tt\u00f6m\u00e4t julistukset menneisyydess\u00e4 taitavat olla vaikeita purkaa, ajatellaanpa niist\u00e4 t\u00e4n\u00e4 p\u00e4iv\u00e4n\u00e4 mit\u00e4 tahansa.<\/p>\n\n\n\n Seksuaalinen suuntautuneisuus ei saisi olla tuomittavaa. Aihe on laaja, mutta jos yksinkertaistetaan, niin Uusi Testamentti torjuu avioliiton rikkomisen heterosuhteessa, ja samoin useiden miesten kanssa makaamisen miehilt\u00e4. Siisp\u00e4 uskollinen parisuhde kahden samaa sukupuolta olevien v\u00e4lill\u00e4 voisi olla aivan mahdollinen. Helposti unohtuu, ett\u00e4 samojen kieltolistojen monet muut kohdat on jo unohdettu, mutta vain t\u00e4t\u00e4 yht\u00e4 asiaa jaksetaan jauhaa. Vanhassa Testamentissa homoseksuaalisuus kiellet\u00e4\u00e4n yhdess\u00e4 kohdassa, ja sekin on listalla, jossa kiellet\u00e4\u00e4n my\u00f6s kahdesta eri kankaasta tehdyt vaatteet (Borg (2), 2001, s.24, ks. 3. Mooseksen kirja 18:22 ja 19:19). Uskon vakavasti otettavaan sis\u00e4lt\u00f6\u00f6n ei kuulu v\u00e4hemmist\u00f6jen tuomitseminen, mill\u00e4\u00e4n tavalla. N\u00e4in voi sanoa ainakin, jos ajattelee t\u00e4m\u00e4n kirjan arvojen mukaisesti.<\/p>\n\n\n\n Yksi v\u00e4ite, joka nousi useamminkin esiin, oli ettei usko kehity, vain tiede kehittyy. T\u00e4m\u00e4 on omituinen v\u00e4ite. Onko v\u00e4ite ehk\u00e4 l\u00e4htenyt sellaisesta kuvitelmasta, ett\u00e4 kristinusko perustuu yksin Raamattuun, eik\u00e4 n\u00e4in ollen voi kehitty\u00e4, vaan on ikuisesti antiikin maailmaan sidottua taikauskoa. On totta, ett\u00e4 Luther kehitti sloganin \u201dsola scriptura\u201d, yksin Raamattu. T\u00e4m\u00e4 oli kuitenkin vastaveto silloisen Katolisen kirkon villin\u00e4 rehottavaan uusien oppien virittelyyn, jotka eiv\u00e4t juurikaan piitanneet, mit\u00e4 Raamattu sanoo. R\u00e4ikein esimerkki oli anekauppa, jossa alettiin myyd\u00e4 taivasosuuksia, vaikka se oli t\u00e4ysin Raamatun vastaista.<\/p>\n\n\n\n On jo todettu, ett\u00e4 Raamattua pit\u00e4\u00e4 aina tulkita. On tullut ilmi my\u00f6s se, ett\u00e4 uskon sis\u00e4lt\u00f6 muotoutui vuosisatojen kuluessa, ei suinkaan heti kun Uusi Testamentti oli syntynyt. Ja sekin syntyi vasta 300-luvun puoliv\u00e4lin tienoilla. Ja monet t\u00e4ss\u00e4kin tutkimuksessa esill\u00e4 olleet k\u00e4sitykset ovat syntyneet paljon my\u00f6hemmin, vaikkapa 1100-luvulla ja jopa vasta valistuksen aikana, kuten Raamatun erehtym\u00e4tt\u00f6myys ja sanainspiraatio.<\/p>\n\n\n\n On laajasti hyv\u00e4ksytty\u00e4, ett\u00e4 usko pit\u00e4\u00e4 tulkita uudelleen kuhunkin aikaan sopivaksi. Lis\u00e4ksi akateeminen teologia on mennyt valtavin askelin eteenp\u00e4in ja uskon sis\u00e4lt\u00f6\u00f6n on tullut paljon merkitt\u00e4v\u00e4\u00e4 ja k\u00e4sityksi\u00e4 muuttavaa tietoa. Se on kyll\u00e4 totta, ett\u00e4 kirkot usein pit\u00e4v\u00e4t kiinni vanhoista k\u00e4sityksist\u00e4 ja uudet p\u00e4\u00e4sev\u00e4t hitaasti laajan joukon ajatteluun. Ehk\u00e4 sukupolven pit\u00e4\u00e4 vaihtua. Mutta vanhemmassa pit\u00e4ytyminen on normaalia, min\u00e4k\u00e4\u00e4n en mill\u00e4\u00e4n haluaisi ottaa k\u00e4ytt\u00f6\u00f6n kaikkia pankkien uusia maksutapoja ja tietoturvak\u00e4yt\u00e4nt\u00f6j\u00e4, mieluummin jatkaisin vanhaan malliin. T\u00e4m\u00e4 Osan A jakson 4 luvut ovat olleet uskonnottomien ja ateistien kritiikki\u00e4 uskontoa ja uskoa kohtaan. Sit\u00e4 on paljon ja saadakseni siit\u00e4 paremman otteen ryhmittelin sen. K\u00e4sittelin sit\u00e4 nelj\u00e4ss\u00e4 p\u00e4\u00e4ryhm\u00e4ss\u00e4. Eniten kritisoitiin uskon sis\u00e4lt\u00f6\u00e4, jossa erotin seitsem\u00e4n p\u00e4\u00e4kohtaa, suurimmat aiheet olivat Raamattukritiikki sek\u00e4 ihmeet luonnonlakien rikkojina.<\/p>\n\n\n\n Kritiikin laajuus on pakottanut tiivistettyyn k\u00e4sittelyyn, eik\u00e4 kaikkea ole voinut kaivella kovin syv\u00e4lt\u00e4. My\u00f6s osa kritiikist\u00e4 on niin vaikeaa, ettei kaikkien mielest\u00e4 erinomaisia vastauksia ole l\u00f6ytynyt. Osa kritiikist\u00e4 on ollut my\u00f6s heppoista ja se ei ole vaatinut syv\u00e4llist\u00e4 pohdintaa.<\/p>\n\n\n\n Paljon esitetyst\u00e4 kritiikist\u00e4 on aivan aiheellista. Olen pyrkinyt sen tuomaan esiin. Mutta siihen liittyy yksi merkitt\u00e4v\u00e4 havainto: t\u00e4m\u00e4 kritiikki kohdistuu p\u00e4\u00e4osin hyvin vanhoilliseen ja konservatiiviseen kristinuskon tulkintaan. Siksi my\u00f6s suuri joukko teologeja on samaa mielt\u00e4 n\u00e4iden uskonnottomien kriitikoiden kanssa ja esitt\u00e4\u00e4 samaa kritiikki\u00e4. Kuitenkaan t\u00e4m\u00e4 ei tarkoita, ett\u00e4 usko on jo heitetty romukoppaan. Usko voi s\u00e4ily\u00e4, vaikka kaikkeen suhtaudutaan kriittisesti ja kaikkea koetellaan. Kristinusko ei ole – tai sen ei tarvitse olla – vanhoihin kangistuneisiin k\u00e4sityksiin jumiutunut kokoelma uskomuksia ja k\u00e4sityksi\u00e4, jotka eiv\u00e4t kest\u00e4 j\u00e4rjen tarkastelua. T\u00e4h\u00e4n vien sinut lukijani seuraavassa osassa, uudelleen sanoitettuun uskoon, kritiikki huomioon otettuna.<\/p>\n\n\n\nHelvetti<\/h3>\n\n\n\n
Muita yksitt\u00e4isi\u00e4 kritiikin aiheita<\/h3>\n\n\n\n
Filosofinen ongelma<\/h3>\n\n\n\n
Merkitt\u00e4v\u00e4\u00e4 kritiikki\u00e4 ja paljon opittavaa<\/p>\n\n\n\nL\u00e4hdeluettelo<\/h3>\n\n\n\n
Aejmelaeus Lars<\/td> Paavali, El\u00e4m\u00e4 ja kirjeet<\/td> Suomen Eksegeettinen Seura, Helsinki 2018<\/td><\/tr> Benedictus XVI (1)<\/td> Kirkko ja moniarvoinen maailma<\/td> Katolinen Tiedotuskeskus,
Turenki 2019<\/td><\/tr>Borg Marcus J. (1)<\/td> Speaking Christian<\/td> HarperCollins, USA 2011<\/td><\/tr> Borg Marcus J. (2)<\/td> Reading the Bible again for The First Time<\/td> HarperCollins, USA 2001<\/td><\/tr> Borg Marcus J. (3)<\/td> Kristinuskon Syd\u00e4n – Uudelleen l\u00f6ydetty usko<\/td> Thomas von Martens, Helsinki 2016<\/td><\/tr> Borg Marcus J. & Crossan John D.<\/td> The Last Week \u2013 What the Gospels really teach about Jesus\u2019s Final Days in Jerusalem<\/td> HarperCollins USA 2006<\/td><\/tr> Dawkins Richard<\/td> The God Delusion<\/td> Penquin Random House, UK 2016<\/td><\/tr> Edwards David L. & Stott John<\/td> Essentials \u2013 A liberal-evangelical dialogue<\/td> Hodder&Stoughton, GB 1988<\/td><\/tr> Enns Peter (1)<\/td> The Bible Tells me so<\/td> HarperCollins, USA 2014<\/td><\/tr> Enns Peter (2)<\/td> The Sin of Certainty<\/td> HarperCollins, USA 2016<\/td><\/tr> Hagman Patrik<\/td> Vastarintausko<\/td> Kirjapaja, Helsinki 2016<\/td><\/tr> Halldorf Peter<\/td> 21 Kirkkois\u00e4\u00e4<\/td> Barents Publishers-Fin,
Kokkola 2000<\/td><\/tr>Kuula Kari<\/td> Kotona Kristinuskossa<\/td> Kirjapaja, Helsinki 2012<\/td><\/tr> McGrath Alister E. (1)<\/td> Tieteen ja Uskon Dialogi<\/td> Kirjapaja, Helsinki 2015<\/td><\/tr> Nyssalainen Gregorios<\/td> Sielusta ja yl\u00f6snousemuksesta<\/td> Kirjapaja, Helsinki 2006<\/td><\/tr> Rohr Richard (1)<\/td> The Divine Dance<\/td> SPCK, Great Britain 2016<\/td><\/tr> R\u00e4is\u00e4nen Heikki (1)<\/td> The Rise of Christian Beliefs<\/td> Forest Press,
Minneapolis 2010<\/td><\/tr>R\u00e4is\u00e4nen Heikki (2)<\/td> Mit\u00e4 Varhaiset Kristityt Uskoivat<\/td> WSOY, Helsinki 2011<\/td><\/tr> Seaton W J<\/td> The Five Points of Calvinism<\/td> The Banner of Truth Trust,
GB 1970<\/td><\/tr>Stark Rodney<\/td> The Rise of Christianity<\/td> HarperCollins, USA 1997<\/td><\/tr> Vainio Olli-Pekka & Kemppainen Lauri (toim.)<\/td> Modernin teologian suuntauksia<\/td> Kirjapaja, Helsinki 2014<\/td><\/tr><\/tbody><\/table><\/figure>\n\n\n\n